Pakkaskukkia

96. Muutoksia

"Anteeksi", tutulta kuulostava rauhoittava ääni kysyi Jamesin selän takaa. "Olisiko sinulla hetki aikaa, James?

James pyörähti ympäri ennen kuin puhuja ehti edes lopettamaan lausettaan. Hän näki Dumbledoren seisovan takanaan yönsinisessä kaavussaan, harmaasta valkoisiksi haalistuneet kulmakarvat kevyesti koholla. James nyökkäsi ja mutisi muutaman merkityksettömän sanan Dumbledorelle, joka yksinkertaisesti viittasi häntä nousemaan ylös ja seuraamaan itseään. James totteli ja lähti Dumbledoren kannoilla Suuresta Salista odottaen, että he olivat matkalla rehtorin toimistoon. Hänen yllätyksekseen Dumbledore kuitenkin ohjasi hänet Tylypahkan pääaulaan ja linnan ulko-ovelle.

"Minne me olemme menossa, professori?" James uteli seuratessaan Dumbledorea ulos ovesta raikkaaseen ulkoilmaan. Taivas oli puolittain pilvessä, mutta ulkona oli silti lämmin - niin lämmin kuin kesäkuun puolessa välissä saattoi olla. James ihmetteli, miten Dumbledore ylipäätäänsä kesti kuumuutta raskaassa kaavussaan. Hänellä itsellään oli koulupuvun housut ja kauluspaita, jonka hihat oli kääritty ja ylimmät napit avattu. Hänen solmionsa roikkui löysänä hänen kaulassaan, eikä hän voinut olla ajattelematta, että hän näytti Dumbledoren silmissä todennäköisesti jotenkin huolimattomalta. Rehtori ei kuitenkaan näyttänyt kiinnittävän hänen ulkomuotoonsa mitenkään erityisesti huomiota, vaan hymyili Jamesille tuttuun, seesteiseen tapaansa ja liikautti kättään järven rantaan päin.

"Tällaisina päivinä on kerrassaan vääryyttä istua sisällä", vanha velho sanoi hymyillen lähtiessään johdattamaan Jamesia polkua pitkin rannan suuntaan. "Silloin sitä melkein alkaa kuvitella, että aurinkoa ei ole olemassakaan."

James ei vastannut, eikä Dumbledorekaan näyttänyt tuntevan tarvetta sanoa enempää. He kävelivät hiljaisina rannan suuntaan ja Dumbledore viittasi Jamesia istumaan nurmikolle. Rehtori itse seurasi pojan esimerkkiä ja näytti niin väärältä olennolta siinä nurmikolla kuin olla saattoi pitkässä kaavussaan ja parrassaan.

"Ihmisen on joskus saatava nauttia yksinkertaisista iloista", Dumbledore totesi valoisaan tapaansa. "Varsinkin tällaisina aikoina. Kuinka viime päivät ovat kohdelleet sinua, James?"

James liikahti vaivautuneena.

"Kyllähän te tiedätte, professori", hän hymyili yrittäen kuulostaa mahdollisimman arkipäiväiseltä. "Kokeiden alla on aina vähän - hankalaa - varsinkin kun on sellainen tyttöystävä kuin minulla - ja tietysti on tanssiaisten suunnittelu - ja hermoilen hieman Auroriakatemian pääsykokeiden ensimmäisen vaiheen tuloksia - vaikka tavallaan minusta tuntuu kuin hermoilisin turhaan, koska isäni on aurori ja puhuu puolestani - "

"Luotan siihen, että pääset sisälle Akatemiaan aivan omilla ansioillasi", Dumbledore sanoi hyväntahtoisesti.

James kohautti olkapäitään.

"Hankalaa siihen on uskoa. Lilyllä ja Siriuksella ei ole yhtä helppoa - Lily on jästisyntyinen ja kaikkea. Ei kai se muuten olisi niin iso ongelma, mutta jästisyntyiset ovat Voldemortin tulilinjalla, joten - no, ja Sirius on Black. Hänen sukunimensä puhuu kai aina hänen puolestaan", James lisäsi pystymättä estämään katkeruutta paistamasta äänestään.

Dumbledore huokaisi raskaasti. "Meillä velhoilla on tapana pitää niin suurta meteliä itsestämme. Lajittelemme toisemme mielellämme yhtä helpoin perustein kuin koulumme lajitteluhattu - "

"Ettekö te pidä lajitteluhatusta, professori?" James kysyi yllättyneenä.

Dumbledore hymyili hänelle kiltisti. "Pidän toki. Elämäni onnellisin päivä oli, kun se julisti, että kuulun rohkelikkoon", rehtori sanoi siniset silmät puolikuunmuotoisten lasien takana tuikkien. Hän kuitenkin vakavoitui jatkaessaan puhettaan. "Joskus sitä kuitenkin tulee toivoneeksi, että mitään rajoja ei olisi. Loppujen lopuksi puuskupuhit eivät eroa rohkelikoista kovinkaan suurella tavalla. Meillä vain on tapana unohtaa, että on olemassa monenlaista rohkeutta huimapäisyyden lisäksi. On olemassa monenlaista voimaa ja monenlaista rakkautta - "