Pakkaskukkia

17. Jazz Thomas

Lokakuun 30. päivä oli kylmä ja sateinen. Kelmit istuivat Tuleemeneehuoneessa päät yhdessä ja keskustelivat seuraavan päivän - kurpitsajuhlan - pilasta. He olivat melkein valmiita. Jäljellä oli enää kaikkein vaikein osuus, jonka he tekisivät vasta illalla. Siihen osuuteen kuului kotitonttuja, mikä hankaloitti suunnitelman toteuttamista suuresti.

Kelmit olivat innoissaan kurpitsajuhlapilan toteuttamisesta. He olivat suunnitelleet kepposta koko kesän ja odottaneet sen tekemistä enemmän kuin edes koulun alkua (paitsi ehkä James, joka halusi päästä takaisin Lilyn luokse.) Nyt kun pila oli valmis toteuttavaksi, he tuskin pysyivät nahoissaan. Heitä ei hidastanut edes tieto siitä, että heitä odottaisi pitkä jälki-istuntokausi. Ainoa, joka pysähtyi edes harkitsemaan kepposen tekemättä jättämistä, oli yllättäen James eikä Remus. Kepponen ei ollut vahingollinen kenellekään, joten Remuksella ei ollut mitään syytä estellä. Jamesin syyn nimi oli Lily Evans. Hän pelkäsi, että Lily suuttuisi hänelle ja lakkaisi puhumasta hänelle, vaikka pila olikin jokseenkin harmiton. Ainakin Kelmien mielestä.

"Sarvihaara?" Remus heilutti kättään Jamesin silmien edessä. "Kuulitko sinä, mitä minä kysyin?"

"Mitä?" James näytti pöllämystyneeltä.

Remus huokaisi ja ravisti päätään. "Eli et kuullut."

"En", James myönsi. "Minä vain - mietin - "

"Et kai?" Sirius sanoi sarkastisesti. "Tähän aikaan päivästä?"

James mulkaisi häntä. "Kuule, meistä kahdesta minulla on hyvä syy miettiä. Meistä kahdesta minä saan pelätä, ettei elämäni rakkaus puhu minulle tämän jälkeen."

"Yksi hyvä syy, miksi ei kannata rakastua", Sirius virnisti. "Siitä seuraa vain harmia."

Enimmäkseen seurasikin, sen myös James oli viime päivinä huomannut. Siriuksen ja Ariannan välit olivat parantumassa, mutta ne eivät kuitenkaan olleet yhtä rennot kuin ennen. James mietti, tulisivatko heidän välinsä enää koskaan ennalleen. Cinnamon oli edelleen masentunut Amoksesta eikä juurikaan puhunut Lilylle, mistä Lily taas oli murtunut. Ja koska Lily oli surullinen, oli myös James vihainen. Hän olisi halunnut kirota Amoksen kostoksi, mutta Lily kielsi häntä. Vaikka Lilyä oli loukattu, hän silti jaksoi estää Jamesia kostamasta. Tytöt olivat outoja.

"Sitä paitsi, jos Lily suuttuu sinulle tästä, hän ei ole sen arvoinen", Peter jatkoi.

James mulkaisi Peteriä.

Sirius pyöritti silmiään. "Matohäntä, mitä tahansa teetkin: älä ikinä, ikinä, sano Jamesille, ettei Lily Evans ole jonkun asian arvoinen."

"Hei, kaverit, tämä on kyllä tosi mielenkiintoista, mutta pysytäänkö kuitenkin asiassa?" Remus ehdotti. "Peter, onko meillä tarpeeksi kampoja?"

Peter veti esiin suuren laukun ja kaatoi sen sisällön lattialle. Laukku oli täynnä pieniä, värittömiä paperipusseja, joiden pintaan oli kirjoitettu siististi joku nimi, esimerkiksi: "Lucius Malfoy." Paperipusseja oli mielettömästi - Peter otti esille useampia laukkuja ja kaatoi niidenkin sisällöt lattialle. Sirius virnisti tyytyväisenä.

"Onko tässä varmasti kaikki?" hän varmisti.

Peter nyökkäsi. "Jokaikinen, opettajia lukuunottamatta."

"Minua harmittaa, kun emme saaneet opettajien kampoja", Sirius sanoi hieman surullisesti. "Minä niin kovasti olisin halunnut kamman, jonka omistaja on Minerva - "

"Sille nyt vain ei voi mitään", Remus sanoi pyörittäen silmiään. "Sinun on paras vain tyytyä siihen."

"Tai ryhtyä johonkin epätoivoiseen", Sirius sanoi. "Hyökätä yöpukuisen McGarmiwan kimppuun ja - "