Pakkaskukkia

96. Muutoksia

James istui synkkänä rohkelikon tupapöydän ääressä ja kirjoitti pimeyden voimilta suojautumisen kotitehtävää - kolmen jalan mittaista ainetta aiheesta "Tangon synty ja sen vaikutukset velhokulttuuriin". Jamesilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen olisi pitänyt kirjoittaa. Ensinnäkin hän oli vakaasti sitä mieltä, että tangolla ei ollut mitään merkittäviä vaikutuksia velhokulttuuriin lukuunottamatta sitä, että sen harjoitteleminen sai takuuvarmasti velhon kuin velhon sekoamaan. Hän oli kuitenkin melko varma siitä, että professori Flaemenca ei ajanut takaa aivan sitä.

Toisekseen James oli kuolemanväsynyt. S.U.P.E.R-kokeiden oli tarkoitus alkaa kuuden päivän kuluttua ja hän oli viettänyt suurimman osan yöstä lukemalla niitä varten. Päivällä hän ei koskaan opiskellut - hänellä ei ollut aikaa siihen ja sitä paitsi olisi ollut melkein epäsoveliasta, jos joku olisi yllättänyt Kelmin hermoilemasta S.U.P.E.R-kokeiden vuoksi. Suurin osa koulun oppilaista tuntui edelleen elävän sen onnellisen luulon vallassa, että Jamesilla ja Siriuksella ei mitään hermoja ollutkaan. James itsekin toivoi usein, että se olisi ollut totta. Silloin hänen ei olisi täytynyt pelätä kokeita, tai Auroriakatemian pääsykoetuloksia, tai Lilyn kosimista. Kaiken lisäksi Sirius kiristi hänen pinnaansa kaiken aikaa vaatimalla, että he keksisivät erilaisia kepposia luihuisia varten Suuren Luihuissodan nimissä. Edellisaamuna he olivatkin kironneet kaikille luihuisille viikset ja tänä aamuna heidän oli tarkoitus räjäyttää luihuisten aamiainen.

James huokaisi. Hän ei tiennyt, mikä oli vikana, mutta luihuisten kiroaminen ei enää tuntunut samalta. Toisinaan hänestä tuntui, että hän oli kasvanut siitä yli. Että sellainen ei enää sopinut hänelle. Hän toivoi, että olisi tiennyt, mikä oli mennyt vikaan. Hän olisi halunnut palata ajassa taaksepäin ja muuttaa asiat - hänen uusi olotilansa tuntui niin oudolta ja vieraalta, jopa hänen itsensä mielestä. Sirius oli sanonut viime päivien aikana usein, että hän oli muuttunut. Ja pahinta oli, että Sirius oli oikeassa.

Ehkä kaikki johtui Jazzista, James ajatteli raapustaessaan hajamielisesti sydämiä läksypergamenttinsa oikeaan yläkulmaan. Hän ei voinut sille mitään, mutta hänestä tuntui ja todennäköisesti tulisi myös aina tuntumaan, että Jazzin kuolema oli jollakin kieroutuneella tavalla hänen vikansa. Hän oli mennyt vastustamaan Voldemortia, hän oli suorastaan pakottanut Jazzin tulemaan avukseen, koska ei ollut osannut puolustaa itseään, koska oli ottanut kaiken aivan liian kevyesti... ja koska Jazz oli vain sattunut olemaan sellainen ihminen, jolla todella oli sydän. Jazz oli tullut väliin omasta tahdostaan ja silti James tunsi huonoa omaatuntoa. Vähintä, mitä hän saattoi tehdä, oli kasvaa isoksi ja olla sellainen ihminen, joka todella ansaitsi sen, mitä Jazz oli hänen puolestaan tehnyt.

"Merlin", James mumisi itsekseen. "En halua olla näin helvetin aikuinen!"

Kukaan ei vastannut, eikä James sitä odottanutkaan. Suuri Sali oli lähestulkoon hiljainen - vain muutamat korpinkynnet söivät kaikessa rauhassa aamiaistaan viereisessä pöydässä. Kaikki muut Kelmit nukkuivat yhä, tai ainakin teeskentelivät nukkuvansa. Remuksesta ei voinut koskaan olla varma. Valvoessaan öisin James oli usein nähnyt Remuksen nousevan ylös ja kävelevän ympäri makuusalia kuin ansaan joutunut eläin. Totuus oli, että Remuksella ei ollut kaikki hyvin - ei, vaikka hän kuinka antaisi ymmärtää niin. Hän ei vain ollut enää onnellinen. James oli usein yrittänyt miettiä, mikä Remusta vaivasi. Totta kai Remus oli aina kärsinyt tietyistä ongelmista. Ennen täydenkuun yötä hän muuttui levottomaksi ja tavallista hiljaisemmaksi, sulkeutui itseensä melkein täydellisesti kuin itseään kiroten. Täydenkuunyöhön oli kuitenkin vielä aikaa. Hieman yli viikko, tarkalleen - täysikuu sattui juuri S.U.P.E.R-kokeiden aikaan, mikä teki Remuksen entistäkin mietteliäämmäksi. Remus oli aina täysin toimintakyvytön täysikuuta seuraavana päivänä, eikä Jamesilla ollut aavistustakaan siitä, miten Remus aikoi suorittaa puuttuvan S.U.P.E.R:insa.