Pakkaskukkia

91. Sodanjulistus

Kului viikko, eikä Sirius ollut vieläkään tehnyt elettäkään avatakseen Mikaja Thorntonilta saamaansa kirjettä. Hän ei itsekään tiennyt, mistä se johtui - siitä tosiasiasta, että hänellä ei ollut ollut aikaa, vai siitä, että pelkkä kirjeen lukeminen tuntui vastenmieliseltä ajatukselta? Se oli kuin olisi lukenut kirjettä haudan takaa, Sirius ajatteli. Eikä hänellä ollut oikeastaan oikeutta kirjeen lukemiseen ottaen huomioon sen, että hän ei ollut se, jonka vaimo oli kuollut. Ikään kuin hän olisi koskaan suostunut menemäänkään naimisiin.

Sirius huokaisi ja heittäytyi vatsalleen sängylleen. Hän ojensi kätensä ja nappasi yöpöydältä Jazzin kirjoittaman kirjeen. Se oli pelkkä pieni, kokoontaiteltu paperinpalanen - ei mitenkään erityisen näköinen. Oli vaikeaa kuvitella, että se voisi olla jollakin tavalla tärkeä Dumbledorelle tai kenellekään muullekaan, Sirius hymähti mielessään. Hän pyöritteli paperilappua käsissään ja jäi katsomaan sen toiselle puolelle raapustettuja kirjaimia. Kirjaimet olivat koukeroisia ja mustalla musteella kirjoitettuja, eikä Siriuksella ollut aavistustakaan siitä, mitä ne merkitsivät. HCX. Hän oli yrittänyt tulkita kirjaimia mielessään jo monta päivää, mutta vaikka hänellä Ariannan mukaan olikin epäterveellisen terävä pää, ei hän ollut keksinyt ainuttakaan tarkoitusta kirjaimille. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt vain lukea kirje ja ottaa asiasta selvää, mutta jollakin tapaa se tuntui väärältä. Aivan kuin hän olisi vakoillut jotakin.

"Olen sekoamassa", Sirius valitti itsekseen ja kääntyi selälleen sängyllään lukiten katseensa Kelmien makuusalin kattoon. "Tällä menolla minusta tulee vielä olen-kasvanut-ah-niin-aikuiseksi-Sarvihaara-Potter."

"Toivon mukaan ei", Ariannan ääni sanoi ovensuusta.

Sirius kääntyi katsomaan ovellepäin ja virnisti nähdessään Ariannan nojailevan ovenkarmiin yllään lyhyt, punainen mekko ja pitkävartiset kengät. Sirius vislasi. "Kiva asu."

"Käännettynä: näytän huoralta?" Arianna päätteli, kiskaisi makuusalin oven kiinni ja käveli Siriuksen sängyn luokse. Hän heittäytyi sängylle istumaan ja oikoi mekkonsa helmoja kriittisesti.

"Ei se minua häiritse", Sirius virnisti ojentaessaan käsivartensa ja kuljettaessaan kättään Ariannan paljaalla olkapäällä. Arianna läimäytti hänen kätensä pois.

"En tullut tänne sinun ahdisteltavaksesi", hän kivahti terävästi. "Eli pidä näppisi kurissa!"

Sirius ravisti päätään pettyneenä. "Mitä asiaa sinulla oli?"

"Myöhemmin", Arianna tokaisi ja loi merkitsevän katseen pojan kädessä olevaan paperinpalaseen. "Miksi et vain lue tuota?"

"Se olisi epäeettistä."

"Olen yllättynyt siitä, että edes tiedät, mitä tuo sana tarkoittaa."

"Hei! Minä en ole niin typerä kuin miltä näytän", Sirius protestoi.

"Onneksi et", Arianna virnisti. "Koska siinä tapauksessa sinun täytyisi olla todella typerä."

Sirius huokaisi ja käänsi taas katseensa kattoon. Toisaalta hän oli helpottunut siitä, että Arianna oli kaikista viikon takaisista tapahtumista huolimatta lähestulkoon oma itsensä, toisaalta hänestä alkoi tuntua, että tytön järkyttyneisyys ei ehkä ollutkaan ollut niin paha asia kuin hän oli kuvitellut sen olevan.

"Olet ilkein tyttö, jonka tunnen, tiesitkö sitä?" 

"Tiesin, totta kai", Arianna vastasi arkiseen sävyyn. "Ja miten niin tuon kirjeen lukeminen olisi epäeettistä?"

"No, ehkä epäeettinen on vähän väärä sana. Mutta outoa se kuitenkin olisi. Ottaen huomioon, että Jazz on kuollut", Sirius lisäsi hieman vaikeasti.