13.

806 89 21
                                    

(Jungkookin näkökulma)
Heräsin aamulla herätykseeni ja olin menemästä keittiöön tekemään aamiaista, kunnes muistin huoneeni ovella että Taehyung on tällä hetkellä nukkumassa sohvallani, joten päätin pukea boksereitten päälle kollarit ja pukea myös paidan.

Kävelessäni keittiöön vilkaisin sohvaa kohti ja siinä hän nukkui, suloisesti tuhisten kääriytyneenä peittoon. Hänen kasvoillaan oli levollinen ilme, siinä ei ollut yhtään surua tai turhautuneisuutta ,niinkuin aina silloin kun puhe oli Yoongista tai hän oli Yoongin kanssa.

Tein meille aamiaiseksi paahtoleipiä, kaakaota ja tarjolla oli myös mehua ja jugurttia. Kävin vielä nopeasti vaihtamassa vaatteeni töitä varten, ennenkuin menin sohvan viereen herättääkseni Taen.

Olin iloinen että annoin hänen nukkua kotonani ja sain tutustua paremmin siihen millainen hän oikeasti on, sillä en pitänyt siitä persoonasta mitä hän esitti Yoongin takia. Tämä oikea Taehyung oli mukava ja haluaisin tutustua häneen paremminkin.

En halunnut olla ilkeä ja herättää häntä heittämällä vettä hänen päälleen tai huutamalla hänen korvaansa, joten päädyin siihen et silittäisi hänen poskeaan.
Asetuin istumaan hänen viereensä ja varovasti sivelin sormillani hänen sileää poskeaan. Hän ei avannut silmiään, mutta hänen kasvoilleen ilmestyi hymy. Hän näytti onnelliselta, siinä nukkuessaan minun silittäessä hänen poskeaan.

Katselin hänen kasvojaan. Hänellä on tumman ruskeat kulmakarvat, hänen  ripsensä ovat hyvin tummat, hänellä on pieni luomi nenässään ja lopulta katseeni siirtyi hänen huuliinsa.
Hänen huulensa ovat punaiset ja hieman raollaan. Vaikka en ollut ikinä suudellut poikaa, voisin kuvitella että tällaisten huulien suuteleminen tuntuisi varmasti hyvältä.

Siirsin katseeni hänen silmiinsä, jotka olivat nyt auki ja hän tuijotti minua hieman järkyttyneenä.
"A-anteeks." Sanoin hiljaa ja siirryin kauemmaksi hänestä.
"Ei se mitään." Tae sanoi, nousten hitaasti istumaan.
Poskiani kuumotti ja tiesin niiden olevan punertavat, sillä olihan tuo nyt nolo tilanne. Minä olin taas sivelemässä hänen sileitä ja pehmeitä poskiaan.
"Mä tein meille aamiaista, niin ajattelin herättää sut." Sanoin, hiplaten paitani reunaa sormillani.
"Kiitos." Hän sanoi ja nousi ylös sohvalta.
"Umm missä täällä on vessa?" Hän kysyi ja ohjeistin hänelle mistä hän sen löytää.

Kävelin takaisin keittiöön, odottamaan Taehyungin tuloa ja istui pöydän ääreen. Nostin käteni poskelleni ja niinkuin arvasin poskieni iho tuntui varsin lämpimältä. Minua nolotti.

Aina kun hän oli lähelläni, hän sai minut tuntemaan uusia tunteita ja kuin automaattisesti kehoni toimi aina itsestään ja tähän mennessä olen jo kaksi kertaa päätynyt silittelemään hänen poskeaan. Hän saa myös punan nousemaan poskilleni, sillä minua alkaa aina nolottaa ja tuntuu väärältä että ajattelen häntä paljon, kun mietin kuinka vähän aikaa olemme tunteneet ja että hänellä on jo poikaystävä viereisessä kämpässä.

"Mä tuota ajattelin että olisikohan sulla mitään paitaa, jota voisin lainata?" Taehyung kysyi saapuessaan keittiön ovensuulle.
"Joo on mulla. Sä voit jo aloittaa syömään, niin mä käyn etsimässä." Sanoin ja lähdin hakemaan hänelle paitaa kaapistani. Vilkaisin nopeasti vaatekaappini sisältöä ja valitsin hänelle valkoisen t-paidan, jonka uskoisin olevan hänelle ihan hyvän kokoinen.
"Kelpaako tämä?" Kysyin, näyttäen paitaa käsissäni.
"Todellakin, kiitos." Tae sanoi ja ojensin hänelle paidan.
Hän lähti vaihtamaan paitaa ja nyt vuorostaan minä söin nopeasti aamiaisen ja valmistauduin lähtöön.

"Itseasiassa mä vien sut nyt töihin ja käyn sen jälkeen hoitamassa yhden asian." Taehyung sanoi, kun istuimme hänen autoonsa.
"Okei." Vastasin ja hän vei minut töihin.
Mietin mitä asiaa hän lähti hoitamaan, mutta eihän asia minulle kuuluisi.

Kiitos paljon kun luit ❣️
Anteeksi kun tää etenee niin hitaasti, mutta lupaan että pian tässä alkaa tapahtua.

We are a secret | TaekookWhere stories live. Discover now