"Narniadara?" James toisti hitaasti ruskeiden silmien katse Rediin nauliutuneena. Hänestä tuntui, kuin joku olisi lyönyt häntä puulla päähän - joko hän oli käsittänyt koko asian väärin, tai sitten helvetti oli lopultakin jäätynyt umpeen. Ehkä hän olikin käsittänyt asian väärin, hän ajatteli hieman toiveikkaasti. Hän oli mies ja miehet ymmärsivät aina sellaiset asiat eri tavalla kuin piti... mutta toisaalta, Redkin oli mies, joten siitä asiasta ei ollut hänelle kovinkaan paljon iloa.
Red nyökkäsi maailmanmurjoma ilme edelleen kasvoillaan.
"Kamala nimi, tiedän", hän murahti kääntäen hitaasti katseensa takaisin heihin. Vihreiden silmien ilme kuvasti syvää järkytystä. "Mutta se kulkee Jazzin suvussa, joten - "
"Eli olet tosissasi? Sinusta tulee isä?" Sirius paukautti.
Red värähti ja sulki silmänsä tuskastuneen ilmeen kohotessa hänen kasvoilleen.
"Älä sano sitä ääneen", hän pyysi kärsivänä.
"Miksi?" Sirius tiedusteli huvittuneena. "Sattuuko se?"
"Miehisyyteni koki juuri kovan kolauksen."
Sirius kohotti kulmiaan. "Eikö se Narniamikäonkaan olekaan sinun?"
"On, totta kai on", Red vastasi närkästyneenä, eikä James osannut sanoa, kumpi ajatus suututti miestä enemmän - se, että lapsi oli hänen vai se, että Sirius uskalsi mennä epäilemään asiaa. "Minusta vain tuntuu, että poikamiespäiväni ovat lopullisesti ohitse - ja niin tarkkaan kuin minä niitäkin varjelin..."
Redin ääni vaimeni hiljaiseksi jupinaksi, josta James ei saanut selvää.
James käänsi katseensa pois Redistä yrittäen sulatella ajatusta. Periaatteessa hän oli onnellinen Redin ja Jazzin puolesta, tai ainakin teeskenteli olevansa, että Lily ei saisi syyttää häntä vahingonilosta ja pahoinpidellä häntä, mutta tavallaan hän myös sääli Rediä, joka oli viimeisen puolen vuoden aikana kokenut todennäköisesti enemmän järkytyksiä kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Sellainen kävi miehen luonnolle, sen James tiesi. Hän vilkaisi Siriusta ja näki pojan kasvoilla virneen, jota poika ei edes yrittänyt peitellä. Myös Lilyn kasvoilla karehti hymy, tosin hieman hillitympi sellainen ja siihen sekoittui myös järkytystä.
"Lapsiparka", Sirius täräytti hetken kestäneen hiljaisuuden kuluttua. "Niin hankalat vanhemmat..."
"Kiitos vain", Red mutisi.
"Minä vain sanoin! Vaikka voihan asiaa ajatella positiivisesti - pikku Narniamitäonkaan odottaa mielenkiintoinen elämä. Se osaa todennäköisesti heittää tikareita sujuvasti ennen kuin ehtii juhlia ensimmäistä syntymäpäiväänsä ja sen ensimmäiset sanat on kirosanoja, joita Minervakin kammoaisi."
"Rohkaisevaa, Sirius, rohkaisevaa", Arianna huomautti vinosti hymyillen.
Sirius kääntyi katsomaan tyttöä ilahtunut ilme kasvoillaan. "Luulin, että sinä et puhunut minulle!"
Ariannan kasvoilla käväisi kärsimättömän ja kiukkuisen sekainen ilme.
"En puhukaan", hän sanoi sitten aivan kuin asian olisi pitänyt olla ilmiselvä. Sirius huokaisi. "Tämä on poikkeustapaus - se johtuu järkytyksestä - mutta muistan kyllä pian, että meidän on tarkoitus pitää mykkäkoulua."
Sirius avasi suunsa protestoidakseen, mutta ei ehtinyt sanomaan sanaakaan ennen kuin James tallasi lujasti hänen varpailleen. Sirius parahti ja loi Jamesiin kyräilevän katseen.
"Oliko tuo välttämätöntä?"
"Ajattelin vain muistuttaa sinua siitä, että me ei olla täällä riitelemässä, vaan lohduttamassa Rediä", James sanoi paljonpuhuvasti.
"Miksi Red tarvitsee lohdutusta?"
Kelmit ja Red kääntyivät katsomaan pöllölän ovelle melkein yhtä aikaa. Oviaukossa seisoi nainen, jolla oli oranssit hiukset, vihreät ja silmät ja kysyvä ilme ja jonka he kaikki tunsivat liiankin hyvin. Jazz. James käänsi katseensa salamannopeasti takaisin Rediin, joka oli valahtanut kasvoiltaan valkeaksi kuin lakana ja lukinnut katseensa jonnekin Jazzin vatsan tienoille. James ei voinut olla nauramatta miehen typertyneelle ilmeelle.
"Onko joku kuollut?" Jazz tiedusteli edelleen ja vasta silloin James tajusi, että Jazz ei tiennyt Redin tietävän... Narniadarasta. Hän pyrskähti nimeä ajatellessaan - jos vanhemmat kerran olivat Red ja Jazz, nimi Narniadara oli todennäköisesti lapselle aivan liian herttainen.
"Kuollut?" Red toisti havahtuen vihdoinkin tuijotuksestaan ja pystyi jopa kohottamaan katseensa Jazzin kasvoihin, kun nainen käveli lähemmmäs ikkunalautaa, jolla hän istui. "Ei. Pikemminkin päinvastoin."
Jazz rypisti otsaansa. "Miten niin?"
James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja vaihtoivat keskenäisen virnistyksen kummankin tajuttua sen tosiasian, että Jazz ei ollut kertonut Redille tietystä asiasta sanaakaan. Myös Red näytti huomanneen saman asian, sillä hän katseli Jazzia kasvoillaan ilme, josta oli vaikeaa sanoa, oliko se vihainen vai pirullinen.
"Eikö omatuntosi lainkaan kolkuta?" Red kysyi viattomasti naiselta.
Jazzin ilme muuttui vieläkin hämmentyneemmäksi ja samalla James tunsi oman virneensä levenevän entisestään - kunnes hän vilkaisi Lilyä ja näki paheksuvan ilmeen tytön kasvoilla, jolloin hän vakavoitui nopeasti kuten kunnon poikaystävän kuuluikin.
"En tiedä, miksi sen pitäisi", Jazz totesi seisahtuen Redin viereen. "En ole viime aikoina tappanut ketään - ja olen jättänyt McGarmiwan pöllön sulat rauhaan, niin vaikeaa kuin se onkin - ja muutin kyllä Jayn ovenkahvan takaisin ennalleen, sen ei enää pitäisi ehdotella hänelle törkeyksiä tai purra häntä - "
"Jayn ovenkahvan?" Red toisti kiinnostuneesti onnistuen unohtamaan hetkeksi järkytyksensä. "Mitä tekemistä sinulla oli Jay Conwayn ovenkahvan kanssa?"
Jazz huiskautti kättään.
"Unohda se", hän sanoi kärsimättömästi. Red näytti pettyneeltä. "Haluan tietää, miksi minun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa. Jos minä sellaista olen ikinä tuntenutkaan", hän lisäsi mietteliäästi kuin olisi vasta silloin tullut ajatelleeksi asiaa, mutta Red ei antanut hänelle aikaa pohtia asiaa, vaan jatkoi hiillostamistaan kasvoillaan ilme, joka kieli, että jos heidän puheenaiheensa ei olisi ollut niin epämukava - ja niin inhottavan todellinen - hän olisi nauttinut tilanteesta suunnattomasti.
"Minä vain mietin, oletko kenties unohtanut kertoa minulle jotakin, kultarakas", hän sanoi äänensävyllä, joka oli niin epäuskottavan siirappinen, että se sai Jamesin ja Siriuksen voimaan pahoin. Myös Jazz näytti aavistavan äänensävystä, että jotakin oli pahasti vialla, sillä uurteet hänen otsallaan syvenivät entisestään, kun hän yritti keksiä, mikä oli mennyt vikaan.
"Olen ilmeisesti tehnyt jotakin todella kamalaa, jos kutsut minua kultarakkaaksi", hän sanoi irvistäen ja sitten hänen kasvonsa kirkastuivat, kun hän keksi, mistä oli kyse. Mutta hänen ilmeensä synkkeni melkein välittömästi ja hän puuskahti: "Ai niin. Se. Sinä ilmeisesti sait tietää asiasta."
"Ilmeisesti sain", Red naljaisi kuivasti vastaukseksi. "Et siis aikonut kertoa asiasta?"
"Aioin kyllä", Jazz vastasi ja lisäsi sitten niin hiljaa, että Jamesin täytyi höristää korviaan kuullakseen hänen sanansa: "Sitten kun muuta vaihtoehtoa ei olisi ollut."
Red huokaisi syvään ja risti käsivartensa puuskaan rinnalleen. "Olet ihan mahdoton, tiesitkö sitä?"
"Tiesin kyllä ja olen ylpeä siitä." Kalpea virnistyksen haamu käväisi Jazzin huulilla, kun hän viittasi Rediä tekemään itselleen tilaa ikkunalaudalla. "Miten sait tietää... asiasta?"
"Asialla tuntuu olevan nimikin", Red huomautti hieman huvittuneesti. "Ainakin niin ilmeni kirjeestä, jonka sinulle lähetti Pyhän Mungon hoitaja Silkadara Thomas."
"SINÄ LUIT MINUN KIRJEENI?" Jazz rääkäisi ja olisi pudonnut ikkunalaudalta, ellei Red olisi tarttunut häntä lujalla otteella vyöräröltä. "Minä tapan sinut!"
Red hymyili ilottomasti.
"Itse asiassa, minun pitäisi tappaa sinut", hän muistutti. "On tarpeeksi traumaattista, että minun poikamiespäiväni ovat ohitse, mutta saada tietää siitä sillä tavalla - et todellakaan aikonut kertoa, vai aioitko?"
"Johan minä sanoin", Jazz kivahti. "Olisin kyllä kertonut!"
Red tuhahti. "Ja McGarmiwalla on salasuhde Albuksen kanssa."
"Onko?" Jazz ja Sirius kysyivät samaan aikaan.
"EI!"
Sirius huokaisi pettyneenä. "Mutta - "
"Me lähdetään nyt, Anturajalka", James keskeytti lujasti tarttuen ystävänsä käsivarteen ja pyöräyttäen tämän pöllölästä ulos käytävään vastusteluista välittämättä. Toiset seurasivat heitä jättäen Redin ja Jazzin tappelemaan keskenään. Vielä ovensuusta James toivotti hilpeästi:
"Hauskaa välienselvittelyä, kultarakkaat!"
Red mulkaisi häntä ärtyneenä, mutta hän ei välittänyt, vaan pamautti pöllölän oven reippaasti kiinni ja lähti laskeutumaan pöllölään johtavia portaita alas viitaten toisia seuraamaan itseään.
"Tuo oli ilkeää", Sirius syytti, kun he olivat päässeet turvallisen välimatkan päähän pöllölästä ja seisoskelivat hylätyllä sivukäytävällä, kaikki omissa - ja melkoisen järkyttyneissä - ajatuksissaan. "Olisin halunnut kuulla, kumpi voittaa riidan!"
Arianna pyöritti silmiään. "En usko, että siinä tilanteessa voittamisella on kovinkaan paljon väliä."
Sirius teeskenteli, että ei ollut lainkaan kuullut hänen sanojaan.
"Se oli mielenkiintoinen riita!"
"Niin varmasti heidänkin mielestään", Lily sanoi herttaisesti hymyillen ja taputti Siriusta käsivarrelle. "Mutta en usko, että he halusivat todistajia asialle."
"Saivat jo", muistutti Sirius. "Oikeastaan voisin kiristää heitä - "
"SIRIUS!"
"Mitä?" Sirius otti kasvoilleen kaikkein loukkaantuneimman ilmeensä, joka toi Lilyn mieleen koiran, jonka häntä oli jätetty oven väliin kolmetoista kertaa peräkkäin aivan vain huvin vuoksi. "Minä vain olisin halunnut hyötyä tilanteesta."
"Tuollaisesta tilanteesta hyötyminen ei olisi enää vain epäkohteliasta, se menisi jo sadismin puolelle", Lily ilmoitti äänessään jäätävä sävy, jonka ainakin James tunsi jo liiankin hyvin - Lily käytti häneen sitä äänensävyä aina kun hän ehdotti, että he voisivat jättää partiointinsa kesken ja siirtyä luutakomeron puolelle.
Sirius tuhahti. "Minkä minä muka voin sille, että en ole yhtä lapsirakas kuin te?"
"Varo vain, Anturajalka", Peter virnisti hyväntuulisesti. "Tuolla menolla et ikinä pääse Sarvihaaran ensimmäisen lapsen kummisedäksi."
"Ensimmäisen lapsen?" Sirius kohotti kulmiaan. "Ja montakohan jälkikasvulaista herra Sarvihaara suunnittelee hankkivansa?"
James virnisti ilkikurisesti.
"Seitsemän, tietenkin", hän vastasi ja hänen virnistyksensä leveni entisestään, kun hän näki Lilyn ja Ariannan vaihtavan tuskastuneita katseita keskenään.
"Anna kun arvaan", Arianna mutisi. "Sinä haluat ikioman huispausjoukkueen?"
"Totta kai haluan." James suki hiuksiaan omahyväisen näköisenä. "Joukkueen nimeksi tulee Potterin Pojat ja joukkueen pelikaavuissa on joukkueen perustajan - eli James Potterin - kuva. Luonnollisesti."
Arianna vilkaisi Lilyä inhoavasti. "Voiko kaksilahkeinen tuosta enää itserakkaammaksi muuttua?"
Lily mietti asiaa hetken.
"Voi", hän nyökkäsi sitten ja osoitti sormellaan Siriusta.
Arianna huokaisi syvään.
"Kiitos muistutuksesta", hän sanoi suoristaen selkäänsä. "En ole puheväleissä Siriuksen kanssa, eli minun on paras kadota paikalta. Hyvää päivänjatkoa kaikille - paitsi tuolle ylimustasukkaiselle hyypiölle, joka seisoo teidän välissänne ja leikkii porkkanaa."
Arianna väläytti toisille säteilevän hymyn, joka vaihtui murhaavaksi katseeksi hänen katseensa siirtyessä Siriukseen. Sitten hän nyökkäsi lyhyesti ja kääntyi ympäri lähtien kävelemään tiehensä. Toiset katsoivat hänen peräänsä päätään pudistellen.
"Oikeasti, Anturajalka", Remus voihkaisi, kun Arianna oli kokonaan kadonnut kulman taakse. "Sovi asiat hänen kanssaan!"
"Miksi?" Sirius kohotti kulmiaan itsetietoiseen tapaansa. "Minä olen oikeassa!"
Lily katsoi poikaa kylmästi, ennen kuin kohautti olkapäitään.
"Itsepähän oman ihmissuhteesi pilaat", hän tokaisi toivoen toteamuksen takovan edes hieman järkeä Siriuksen päähän ja hetken ajan se näyttikin onnistuvan, sillä Siriuksen ilme venähti. Mutta sitten poika kallisti päätään kuin asiaa ajatellen ja hänen ilmeensä kirkastui huomattavasti, kun hän avasi suunsa.
"Ehkä se on parempi niin", hän sanoi viitaten merkitsevästi pöllölään johtavien portaiden suuntaan. "En haluaisi kokea - elämän tiettyjä - ikävyyksiä - vielä vähän aikaan, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Tarkalleen sanoen en, ennen kuin olen kahdeksankymmentä ja kuopattu."
**
"Välillä minä vain en kestä Siriusta", Arianna julisti vaatekaapilleen. Hän makasi vatsallaan sängyllään tyttöjen makuusalissa ja mulkoili vaatekaappiaan kuin se olisi ollut mörkö, joka oli aineellistunut Siriukseksi. Lily istui sängyllä hänen vieressään ja katseli itsekin vaatekaappia yrittäen keksiä, miksi se kiehtoi Ariannaa niin suuresti. Cinnamon ja Alice istuivat toisella sängyllä pelaten räjähtävää näpäystä, vaikka todellisuudessa he olivat yhtä keskittyneet kuuntelemaan Ariannan valitusta kuin Lilykin.
"Hän on niin - niin - itseään täynnä", Arianna valitti parhaillaan ja viskasi samalla tyynynsä lattialle. "AARGH!" hän parahti, haudaten päänsä käsiinsä. "Minä en kestä häntä! Minä en kestä häntä! Minä en kestä häntä!"
Lily kätki hymynsä katsoessaan Ariannaa. "Miksi sitten et eroa hänestä?"
Arianna kohotti päätään äkkinäisellä liikkeellä käsistään ja loi Lilyyn katseen, joka kertoi täysin selvästi hänen olevan idiootti.
"Koska sitten hän olisi taas vapailla markkinoilla!" hän puuskahti. "Innokkaiden, alaikäisten teinityttöjen ympäröimänä - hän ei ansaitse sellaista!"
Lily vilkaisi toisella sängyllä istuvaa Cinnamonia yrittäen parhaansa mukaan pysyä vakavana, vaikka se kävikin hetki hetkeltä vakavammaksi, kun hän yritti löytää Ariannan selityksestä edes jonkinlaista järkeä. "Tajusitko sinä, Cin?"
Cinnamon näytti pahoittelevalta pudistaessaan päätään. "Mutta milloin joku meistä muka on tajunnut Ariannaa?"
"Minä kuulin tuon", Arianna ilmoitti äänellä, joka suorastaan tihkui jäähileitä aivan kuten hänen silmänsäkin. "Ja minun selityksessäni on logiikkaa."
"Mitä jos sitten vaikka jakaisit sitä meille muillekin?" Alice ehdotti huolettomasti tarkastellessaan kynsiään ikään kuin ne olisivat kiinnostaneet häntä paljon enemmän kuin keskustelu, mikä Lilyn näkemyksen mukaan ei ollut totta. "Kaikki meistä ei harrasta teletapiaa."
"Telepatiaa", Lily oikaisi.
Arianna kohautti olkapäitään myrtyneenä, mutta lopetti joka tapauksessa vaatekaappinsa mulkoilun ja nousi istumaan niin, että pystyi kunnolla katsomaan toisia puhuessaan.
"Sirius käy hermoilleni, koska hän on niin mustasukkainen, eikä luota minuun pätkääkään", hän aloitti määrätietoisesti sipaisten puolihuolimattomasti muutaman tumman laineen sivuun silmiltään. "Hän voisi kerrankin hankkia itselleen selkärangan ja myöntää virheensä ja pyytää anteeksi ja - no, lyhyesti sanottuna: olen erittäin suuttunut hänelle, mutta en kuitenkaan halua erota hänestä, koska - "
"Koska olet kaulaasi myöten rakastunut häneen?" Lily ehdotti avuliaasti.
Arianna kääntyi luomaan häneen katseen, joka olisi varmasti saanut Voldemortin hyppäämään alas tähtitornista, jos sopiva tähtitorni olisi tullut vastaan. Lily oli kuitenkin tottunut Ariannan seitsemännen asteen tappokatseeseen, eikä värähtänytkään, vaan katseli tyttöä odottavasti. Vihainen naamio pysyi jonkin aikaa Ariannan kasvoilla, sitten hän kuitenkin antoi kasvojensa palata peruslukemille ja huokaisi syvään.
"Inhottavaa myöntää, mutta tuo taitaa olla totta", hän mumisi. "Pahuksen Sirius Black - hän saisi varmaan jopa muumion rakastumaan itseensä."
"En olisi niinkään varma", Cinnamon sanoi mietteliäästi utuinen katse haaleansinisissä silmissään. "Tai siis, McGarmiwahan on melko lähellä muumiota, eikä Sirius ole ikinä saanut häntä lämpenemään itselleen."
Arianna kohautti olkapäitään. "Se ei ole kuitenkaan pääasia tässä. Vaan se, että Sirius on ärsyttävä. Ja haluan, että hän pyytää anteeksi."
"Käske häntä pyytämään anteeksi", Alice neuvoi järkevästi.
Lily, Cinnamon ja Arianna kääntyivät yhtä aikaa katsomaan häntä.
"Toimiiko se muka?" Lily kysyi antaen epäuskon paistaa avoimesti kasvoiltaan. "Ei ainakaan Jamesiin."
"Kyllä se Frankiin ainakin toimii", Alice vastasi lehahtaen punaiseksi kasvoiltaan.
Arianna hymyili kuivakkaasti. "Frank on tossun alla."
"Eikä ole!"
"Silloin kun te olette yhdessä, kumpi maksaa ruoat?"
Alice viivytteli. "Tuota - Frank - "
Lily, Arianna ja Cinnamon vilkaisivat voitonriemuisina toisiinsa. Sitten Lily kuitenkin vakavoitui muistaen heidän alkuperäisen puheenaiheensa.
"Jos olisin sinä, Ria, minä itse asiassa puhuisin asiasta Siriukselle", Lily sanoi vakavasti.
Arianna kohotti kulmiaan huvittuneesti hymyillen.
"Itse asiassa et puhuisi", hän protestoi. "Et sinä ikinä puhu Jamesillekaan, paitsi ehkä huutamalla, kunnes hän pyytää anteeksi. Mutta jos se toimii teille, niin mikäpä siinä."
"Toimii se", Lily vahvisti ja tunsi hymyn kohoavan huulilleen. Se oli melkeinpä automaattinen reaktio - ärsyttävä, ehkä, mutta automaattinen silti.
Hän vilkaisi kelloa vain nähdäkseen, että hänen ja Jamesin partiointiin oli aikaa vain puoli tuntia. Partiointi oli edelleen yksi hänen päivänsä suosikkihetkistä, sillä silloin Jamesin oli itse asiassa pakko olla paikalla, eikä poika mitenkään voinut karata huispauskentälle jonkun - tavanomaisesti surkean - tekosyyn avulla. Tosin partioinnin hauskuutta varjosti se tosiasia, että aikojen muututtua synkemmiksi Voldemortin myötä Lilyn ja Jamesin täytyi todella partioida, ei vain pitää hauskaa, kuten he olivat vielä vuoden alussa enimmäkseen tehneet.
Lily tunsi virnistävänsä typerästi muistellessaan, kuinka oli joskus juossut Jamesin kannoilla käytäviä pitkin jonkun typerän tekosyyn vuoksi. Se oli ehkä ollut täysin turhanpäiväistä hauskanpitoa, hän ajatteli, ja sen ajan olisi voinut käyttää paljon paremmin. Mutta jos joku olisi nyt kysynyt häneltä, olisiko hän halunnut olla vakava vaiko vain pitää hauskaa, hän olisi ehdottomasti valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon - vain siksi, että pystyi siihen.
"Lils?" Lily havahtui siihen, että Arianna heilutti kättään hänen kasvojensa edessä.
"Mitä?"
Arianna hymyili vinosti. "Ei mitään tärkeää. Sinä vain katosit paikalta, jos ymmärrät, mitä tarkoitan."
Lily virnisti lammasmaisesti.
"Olisin huolestuneempi, jos olisin kadonnut paikalta ruumiillisesti", hän vastaisi. "Koska se tarkoittaisi sitä, että joku - todennäköisesti Voldemort - on keksinyt tavan poistaa ilmiintymisenvastaiset suojat linnan yltä ja aikoo hyökätä linnaan."
"Tai sitten se tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että James on lopultakin keksinyt näkymättömyyshaavin", Arianna arvasi.
Lily rypisti otsaansa.
"Näkymättömyyshaavin?" Hän toisti kysyvään sävyyn, mutta Arianna kuittasi hänen ihmetyksensä yhdellä nopealla kädenheilautuksella ja käänsi katseensa Cinnamoniin kuin koko keskustelua ei ollutkaan. Lily ei voinut kuin hymyillä ystävänsä äkilliselle puheenaiheenvaihdokselle, johon pystyi tuolla tyylillä vain Arianna.
"No, Cin", Arianna sanoi äänensävyllä, joka toi Lilyn mieleen hänen juoruilua rakastavan tätinsä. Myös Ariannan ilme oli kuin kopio hänen tätinsä minä-aion-nyt-urkkia-kaikki-skandaalit-ulos-sinusta-ilmeestä, jota täti käytti aina, kun halusi kuulla jotakin, jota toinen ei olisi halunnut kertoa. "Kuka on sinun elämäsi valo nykyään?"
Cinnamon punastui ja oli hetken ajan hämillään, mutta sai nopeasti itsensä kasaan ja osoitti läheistä lamppua ironisen huvittunut ilme kasvoillaan. "Ellet ole äkkiä antanut tuolle lampulle nimeä, ei kukaan."
Arianna hymähti.
"Minä annoin tuolle lampulle nimen jo ensimmäisellä luokalla. Sen nimi on Ernesto Banelgotti", hän sanoi välinpitämättömästi. "Enkä muuten usko sinua. Kuka se on?"
"Ei kukaan", Cinnamon sanoi lujemmin kuin oli edes tarpeellista.
Arianna huokaisi. "Cinnamon, kiltti, tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, että pystyn kiduttamaan vastauksen ulos sinusta lukemattomilla eri tavoilla. Mutta koska en juuri nyt jaksaisi lähteä metsästämään höyheniä, ja koska kiduttaminen olisi julmaa meitä kumpaakin kohtaan, olisi suoraan sanottuna helpompaa, jos vain sanoisit sen nimen."
"Minä sanoin jo", Cinnamon intti, hetki hetkeltä punaisempana kasvoiltaan. "Ei kukaan."
Lily katsoi tyttöä tarkkaavaisesti ja näki tytön silmien välähtävän tavalla, jonka hän muisti edelleen yhtä hyvin kuin oman nimensä. Hän hymyili pehmeästi. "Se on edelleen Remus, eikö olekin?"
"Mitä?"
"Sinä pidät edelleen Remuksesta, vai mitä?" Lily toisti hienovaraisesti.
Cinnamon pudisti päätään, eikä Lily ollut varma, halusiko tyttö kieltää asian häneltä vai itseltään, mutta sillä ei ollut väliä. Kauhukseen Lily näki Cinnamonin silmien kostuvan. Hän hyppäsi salamannopeasti ylös Ariannan sängyltä ja siirtyi istumaan Alicen sängylle Cinnamonin toiselle puolelle. Hän kietoi käsivartensa tytön ympärille, mutta tyttö ravisti itsensä irti.
"En minä aio itkeä", hän ilmoitti ja vaikka hänen äänensä vapisikin vähän, Lily uskoi häntä. "Oikeasti. Minä tarkoitan sitä. En ole niin epätoivoinen, että itkisin jonkun pojan perään - " hän naurahti kitkerästi, " - lähinnä minä vain itken itsesäälistä. Taisin pilata asiat pahemman kerran, kun sanoin, että haluan erota - "
"Et pilannut", Lily sanoi ja loi Aliceen apua-anovan katseen Cinnamonin vaaleiden hiusten ylitse. "Se oli sillä hetkellä oikein."
"Lily on oikeassa", Alice vahvisti. "Et olisi voinut toimia silloin toisin, olit masentunut - "
Cinnamon pudisti päätään. "Olin säälittävä. Ja inhoan itseäni sen vuoksi. Enkä minä aio ryhtyä roikkumaan Remuksen kaulassa, jos te sitä pelkäätte - uskokaa tai älkää, minullakin on ylpeyteni. Minä vain toivon, että en olisi ollut silloin niin mielettömän typerä."
Hän piti pienen tauon ja kohotti katseensa katsoakseen ikkunasta ulos. Taivas oli pitkästä aikaa täysin kirkas ja tähtien joukossa erottui kasvava kuu. Muutaman yön päästä olisi jälleen Remuksen muodonmuutoksen aika, eikä Cinnamon voinut kuin sääliä häntä, kuten aina. Hän toivoi, että olisi voinut auttaa, niin kuin muut Kelmit, mutta se ei ollut mahdollista - ei edes hänelle, ei vaikka hän olisi halunnut sitä niin paljon. Välittämälläkään ei loppujen lopuksi pystynyt ihmeisiin, Cinnamon hymähti mielessään ja onnistui saamaan aikaan onnellista muistuttavan hymyn. Hän ei halunnut olla enää säälittävä.
"Se vain on hankalaa, tiedättehän - kun tekee oikein hirvittävän virheen, josta ei voi syyttää kuin itseään, eikä voi edes korjata sitä. Tiedättekö te, miltä se tuntuu?"
Lily ja Arianna katsahtivat toisiinsa. Kumpikaan ei uskonut tietävänsä, joten kumpikin pysyi vaiti.
**
"Ja mahtava kermakaljapullon Henki esittää teille kysymyksen, oi kuuluisa Kuutamo Lupin", Sirius messusi kohottaen kädessään olevan tyhjän kermakaljapullon silmiensä tasalle ja heiluttaen sitä hänen ja Remuksen välissä. "Oletko valmis vastaamaan?"
Remus voihkaisi. "Anturajalka-kiltti, onko tämä aivan välttämätöntä?"
"On, on", Sirius heilautti kättään. "Eikä se nimi ole Anturajalka, vaan Pullonhenkijalka."
"Pullonhenkijalka?" Remus toisti epäuskoisesti ja kääntyi katsomaan Jamesia. "Onko hänen tosiaan pakko valita juuri tämä hetki lopulliseen kajahtamiseen? Minä en ole nimittäin sillä tuulella."
"Minä en ole lopullisesti kajahtanut, olen pullonhenki", Sirius vastusti ylhäisesti.
James virnisti. Hän istui jalat ristissä sängyllään ja pelasi kultasiepillä samalla kun kuunteli puolella korvalla ystäviensä puheita. Sirius oli löytänyt kätköistään vanhan kermakaljapullon ja istui nyt sen kanssa sängyllään kiusaten ystäviään sen avulla. Sirius oli yrittänyt Peterin pyynnöstä manata esille pullonhenkeä, mutta oli onnistunut saamaan aikaan vain epämieluisan pikku räjähdyksen, joten nyt hän piteli pulloa nokea kasvoillaan ja teeskenteli itse olevansa pullonhenki - kenen huvitukseksi, sitä James ei osannut sanoa, sillä James itse ainakin piti Siriuksen pelleilyä hieman rasittavana. Tavallisesti hän olisi vaatinut heti paikalla, että he pelaisivat pullonpyöritystä pullon avulla, mutta juuri nyt hän oli aivan liian stressaantunut siihen. Tosin stressaantunut olotila tuntui olevan hänelle nykyään pysyvä - hän käytti suurimman osan ajastaan huispaustaktiikoiden miettimiseen ja rentoutui kunnolla ainoastaan ollessaan Lilyn kanssa, eli pääasiallisesti partioinnin aikaan. Onneksi partiointiin oli jäljellä enää kaksikymmentäkaksi ja puoli minuuttia, James ajatteli vilkaistessaan kelloa tuhannen kerran sinä iltana. Hän ei ehkä voisi raahata Lilyä luutakomeroon tai lähteä tytön kanssa yökävelylle Tylypahkan maille, kuten olisi todella halunnut tehdä, mutta ainakin he olisivat kaiken aikaa samassa paikassa, he voisivat kävellä lähekkäin, puhua, unohtaa välillä kokonaan asiallisen käytöksen ja -
Remuksen tukahtunut murina sai hänet havahtumaan takaisin todellisuuteen ja hän kääntyi katsomaan ystäväänsä, joka istui Peterin sängyllä melkoisen synkän näköisenä.
"Anna tulla jo se kysymys, pullonhenki", Remus murahti. "Jos kerran on välttämätöntä."
"On se, on se", Sirius vakuutti. "Katsotaanpas... Pyhää kermakaljapullon Henkeä kiinnostaa tietää, ketä tämän koulun tyttöä sinä mieluiten ahdistelisit."
Remus tuhahti. "Etkö pystynyt yhtään tuon syvällisempään, meedio? Tai originaalimpaan?"
"Tietenkään hän ei pystynyt", Peter virnisti, ennen kuin Sirius ehti keksimään tarpeeksi terävää vastausta. "Hänhän on Anturajalka!"
"Kiitos vain tuosta", Sirius ärähti, mutta hänen silmänsä välkkyivät samalla hyväntuulisesti. "Sinuna varoisin sanojani, tai Pyhä kermakaljapullon Henki saattaa suorastaan vaatia, että sinä pitäisit hänelle yksityisen vaatteidenvähennysnäytöksen."
Peter vilkaisi Jamesia kysyvästi.
"Mitä sanot, Sarvihaara?" hän tiedusteli kasvoillaan lievästi huolestunut ilme. "Pitäisikö minun pelästyä siitä, että Anturajalka haluaa minun strippaavan hänelle?"
James kohautti olkapäitään ja ojensi samalla kätensä nappaamaan salamannopeasti siepin ilmasta, ennen kuin se ehti leijailemaan kauemmas hänen sängystään. "Olisin huolestuneempi, jos Anturajalka ei haluaisi sinun strippaavan hänelle."
"Hei!" Sirius kimpaantui. "Minulla ei ole sellaisia tunteita Matohäntää kohtaan! Minulla on Kuutamo!"
"Itse asiassa sinulla ei ole minua", Remus torjui hienotunteisesti. "Olen pahoillani, mutta siihen on tietyt syyt. Kuten se, että olet varattu, että et kiinnosta minua sillä tavalla ja että me ollaan molemmat suuntautuneet naisiin."
"Ja minä tarkoitin tuolla huomautuksellani vain sitä, että olen tutkinut käyttäytymistäsi seitsemän vuoden ajan", James jatkoi irvistäen. "Ehkä lähemmin kuin olisin toisinaan halunnutkaan. Ja olen tullut siihen tulokseen, että sinä et välitä siitä, kuka strippari on, kunhan vaatteet vähenevät."
Sirius näytti lievästi loukatulta. "Minulla oli noin yksioikoinen mieli viimeksi silloin, kun olin kaksitoistavuotias."
"Nii-in. Sitten sinusta tuli kaksimielinen..."
"Miten vain." Sirius virnisti onnistuen näyttämään jopa ylpeältä kaksimielisyydestään - mitä hän erittäin todennäköisesti olikin, Remus ajatteli hyväntuulisesti. Hänen hyväntuulisuutensa koki kuitenkin kovan kolauksen, kun Sirius jatkoi puhettaan sanoen: "Olemme muuten eksyneet aika kauas alkuperäisestä puheenaihesta. Kuutamo, rakkaimpani, miten sen vastauksen laita on?"
Remus irvisti.
"Pelkään pahoin, että olen unohtanut kysymyksen", hän valehteli.
"Ei hätää, ei hätää", Sirius sanoi hilpeästi. "Minä muistan sen erinomaisen hyvin. Ketä koulun tyttöä haluaisit ahdistella?"
"Riippuu siitä, mitä tarkoittaa ahdisteleminen."
"Se on täysin tulkinnanvarainen juttu. Niin kauan kuin muistat, että muistiinpanojen lainaamista ei lasketa ahdistelemiseen", Sirius lisäsi huomaavaisesti väistäen samalla tyynyn, jonka Remus suuntasi häntä kohti.
"No - en osaa oikein sanoa - " Remus mutisi hitaasti yrittäen pelata aikaa, sillä puheenaihe ei todellakaan lukeutunut hänen suosikkeihinsa. "Juuri nyt voisi sanoa, että en ole kiinnostunut kenestäkään sillä tavalla."
Sirius huokaisi. "Eli se on edelleen Cinnamon, vai mitä?"
"Ei", Remus sanoi hätäisesti.
"Laura?"
"Ei."
"Chance Brampton?"
"Ei."
"Arianna?"
"EI!"
"McGarmiwa?"
"EI!"
"Dumbledore?"
"EI!"
"Jazz?"
"EI!"
"SinulleeisiiskelpaakukaanjokaeioleCinnamon?"
"EI!"
"HAH! Voitin TAAS!" Sirius karjaisi voitonriemuisesti ja hypähti sängyllään melkein pudoten siltä alas. Hän vakautti tasapainonsa ja läppäsi edelleen virnistellen kättä Peterin kanssa. Remus sen sijaan näytti siltä, kuin joku olisi kaatanut kylmää vettä hänen niskaansa.
"Se oli vahinko", hän puolusteli. "Sanavirhe. Ei jäi päälle."
"Niinhän sinä sanot..."
"Minä tarkoitan sitä!"
Sirius nyökytteli, mutta ei näyttänyt kovinkaan vakuuttuneelta. "Niinhän sinä sanot..."
Remus huokaisi. "Uskoisitko, jos sanoisin, että minulla on niin paljon muuta ajateltavaa, että en ehdi ajatella Cinnamonia?"
"Mitä ajateltavaa?" Sirius siristi silmiään epäluuloisesti ikään kuin olisi odottanut kuulevansa, että Remus oli mennyt kihloihin Ariannan kanssa. Tilanteesta huolimatta Remus nauroi Siriuksen ilmeelle.
"Esimerkiksi S.U.P.E.R-kokeet ja niiden läpäiseminen. Mietin myös sellaisia pikkuasioita, kuten miksi Voldemort haluaa kirjoja, miksi Voldemort haluaa hyökätä Tylypahkaan, kuka on Jay Conway, josta Red ei pidä, mitä epäilyttävää luihuisilla on meneillään, kun he ovat näin epäilyttävän rauhallisia, miten Redin ja Jazzin riita päättyi ja minkä värisistä aamutossuista McGarmiwa pitää eniten. Riittääkö?"
Sirius oli hetken hiljaa, sitten hän pudisti päätään kasvoillaan ilme, joka oli joko syvää epäuskoa tai ällistynyttä ihailua - oli vaikeaa sanoa, kumpaa.
"Pahus", hän sanoi sitten painokkaasti. "Sinä tosiaan ajattelet paljon."
Remus hillitsi halunsa pyörittää silmiään.
"Jotkut meistä tekee sitä, Anturajalka", hän sanoi kiltisti. "Ja Sarvihaara, sivumennen sanoen, olet myöhässä partioinnista."
"Ei TAAS..."
**
Seuraavana aamuna Kelmit olivat jo ehtineet aamiaiselle, kun Lily ilmestyi paikalle puoli kahdeksan aikaan väsyneen näköisenä ja ilman Ariannaa. Hän kumartui suutelemaan Jamesia poskelle ja oikoi hameensa helmat, ennen kuin istui alas tavanomaiselle paikalleen Jamesin viereen.
"Huomenta teillekin", hän toivotti Kelmeille ja alkoi lappaa ruokaa lautaselleen.
"Huomenta", Remus ja Peter toivottivat yhteen ääneen ja nieleskeltyään hetken paahtoleipäänsä Siriuskin sai lisättyä oman hyvänhuomentoivotuksensa listaan.
"Missä Ria on?" hän kysyi melkein samaan hengenvetoon.
Lily hymähti.
"Jos en tietäisi paremmin, voisin melkein kuvitella, että et halua nähdä minua vaan Ariannan", hän kiusoitteli.
Sirius taikoi kasvoilleen kuuluisan hurmaushymynsä ja pudisti päätään.
"Älä koskaan epäile sellaista, oi kaunis Lily-kukkanen", hän sanoi lipevästi ja sulki silmänsä tuntiessaan Jamesin potkaisevan itseään terävästi nilkkaan. Hetken kuluttua hän sai jälleen ilmeensä kohdalleen ja jatkoi: "Läsnäolosi suorastaan piristää päivääni. Jos ei muuten niin siksi, että koskaan ei tiedä, milloin Sarvihaara päättää potkia minua."
"Olet hyvä potkupallo", Lily virnisti. "Ja mitä tulee Riaan, niin hän päätti, että ei jaksa riidellä sinun kanssasi, eikä tule aamiaiselle."
"Riidellä minun kanssani?" Sirius toisti ihmetellen. "Minä luulin, että me pidettiin mykkäkoulua."
"Ja minä luulin, että te olette naurettavia", Peter tokaisi.
Sirius päätti teeskennellä, että ei kuullut huomautusta, vaan nappasi sen sijaan itselleen lisää leipää ja vaihtoi puheenaihetta.
"Näytät väsyneeltä, Lily-kukkanen", hän kommentoi. "Mitä oikein teit eilisiltana?"
"Partioin." Lily kohautti viattomasti olkapäitään.
Siriuksen kulmakarvat kohosivat melkein hänen hiusrajaansa asti ja hän oli tukehtua paahtoleipäänsä. "Partioit?"
"Niin, tiedäthän, teen sitä joka ilta. Jameskin on yleensä mukana, en tiedä, oletko koskaan huomannut hänen poissaoloaan, mutta - "
"Niin niin, tiedän kyllä", Sirius huiskautti kärsimättömänä kättään. "Mutta partioitko sinä oikeasti - vai teitkö jotakin muuta?"
Lily vilkaisi Jamesia ohimennen ja iski sitten Siriukselle silmää. "Sitähän sinä saat miettiä. Vaikka loppuelämäsi, jos et parempaa tekemistä keksi."
Sirius tuhahti.
"En minä sitä jaksa miettiä - niin kauan kuin ette aio kertoa, että minusta tulee kummisetä näin nuorena", hän lisäsi paljonpuhuvasti katsahtaen opettajien pöytään, missä Red istui syömässä aamiaistaan näyttäen siltä, että ei ollut nukkunut koko yönä. Hänen hiuksensa hapsottivat ja hänen paitansa oli napitettu vain puoleen väliin, mikä oli McGarmiwan mielestä selvästikin suuri skandaali, sillä tämä supisi koko ajan jotakin kiukkuista Redille istuessaan miehen toisella puolella. Red ei kuitenkaan kuullut, tai ei ainakaan välittänyt. Redin toisella puolella istuva Jazz sen sijaan näytti siltä, että olisi halunnut kuristaa McGarmiwan.
James, joka oli seurannut Siriuksen katsetta, virnisti huvittuneena.
"Red-parka", hän sanoi päätään pudistaen. "Hänen mielenrauhansa ei ole enää koskaan ennallaan. Ja mitä tulee kummisetäyteen - taipuuko se noin? - no, oli miten oli, niin voin vakuuttaa sinulle, että en ole niin huolimaton."
"Hyvä."
"Tajuathan sinä, että tuo ei ollut mikään lupaus?"
Sirius huokaisi. "En tajunnut - ennen kuin sinä niin epäkohteliaasti muistutit asiasta. Kiitos. Nyt voisit pitää suusi kiinni ja tukehtua paahtoleipääsi."
"Sinäpä olet herttaisella tuulella tänään", Lily kommentoi.
"Se johtuu Ariannasta", Remus sanoi tarkkanäköiseen tapaansa. "Hän valvoi koko yön miettien, miksi Arianna on niin nilkki, että ei voi pyytää anteeksi."
Lily katsoi Siriusta, joka näytti valmiilta kiistämään Remuksen puheet, mutta sitten poika tyytyi vain nyökkäämään alistuneesti. "Minä vain en tajua, miten Ria voi olla niin - "
Lily ei saanut loppujen lopuksikaan tietää, mitä Arianna oli, sillä katonrajasta kantautuva postipöllön huhuilu kiinnitti heidän huomionsa ja Sirius vaikeni. Lily nappasi kiitollisena Päivän Profeetan, kun Darien löysi hänen luokseen muiden postipöllöjen joukosta. Sitten hän ojensi pöllölle palkkion lehden kantamisesta ja alkoi kääriä lehteä auki samalla kun Darien lennähti takaisin katonrajaan.
Lily luki hajamielisesti etusivun otsikot läpi etsien jotakin merkkiä Voldemortista ja tämän tekemisistä, mutta niitä ei ollut lukuunottamatta yhtä salaperäistä katoamista Lontoossa, tosin kadonnut nainen saattoi yhtä hyvin olla eksynyt dementiakohtauksen aikana kuin kidnapattu, mutta kuitenkin - sitten Lilyn katse pysähtyi erään tietyn otsikon ylle ja hän nykäisi Siriusta hihasta.
"Sinun on parasta lukea tämä", hän sanoi varovasti.
"Mikä niin?" Sirius nappasi lehden häneltä ja alkoi selata otsikoita läpi, kunnes hänen katseensa pysähtyi sen tietyn otsikon kohdalle. "Ei voi olla totta!"
"Mikä?" Remus rypisti otsaansa.
"Tämä otsikko", Sirius tokaisi ja luki järkyttävän otsikon ääneen: "Thomas Knightsdalesta Rapakon Palloseuran uusi kapteeni, lisää sivulla seitsemän..."
Sirius alkoi kiireesti kääntää esille sivua seitsemän.
"Thomas Knightsdale?" James toisti. "Tarkoittaako se...?"
"Tom Knightia, kyllä", Sirius sanoi kiukkuisesti ja syventyi sitten lukemaan lehtijuttua, joka kertoi siitä, kuinka nuoresta Thomas Knightsdalesta oli tullut Rapakon Palloseuran nuorin kapteeni yli sataan vuoteen. "Voi ei! Tässä se on!"
"Lue ääneen", James kehotti.
"Knightsdale on paljastanut Rapakon Palloseuran kokoonpanon muuttuvan melko rajusti ensi kaudella. Hän on ilmoittanut korvaavansa pitäjä Wilburyn Robertsonilla, joka on lainattu Kadlein Kanuunoilta. Etsijän paikan ottaa Englannin maajoukkueestakin tunnettu Oliver Law ja jahtaaja Robert Huiskin paikka on luovutettu Knightsdalen uusimmalle löydölle, vasta seitsemäntoistavuotiaalle Arianna Bellille - " Sirius lopetti lukemisen kuin seinään ja antoi lehden pudota käsistään. Ällistynyt hiljaisuus laskeutui heidän välilleen.
Lily oli ensimmäinen, joka sai jotakin sanottua. "Sinä taidat olla Rialle anteeksipyynnön velkaa, Sirius..."