Pakkaskukkia

64. Puutarhatonttuja

James heräsi seuraavana aamuna tuntien olonsa kamalammaksi kuin pitkään aikaan. Hän oli valvonut melkein koko yön yrittäen keksiä syytä, miksi Kalkaros haluaisi uhkailla Lilyä - turhaan. Herätessään hän ei tajunnut kunnolla mitään muuta kuin sen tosiasian, että oli ystävänpäivä. Ja että hän oli riidoissa Lilyn kanssa. Hän vajosi voihkaisten takaisin tyynyjensä varaan ja jäi tuijottamaan makuusalin kattoon. Mitä tahansa hän olikin ystävänpäivästä kuvitellut, se ei todellakaan ollut tätä.

Hän ei tiennyt kuinka kauan vain makasi pakoillaan, ajatukset harhaillen, ennen kuin Siriuksen inhottavan iloinen viheltely tunkeutui hänen tajuntaansa jostakin makuusalin ulkopuolelta. Muutamaa sekuntia myöhemmin Sirius pamahti sisälle makuusalin ovesta ja harppoi Jamesin sängyn luokse.

"Ylös, ulos ja lenkille, pojuseni!" hän kailotti pirteästi kiskaisten peiton Jamesin päältä. "Siellä on kerrassaan ihana aamu - ja myöhästyt taikajuomatunnilta."

"Ihan kuin minua kiinnostaisi", James murahti kääntäen kylkeään. "Anna minun olla."

Sirius ravisti päätään. "Enkä anna! Menetät paljon, jos et nouse ylös."

"Niin kuin mitä?"

"Ystävänpäivän", Sirius virnisti. "Joku on tainnut vähän innostua. Koko Suuri Sali on vaaleanpunainen, ja sitten on puutarhatontut - "

"Puutarhatontut?"

Sirius nyökkäsi innoissaan ja James alkoi hitaasti nousta ylös sängystään.

"Veikkaisin sen olevan professori Dumbledoren aikaansaannosta", Sirius selitti samalla kun James alkoi pukea päälleen. "Mutta joka tapauksessa, ympäri koulua kävelee juuri nyt vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutuneita puutarhatonttuja toimittamassa ihmisille ystävänpäiväkortteja."

James ravisti päätään napittaessaan paitaansa.

"Dumbledore on ilmeisesti lopultakin tulossa vanhaksi", hän mutisi. "Seuraavaksi varmaan sanot, että olet mennyt lähettämään Kalkarokselle ystävänpäiväkortin."

"En! Minä en tekisi sellaista!" Siriusoli hetken hiljaa ja lisäsi päätään kallistaen: "Mutta Minervalle kyllä."

James kohotti kulmiaan kysyvästi ja siirtyi kampaamaan hiuksiaan - sikäli kuin se edes oli mahdollista. Sirius virnisti hänelle peilin kautta.

"Laitoin hänelle kortin - sydämenkuvalla varustetun, tietenkin - jossa luki, että meidän pitäisi unohtaa vihollisuutemme edes kerran vuodessa."

James ei vaivautunut vastaamaan, vaan keskittyi sitomaan kengännauhojaan kiinni yrittäen kokonaan unohtaa ystävänpäivän. Hän ei ollut ikinä pitänyt erityisen paljon ystävänpäivästä - enimmäkseen siksi, että hän oli viettänyt melkein jokaisen ystävänpäivänsä Tylypahkassa tuijottelemalla kaipaavasti Lilyn perään. Hän ja Lily olivat melkein poikkeuksetta huutaneet toisilleen ystävänpäivänä. Tai Lily oli huutanut hänelle jonkun ystävänpäiväkortin vuoksi ja hän oli yrittänyt puolustautua.

No, tänä vuonna siihen ei ollut tarvetta, James ajatteli jurosti. He pitivät toisilleen mykkäkoulua, joten huutamista tai riitelyä ei todennäköisesti tapahtuisi. Eri asia kuinka paljon hän sitten mykkäkoulustakaan nautti. Hän oli odottanut tänä vuonna ystävänpäivää enemmän kuin ikinä. Lilyn vuoksi. Hän oli aina miettinyt, millaista olisi viettää ystävänpäivä Lilyn kanssa ILMAN että Lily raivoaisi hänelle. Mutta nyt näytti siltä, että hän ei saisi siihenkään mahdollisuutta.

"Äh, piristy nyt, Sarvihaara", Sirius tokaisi teräksisesti nähdessään hänen surkean ilmeensä. "Lily on vain yksi tyttö!"

"Ehkä sinulle..."