Pakkaskukkia

56. Huono ajoitus

"Mietin vain, miksi Red haluaa juuri meidän menevän sinne", Lily sanoi rypistäen otsaansa. "Hän voisi lähettää kenet vaan - pakkohan hänellä on olla suhteita."

"Eri asia mitä suhteita", Sirius mutisi.

Lily loi häneen turhautuneen katseen. "Kyllä minä ymmärrän, jos sinä tunnet jotakin vetoa professori Sargoniin, mutta kaikki eivät varmastikaan tee niin."

"En minä Sargonista puhunut", Sirius protestoi. "Mutta ihan miten vaan. Ja minusta vaikuttaa siltä, että Redillä on aina syynsä ihan kaikkeen, naimisiinmenoa ehkä lukuunottamatta. Tosin olen sitä mieltä, että Redin pää on pehmennyt lopullisesti, jos hän aikoo lähettää Sarvihaaran Sargonin luokse."

"Miten niin?" James kysyi, melkein loukkaantuneena.

Sirius virnisti ja kohautti olkapäitään. "Ajattelin vain, että saatat aivan hyvin käydä Sargonin kurkkuun kiinni ihan kiusallasi. Jos muistan oikein, sinulla ei ole erityisen lämpimiä tunteita häntä kohtaan."

"Ei todellakaan ole", James ilmoitti ja kietoi molemmat käsivartensa takaapäin Lilyn vyötärölle vetäen Lilyn syliinsä. "Mutta ei minua voi varsinaisesti siitä syyttää."

"Ei voikaan", vahvisti Sirius. "Ei kukaan voi syyttää sinua siitä, että olet ylimustasukkainen, ylisuojelevainen, yliritarillinen, ylirakastunut, yli-"

"-hyvännäköinen?" James keskeytti.

"Ei!" Sirius parahti. "Tai siis, saatat olla vetävän näköinen, mutta minun ei tarvitse ajatella niin."

Remus pudisti päätään. Hänen ystävänsä eivät näyttäneet muistavan sanaa hienotunteisuus. Toisaalta, eivät he olleet ikinä ymmärtäneet koko sanan merkitystä, tai siltä se ei ainakaan ollut hänen silmissään näyttänyt. Mutta kun hän ajatteli asiaa syvemmin, hän tajusi, ettei edes voinut odottaa ystäviltään hienotunteisuutta. Ei hän voinut odottaa kaikkien olevan hiljaa ja masentuneita vain koska Cinnamon oli. Hän pidätti huokauksen ja toivoi, että olisi voinut tehdä jotakin. Kiltin, huolehtivaisen poikaystävän rooli otti voimille, vaikka hän halusikin auttaa Cinnamonia. Cinnamon vain ei näyttänyt haluavan samaa.

"Taidan mennä jo nukkumaan", hän sanoi hieman vaivautuneesti. "Jos meidän on tarkoitus mennä vakoilemaan huomenna, haluan levätäkin ennen sitä."

Hän nousi ylös jäämättä odottamaan vastausta. Myös Cinnamon nousi sanaakaan sanomatta ja seurasi häntä, tarttuen hänen käsivarteensa kun he menivät ovesta ulos. Sitä ei tapahtunut nykyään kovin usein, Remus ajatteli ja kietoi toisen käsivartensa Cinnamonin vyötärölle.

"Mitä ajattelet?" hän kysyi heidän lähtiessään kävelemään kohti Tylypahkaa.

Cinnamon oli pitkään hiljaa ja hetken Remus luuli, ettei tyttö aikonutkaan vastata.

"Kuolonsyöjiä", Cinnamon vastasi sitten. Kammottavan kylmästi. "Red saattaa tehdä typerästi lähettäessään minut vakoilemaan. En tiedä mitä teen, jos törmään Malfoyhin."

Hän oli hetken hiljaa ja lisäsi sitten:

"Aivan kuin se olisi jotakin uutta. Enhän minä muutenkaan enää tiedä, mitä minä teen."

Remus puristi häntä tiukemmin ja tunsi raskaan painon laskeutuvan omaan sydämeensä. Hän itse kaipasi jonkinlaista puhekumppania, mutta sellaisen löytäminen ei ollut helppoa. Siriuksella oli lohikäärmeensä ja Ariannansa, Jamesilla oli partiointinsa ja Lily. Peterillä oli Admire ja silloinkin kun he olivat erossa toisistaan, Peter näytti uppoutuneen kokonaan omaan maailmaansa. Remuksen ystävät keskittyivät kaikki omiin asioihinsa ja hän itse oli jäänyt yksin. Tunne ei ollut mukava. Hän tiesi, että he voisivat yhä luottaa toisiinsa pahan paikan tullen. He pitivät yhtä. Mutta silti oli inhottavaa nähdä kuuden ja puolen vuoden tiiviin ystävyyden jakautuvan tällä tavalla.