Pakkaskukkia

100. Päätös

And we'll rise up
High like the waves
We'll rise up
In spite of the ache
We'll rise up
And we'll do it a thousand times again

- Andra Day: Rise Up

**

Kävellessään kohti rohkelikkotornia viimeisen kokeensa jälkeen James ei pystynyt uskomaan, että kokeet todella olivat ohitse. Että kukaan ei enää koskaan olettaisi hänen lukevan ainuttakaan oppikirjaa tai muistavan ulkoa yhdenkään puolipaholaisen nimeä ja syntymäaikaa. Jollakin tapaa tuntui, kuin suuri taakka olisi nostettu hänen olkapäiltään - ja tilalle laskettu vielä raskaampi. Seitsemäsluokkalaiset viettäisivät Tylypahkassa ainoastaan yhden illan, jolloin he juhlisivat päättäjäisiään. Seuraavana päivänä he nousisivat Tylypahkan pikajunaan ja matkustaisivat takaisin kotin.

Koti. Pelkkä nimi kuulosti oudolta Jamesin suussa. Totuus oli, että hän ei enää tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt kutsua kodiksi. Tylypahka oli ollut sitä, lukemattomin pienin tavoin, joita kukaan ulkopuolinen ei edes ymmärtäisi. Godricin Notko oli toinen koti. Se oli koti, jossa hän oli syntynyt ja jossa hän oli saanut perustan kaikelle sille, mitä hän sillä hetkellä oli. Mutta kumpikaan, Tylypahka tai Godricin Notko, ei tuntunut enää samalta. Niitä ei voinut enää nimittää kodiksi sanan varsinaisimmassa merkityksessä - koti tulisi olemaan siellä, minne James ikinä menisikin, se seuraisi hänen mukanaan olematta kuitenkaan sama asia kuin hänen siihen saakka tuntemansa kodit. Koti oli aina ollut paikka, missä joku vahti häntä ja oli auttamassa häntä, jos hän tarvitsi apua. Nyt sitä ei enää olisi. Kaikki kuvittelivat, että James Potter pärjäisi yksinkin. Ja niin hän myös tulisi pärjäämään, hän päätti harppoessaan ylös kiviportaita, jotka johtivat kohti rohkelikkotornin sisäänkäyntiä. Hän pärjäisi niin kauan kuin hänellä olisi ystävänsä. Ja Lily.

James loikki viimeisetkin portaat ylös kaksi kerrallaan ja harppoi sitten kiireesti käytävää eteenpäin, kunnes ehti Lihavan Leidin muotokuvan luokse. Ajatukset edelleen tulevaisuuteen kiinittyneenä hän pysähtyi muotokuvan eteen ja huitoi kädellään merkiksi siitä, että oli paikalla. Lihava Leidi oli niin keskittynyt juttelemaan maalaukseen tunkeutuneen Violet-ystävättärensä kanssa, että hädin tuskin huomasi edessään seisovaa poikaa.

"Odotukset ylittävä", James puuskahti lopulta kyllästyneenä odottamaan, että Lihava Leidi huomaisi hänet. Hän näki naisen hätkähtävän, kun tämä lopulta tajusi hänen läsnäolonsa. Sitten Lihava Leidi nyökkäsi ja heilautti kättään antaen maalauksen liukua syrjään oleskeluhuoneen sisäänkäynnin tieltä. James loi viimeisen murhaavan katseen Lihavaan Leidiin ja marssi sitten muotokuva-aukosta sisälle hämärästi valaistuun, lämpöiseen rohkelikkotorniin.

"Sarvihaara! Tänne päin", Sirius huudahti oleskeluhuoneen nurkasta ennen kuin James oli edes kunnolla ehtinyt ovesta sisään. James kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja näki Siriuksen istuvan Remuksen ja Peterin kanssa lattialla oleskeluhuoneen nurkassa. Tyttöjä ei näkynyt missään, eikä James sitä oikeastaan odottanutkaan. Lily ja Arianna halusivat todennäköisesti viettää välillä aikaa keskenäänkin, sillä kokeiden ollessa kesken siihen ei oikeastaan ollut mahdollisuutta. Lily oli käyttänyt kaiken aikansa joko kokeisiinlukemiseen tai illalla pidettävien päättäjäistanssien suunnitteluun.

"Mitä te täällä nurkassa istutte?" James kysyi ehtiessään muiden Kelmien luokse. Hän otti esille taikasauvan ja sulkakynän, jolle hänellä ei ollut enää käyttöä. Yhdellä nopealla kädenliikkeellä hän muutti sulkakynän pehmeäksi, punaiseksi tyynyksi ja istui tyytyväisenä sen päälle lattialle.

Sirius iski hänelle silmää. "Jokaisen pahan pojan on silloin tällöin hyvä istua nurkassa."

"Ariannako noin sanoi?"