We are a secret | Taekook

15.

(Jungkookin näkökulma)
Olin ollut töissä jo useamman tunnin, vienyt annoksia, ottanut tilauksia ja siivonnut pöytiä mutta Taehyungia ei vieläkään näkynyt. Hän lupasi aamulla, että tulisi tänne myöhemmin ja aloin jo miettiä että mikä hänellä kesti.

"Sä voit nyt pitää tauon." Jimin sanoi tullessaan kassalle.
"Aa kiitti." Sanoin, ojentaen kädessäni olevan rätin hänelle, lähtien takahuoneeseen.

Olin jo syönyt eväitäni ja nyt vain istuin hiljaa penkillä. Mietin taas missä Taehyung voisi olla, kunnes samalla musitin, että olin saanut eilen hänen puhelin numeronsa.
Avasin heti puhelimeni ja etsin sieltä hänen numeronsa ja päätin laittaa viestiä.

Minä:
Moi! Missä sä oot, kun eikös sun pitänyt tulla tänne kahvilaan?
-Jungkook

Lähetin hänelle viestin, samalla toivoen että hän vastaisi pian. Hän oli viimeksi ollut paikalla kaksi päivää sitten, joten hänelle ei varmasti tullut paljon viestejä. Siirsin katseeni hänen profiilikuvaansa, joka oli hänen ottamassa selfie. Hänellä oli päällään musta huppari ja hänen suklaanruskeat hiuksensa näyttivät olevan hieman pidemmät, kuin mitä ne olivat nyt. Kasvoillaan hänellä oli suloinen hymy, joka korosti hänen kasvonpiirteitä ja sai hänet näyttämään söpöltä.

Miksi kiinnitin niin paljon huomiota häneen?

Odotettuani yli vartin, luovutin odottamisen suhteen, sillä minun olisi pakko mennä jatkamaan töitä. Otin silti puhelimeni taskuun, jos hän sattuisi vastaamaan viestiini.

"Mitä sä odotat, kun sä vilkuilet koko ajan puhelintasi?" Jimin kysyi naurahtaen, kun ilta alkoi jo hämärtää.
"Mmh tota, mä vaan odotan että Taehyung vastasi mulle." Vastasin huokaisten.
"Miks sä et soita sille. Sen se varmaan huomaisi helpommin." Jimin ehdotti ja tajusin kuinka tyhmä olin, kun en ollut itse asiaa hoksannut.
"Hyvä idea! Mä soitan, kun pääsen kohta töistä." Päätin ja lähdin ripeästi siivoamaan paikat puhtaiksi, jotta voisin soittaa tälle ruskeahiuksiselle, hieman suloisella pojalle.

Astuin ulos ravintolasta, ottaen puhelimeni esiin. Tarkistin heti, oliko Taehyung katsonut viestini, mutta ei, ei hän ollut. Etsin taas hänen numeronsa ja hetken harkinnan jälkeen soitin hänelle.

Odotettuani hetken, olin jo varma että hän ei vastaisi, kunnes yhtäkkiä puhelun toisesta päästä kuului väsynyt ääni.

"Haloo." Taehyung sanoi.

"Ömm moi. Mä vaan halusin kysyä että missä sä olit, kun odotin sua." Sanoin, katsellen kenkieni kärkiä.

"Voi vittu!" Kuulin hänen hiljaa kiroten.

"Anteeks kun mä unohdin kokonaan, kun mulle tuli vähän esteitä." Tae selitti ja tuntui ikävältä, kun hän vain sanoi unohtaneensa minut.

"Aa okei. Missä sä oot nyt?" Kysyin hiljaa.

"Yhden kaverin luona." Taehyung vastasi, mutta kuulin hiljaista puheensorina taustalta ja aivan kuin se olisi kuulostanut Yoongilta.

"O-onks Yoongi siellä?" Kysyin arasti, mutta Tae vastasi heitä kieltävästi.

"Kenelle sä puhut!" Kuulin aivan selvästi Yoongin huutavan taustalta.

"Miks sä olet Yoongin kanssa? Sä tiedät että se ei ole hyvä asia." Kysyin, odottaen todella hyvää selitystä asialle.

"Se tarvii nyt mua." Hän vain vastasi.

"Mutta oikeasti, sähän sanoit että sä et rakasta sitä, niin miksi sä nyt olet sen luona, vaikka eilen se löi sua?" Kysyin ja kuulin ääneni kiihtyvän.

"Mä en nyt jaksa selittää ja tää asia ei kuulu sulle!" Taehyung huusi, joka sai veden keräytymään silmiini ja tunsin pelkääväni hänen äänensävyään.

"O-okei." Sain nyyhkäistyä, jonka jälkeen lopetin puhelun heti.

Survoin puhelimeni nopeasti taskuuni, pyyhkien kyyneliä poskiltani. En ymmärtänyt miksi Taehyung oli nyt Yoongin luona, mutta ei hänen silti olisi tarvinnut huutaa minulle, sillä en edelleenkään ole tottunut siihen, että ihmiset korottavat ääntään. Mutta olihan hän oikeassa, sillä asia ei minulle mitenkään kuulunut.

Hitain askelin, pää painuksissa laahustin bussipysäkilleni ja odotin bussia, jotta pääsisin kotiin, peiton alle itkemään.

Miksi olin ikinä sekaantunut Taehyungin ja Yoongin suhteeseen?

Kiitos paljon kun luit ❣️