We are a secret | Taekook

16.

(Taehyungin näkökulma)
Olin niin typerä, kun päätin tulla Yoongin mukaan sairaalaan. Olin istunut jo monta tuntia hänen vuoteensa vierellä, hänen joko nukkuessa tai kertoessa kuinka oli tehnyt vääriin lyödessään minua ja kuinka pahoillaan hän olikaan.

"Mihin sä menet?" Yoongi kysyi, heti kun huomasi minun nousevan tuolista ylös.
"Mä käyn vaan hakemassa mulle vettä." Vastasin, kääntämättä katsettani häneen.
"Okei, tuu sitten nopeesti takas." Hän sanoi ja nyökkäilin vain päälläni.
"Rakastan sua!" Yoongi vielä huusi, kun olin jo sulkenut verhon ja lähtenyt, mutta kuulin hänet silti.

Nuo sanat "rakastan sua" eivät enää tuoneet minulle sitä samaa tunnetta kuin ennen. Hänen sanoessaan en vain tuntenut että hän oikeasti tarkoitti niitä ja että haluaisin enään sanoa niitä takaisin hänelle.

Aloin jo epäillä, rakastinko minä häntä ikinä? Vai säälinkö häntä vain, koska hän oli ollut niin huonossa kunnossa kun tapasin hänet alunperin. Mutta nyt et aikoisi olla hänen kanssaan vain säälistä, sillä nyt halusin itse päättää kenen kanssa olen ja ketä oikeasti rakastan.
Vaikka en kyllä tiedä miten se onnistuisi, sillä Yoongi ei varmasti irrottaisi minusta helpolla.

Irrotin yhden muovisenmukin telineestä ja täytin sen koneesta tulevalla vedellä. Otin mukin mukaani ja lähdin takaisin Yoongin luokse, jonka kasvoille levisi iloinen, mutta väsynyt hymy.

"Taehyung." Yoongi sanoi hiljaa, vilkaisten nopeasti.
"Mmh." Mumisin hänelle ja hän näytti harkitsevan sanojaan tarkkaan.
"M-mä en ollut saanut vain pintanaarmuja." Hän lopulta sanoi, siirtäen katseensa syliinsä.
"Mitä sä tarkotat?" Kysyin, sillä en ymmärtänyt täysin mitä hän tarkoitti.

"M-mun käsi on mu-murtunut, mutta en tuntenut sitä kun olin juonut niin paljon. Ja m-mua pelottaa." Yoongi sanoi, pienen nyyhkäisyn kuuluessa.
"Hei ei mitään hätää. Se kyllä saadaan kuntoon." Sanoin mahdollisimman rauhallisella äänellä.
"Ä-älä jätä m-mua yksin." Yoongi mumisi hiljaa, kyynelen tipahtaessa hänen peittonsa päälle.
"En jätä." Sanoin huokaisten syvään.

Olin taas tässä samassa tilanteessa. Yoongin vierellä ja lupasin että en jättäisi häntä yksin, vaikka yritin päästä pois hänen luotaan.

Heräsin unestani, puhelimeni soidessa taskussani. Katsoin näyttöä ja soittajan numero oli tuntematon.

"Haloo." Vastasin puheluun.

"Ömm moi. Mä vaan halusin kysyä että missä sä olit, kun odotin sua." Kuulin tutun äänen sanovan hiljaa toisessa päässä.

"Voi vittu!" Kirosin hiljaa, sillä olin unohtanut Jungkookin.

"Anteeks kun mä unohdin kokonaan, kun mulle tuli vähän esteitä." Selitin pikaisesti.

"Aa okei. Missä sä oot nyt?" Jungkook kysyi.

"Yhden kaverin luona." Keksin nopeasti, Yoongin samalla herätessä unestaan ja alkessaan kysyä kenen kanssa puhuin.

"O-onks Yoongi siellä?" Jungkook kysyi ja yritin näyttää Yoongille että hänen pitäisi olla hiljaa.

"Kenelle sä puhut!" Yoongi huusi vieressäni ja olin varma että Jungkook kuuli.

"Miks sä olet Yoongin kanssa? Sä tiedät että se ei ole hyvä asia." Jungkook kysyi yllättyneenä.

"Se tarvii nyt mua." Vastasin hänelle, huokaisten syvään.

"Mutta oikeasti, sähän sanoit että sä et rakasta sitä, niin miksi sä nyt olet sen luona, vaikka eilen se löi sua?" Jungkook kysyi ja pystyin kuulemaan hänen äänensä muutoksen.

"Mä en nyt jaksa selittää ja tää asia ei kuulu sulle!" Huusin Jungkookille, menettänyt hermoni, sillä en jaksanut nyt ajatella ja selittää asiaa yhtään hänelle.

"O-okei." Kuulin Jungkookin vastaavan murtuneella äänellä ja tajusin mokanneeni.

"Jungk-" Olin aloittamassa, mutta hän oli jo lopettanut puhelun. En olisi saanut korottaa ääntäni hänelle, sillä eihän hän voinut tälle mitään. Hän oli vain huolissaan minusta ja minä torjuin hänet.

"Ei hitto." Mumisin hiljaa, laskien pääni käsiini.

"Kenen kanssa sä puhuit?" Yoongi kysyi.
"Yhelle tyypille vaan." Vastasin huokaisten, sillä eihän Jungkook ollut vain yksi random tyyppi, hän oli jotain enemmän.

Minun olisi pakko päästä puhumaan hänelle, joten odotin niin kauan että Yoongin vierailu aika loppuisi, vaikka kyllähän olisin sinne saanut jäädä yöksi, mutta väitin hänelle että menisin siivoamaan hänen asuntoaan.

Kipusin rappusia vauhdilla ylös, sillä kello oli jo lähemmäs kymmenen illalla ja pelkäsin että Jungkook olisi jo nukkumassa.
Koputin pari kertaa häneen oveensa, ennenkuin ovi aukesi hieman ja oven raosta katsoi uupuneen näköinen poika, jonka silmät olivat punertavat itkemisestä.

Hän oli jo paiskaamassa oven kiinni nähdessään minut.
"Jungkook oota. Mä haluun puhua sun kanssa." Sanoin ottaen ovesta kiinni.
"M-mitä asiaa sulla muka olis? Ymmärsin jo että en saisi enään sekaantua sun parisuhteeseen." Jungkook puhui hiljaiselle äänellä, tuijotellen varpaitaan.
"Sehän se asia onkin." Sanoin huokaisten.
"Mitä?" Hän kysyi, kummastunut ilme kasvoillaan.

"Sä oot jo sekaantunut mun parisuhteeseen ja sait mut tajuamaan, että en mä rakasta Yoongia, tai halua elää sen kanssa." Selitin hänelle, kävellen hänen kotinsa eteiseen, Jungkookin seuraten perässäni.
"Miten mä sen muka sain sut tajuamaan?" Jungkook kysyi, kun saavuimme hänen olohuoneeseensa.

"Koska mä en halua Yoongia, vaan sut." Sanoin kävellen hänen luokseen. Painaen huuleni, hänen huuliinsa, jotka tuntuivat pehmeiltä ja maistuivat mansikoilta.

Kiitos paljon kun luit ❣️
Ja vihdoin tää tarina alkaa edetä :)