Pakkaskukkia

66. Auguston uusi omistaja

Sirius ei tarkalleen tiennyt, miksi Auguston menettäminen tuntui hänestä niin pahalta. Augusto oli oikea maanvaiva - se vei hänen yöunensa ja yritti polttaa hänet elävältä, eli sitä ei todellakaan voinut kutsua kovin uskolliseksi lemmikiksi. Sen tavoite elämässä tuntui olevan tuottaa mahdollisimman paljon harmia, ja kaiken lisäksi se oli hyvä siinä. Sirius oli oppinut aika ajoin inhoamaan sen olemassaoloa, vaikka alunperin olikin pitänyt sitä suloisena otuksena.

Ja nyt... nyt Augusto oli lähdössä pois. Sirius istui poikien makuusalin ikkunalaudalla ja ihmetteli, miksi Auguston lähtö oli hänelle niin kova isku. Augustohan oli vain lohikäärme. Sitä paitsi se oli kärsinyt Rääkyvässä Röttelössä. Sille oli parempi päästä asumaan jonnekin muualle ja jos Red oli järjestänyt sille kodin, kodin oli pakko olla hyvä. Siitä huolimatta Sirius tunsi olonsa inhottavaksi. Augusto OLI hänen lemmikkinsä - kuinka ärsyttävä se ikinä sitten olikin. Hän huokaisi turhautuneena ja heitti käsissään pitelemänsä taikasauvan lattialle.

"Tuo ei ole kovin järkevää", sanoi tytön ääni ovensuusta. "Etkö ole vielä oppinut, että taikasauvasta ei saa ikinä luopua? Kuolonsyöjiä voi vaania joka kulman takana."

Sirius hymähti katsoessaan Ariannaa, joka oli ilmestynyt poikien makuusalin ovelle. "Myös vaatekaapissani?"

"Siellä varsinkin", Arianna sanoi lujasti. "Vai etkö tiennyt, että Voldemortin nykyinen päätavoite on selvittää, millaisia alusvaatteita Sirius Black käyttää?"

Sirius ei voinut olla virnistämättä huolimatta alakuloisesta mielentilastaan. "Minä sitten ihailen tuota sinun taitoasi saada ihmiset unohtamaan ongelmansa."

"Vain sitä taitoako?" Arianna kohotti kulmiaan siirtyessään ovelta Siriuksen luokse. Sirius harkitsi asiaa hetken ja pudisti sitten päätään.

"On sinussa muitakin hyviä puolia", hän sanoi antaen katseensa kulkeutua Ariannan vartaloa pitkin päästä varpaisiin.

Arianna läimäytti häntä päähän. "Pysy housuissasi, Black. En tullut tänne sinun tuijotettavaksesi."

"Vaan...?"

"Varmistamaan, että sinä et hukuta itseäsi suihkuun Auguston vuoksi", Arianna hymyili ja hyppäsi sitten istumaan ikkunalaudalla Siriuksen viereen. "Tee tilaa, senkin hillopurkki!"

Sirius siirtyi tottelevaisesti sivummalle, tietämättä kunnolla pitäisikö hänen olla iloinen vai ärsyyntynyt siitä, että Arianna oli tullut pitämään hänelle seuraa. Tytöissä oli se huono puoli, että he ilmestyivät paikalle aina kun jollakulla meni huonosti. He tuntuivat jotenkin ikävästi aavistavan kaikkien mielialat ja halusivat välttämättä aina lohduttaa. Toisaalta, piristyksestä saattoi olla hyötyäkin. Muuten hän todennäköisesti olisi päätynyt viettämään koko päivän ikkunalaudalla murehtimalla lohikäärmettään.

"Kauanko aikaa meillä on ennen ensimmäistä tuntia?" S

Arianna kohautti olkapäitään. "Kallistuisin kymmenen minuutin kannalle. Ottaen huomioon sen tosiasian, että meiltä kesti melkoisen kauan päästä aamiaiselle tänä aamuna."

"Syytä Augustoa", Sirius huokaisi.

"Sinua taitaa tosiaan harmittaa se, että Augusto lähtee?" Arianna kysyi tarkkanäköisesti.

"Totta kai harmittaa! Se oli lemmikkini, pahus! Miltä itsestäsi tuntuisi, jos menettäisit pöllösi?"

Arianna hymyili vinosti.

"Se on ehkä vähän eri asia", hän huomautti hienotunteiseen sävyyn. "Tai siis, pöllöni ei ole ikinä yrittänyt liekittää minua aamupalaksi."