James heräsi seuraavana aamuna tuntien olonsa kamalammaksi kuin pitkään aikaan. Hän oli valvonut melkein koko yön yrittäen keksiä syytä, miksi Kalkaros haluaisi uhkailla Lilyä - turhaan. Herätessään hän ei tajunnut kunnolla mitään muuta kuin sen tosiasian, että oli ystävänpäivä. Ja että hän oli riidoissa Lilyn kanssa. Hän vajosi voihkaisten takaisin tyynyjensä varaan ja jäi tuijottamaan makuusalin kattoon. Mitä tahansa hän olikin ystävänpäivästä kuvitellut, se ei todellakaan ollut tätä.
Hän ei tiennyt kuinka kauan vain makasi pakoillaan, ajatukset harhaillen, ennen kuin Siriuksen inhottavan iloinen viheltely tunkeutui hänen tajuntaansa jostakin makuusalin ulkopuolelta. Muutamaa sekuntia myöhemmin Sirius pamahti sisälle makuusalin ovesta ja harppoi Jamesin sängyn luokse.
"Ylös, ulos ja lenkille, pojuseni!" hän kailotti pirteästi kiskaisten peiton Jamesin päältä. "Siellä on kerrassaan ihana aamu - ja myöhästyt taikajuomatunnilta."
"Ihan kuin minua kiinnostaisi", James murahti kääntäen kylkeään. "Anna minun olla."
Sirius ravisti päätään. "Enkä anna! Menetät paljon, jos et nouse ylös."
"Niin kuin mitä?"
"Ystävänpäivän", Sirius virnisti. "Joku on tainnut vähän innostua. Koko Suuri Sali on vaaleanpunainen, ja sitten on puutarhatontut - "
"Puutarhatontut?"
Sirius nyökkäsi innoissaan ja James alkoi hitaasti nousta ylös sängystään.
"Veikkaisin sen olevan professori Dumbledoren aikaansaannosta", Sirius selitti samalla kun James alkoi pukea päälleen. "Mutta joka tapauksessa, ympäri koulua kävelee juuri nyt vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutuneita puutarhatonttuja toimittamassa ihmisille ystävänpäiväkortteja."
James ravisti päätään napittaessaan paitaansa.
"Dumbledore on ilmeisesti lopultakin tulossa vanhaksi", hän mutisi. "Seuraavaksi varmaan sanot, että olet mennyt lähettämään Kalkarokselle ystävänpäiväkortin."
"En! Minä en tekisi sellaista!" Siriusoli hetken hiljaa ja lisäsi päätään kallistaen: "Mutta Minervalle kyllä."
James kohotti kulmiaan kysyvästi ja siirtyi kampaamaan hiuksiaan - sikäli kuin se edes oli mahdollista. Sirius virnisti hänelle peilin kautta.
"Laitoin hänelle kortin - sydämenkuvalla varustetun, tietenkin - jossa luki, että meidän pitäisi unohtaa vihollisuutemme edes kerran vuodessa."
James ei vaivautunut vastaamaan, vaan keskittyi sitomaan kengännauhojaan kiinni yrittäen kokonaan unohtaa ystävänpäivän. Hän ei ollut ikinä pitänyt erityisen paljon ystävänpäivästä - enimmäkseen siksi, että hän oli viettänyt melkein jokaisen ystävänpäivänsä Tylypahkassa tuijottelemalla kaipaavasti Lilyn perään. Hän ja Lily olivat melkein poikkeuksetta huutaneet toisilleen ystävänpäivänä. Tai Lily oli huutanut hänelle jonkun ystävänpäiväkortin vuoksi ja hän oli yrittänyt puolustautua.
No, tänä vuonna siihen ei ollut tarvetta, James ajatteli jurosti. He pitivät toisilleen mykkäkoulua, joten huutamista tai riitelyä ei todennäköisesti tapahtuisi. Eri asia kuinka paljon hän sitten mykkäkoulustakaan nautti. Hän oli odottanut tänä vuonna ystävänpäivää enemmän kuin ikinä. Lilyn vuoksi. Hän oli aina miettinyt, millaista olisi viettää ystävänpäivä Lilyn kanssa ILMAN että Lily raivoaisi hänelle. Mutta nyt näytti siltä, että hän ei saisi siihenkään mahdollisuutta.
"Äh, piristy nyt, Sarvihaara", Sirius tokaisi teräksisesti nähdessään hänen surkean ilmeensä. "Lily on vain yksi tyttö!"
"Ehkä sinulle..."
"Mitä sanoit?"
James huokaisi syvään ja oikaisi itsensä katsoen Siriusta. "Sanoin, että hän on ehkä sinulle vain yksi tyttö. Minulle hän sattuu olemaan tyttö, johon olen ollut rakastunut siitä lähtien, kun olin kolmetoista, joten - "
"Okei, tajusin", Sirius keskeytti nostaen kätensä ylös antautumisen merkiksi. "Lily ei ole sinulle vain yksi tyttö - mutta et voi silti antaa hänen pilata ystävänpäivääsi! Ystävänpäivässä on muitakin iloja!"
"Kuten?"
"Tuntemattomien tyttöjen kanssa kaulaileminen", Sirius ehdotti.
James tuhahti huvittuneesti. Hän muisti kyllä Siriuksen viettäneen montakin ystävänpäivää sillä tavalla - sellaisten tyttöjen kimpussa, joiden nimeä hän ei edes pystynyt jälkeenpäin muistamaan. Sellainen oli ehkä ollut Jamesista hauskaa, kun hän oli ollut neljännellä luokalla ja melkoisen utelias tiettyjen - asioiden - suhteen, mutta seitsemäntoistavuotiaana hän oli kasvanut siitä jo yli, eivätkä satunnaiset tytöt olleet mitään Lilyyn verrattuna.
"Minun ystävänpäivänviihdytykseeni taitaa kuulua tänä vuonna Kalkaros", hän mumisi, enemmän itselleen kuin Siriukselle. Hän päätti puhua Kalkarokselle jossakin vaiheessa päivää ja yrittää selvittää, miksi Kalkaros oli mennyt uhkailemaan Lilyä. Sen jälkeen hän ehkä voisi saada aikaan jonkinlaisen sovinnon Lilyn kanssa, ennen kuin ystävänpäivä olisi mennyt kokonaan ohi.
"Sanoisin, miten uhkaavalta tuo kuulostaa, ellei se olisi järjettömän vanha vitsi", Sirius tokaisi nousten ylös sängyltä, jonka reunalle oli hetki sitten istunut. "Oletko pukeissa? Tukka hyvin? Kengännauhat tukevasti kiinni? Hyvä, mennäänpä sitten ennen kuin professori Mahiska jättää meidät taas jälki-istuntoon."
James nappasi taikajuomakirjansa yöpöydältään ja lähti Siriuksen perässä oviaukosta ulos kohti tyrmiä, joissa taikajuomatunnit pidettiin. Tästä ystävänpäivästä tulisi ehkä yhtä kamala kuin kaikista muistakin, mutta ainakaan hän ei antaisi sen näkyä. James Potter ei ikinä antanut sen näkyä.
Kävellessään oleskeluhuoneen läpi James ja Sirius kohtasivat Remuksen, joka istui yksin nojatuolissa taikajuomakirja sylissään ja ontto ilme kasvoillaan. Remus näytti siltä kuin ei olisi nukkunut aikoihin - mikä saattoi olla totta, sillä täysikuusta oli vain kaksi päivää - ja James arveli tietävänsä, mikä siihen oli syynä: ystävänpäivä. Kuten hänellä itselläänkin, myös Remuksella oli todennäköisesti ollut suunnitelmia ystävänpäivän varalle ja ne olivat menneet pieleen. James ei voinut olla ajattelematta, miten outoa oli, että heistä kolmesta juuri Sirius oli se, joka sai viettää onnellisen ystävänpäivän tyttöystävänsä kanssa. Toisaalta, jos joku olisi ehdottanut hänelle vuosi sitten, että Siriuksella olisi tulevaisuudessa tyttöystävä, hän olisi todennäköisesti nauranut. Kukaan ei ollut odottanut, että Sirius ikinä haluaisi seurustella kenenkään kanssa.
"Hoi, kohtalotoveri", James huikkasi Remukselle nojatuoliin haluamatta vajota enää synkkiin ajatuksiin. "Lähdetäänkö ulkoiluttamaan onnetonta poikamiesmielialaamme kohti tyrmiä?"
Remus hätkähti valveille ajatuksistaan ja katsoi Jamesia ja Siriusta olkapäitään kohauttaen. "Paljonko kello on?"
"Meillä on seitsemän minuuttia aikaa olla tunnilla, jos sitä kysyt", Sirius tokaisi. "Missä Matohäntä on?"
Remus loi Siriukseen merkitsevän katseen. "Missä hän on muutenkin viime päivät viettänyt?"
Sirius tuhahti. "Admiren kanssa, siis."
"Tytöistä puheenollen, miksi sinä et ole Ariannan kanssa?" James kysyi, kun Remus nousi ylös ja kolmikko lähti yhtä matkaa muotokuva-aukon kautta käytävään. "Ottaen huomioon, että on Yleisen Kaulailun Juhla ja kaikkea..."
Sirius virnisti. "Älä huolehdi, en minä ole Ariannaa unohtanut. Hän vain sattuu olemaan pukeutumassa."
"Ja sinä annat sen häiritä sinua?" James ja Remus kohottivat kulmiaan.
"Kaverit, kaikki meistä ei halua myöhästyä tunnilta", Sirius tokaisi ylhäisesti. "Sitä paitsi kaulaileminen on mukavampaa illalla."
He jatkoivat kävelyään hiljaisuuden vallitessa, kaikki omissa ajatuksissaan. James tunsi lievää pahoinvointia katsellessaan ympärilleen ja nähdessään onnellisia, hymyileviä, toisiaan halailevia ihmisiä joka puolella. Tällä hetkellä hän inhosi ystävänpäivää. Ällöttävää, vaaleanpunaista ystävänpäivää, joka pehmitti kaikkien päät niin, että suurin osa koulun oppilaista muistutti sokeroituja vihanneksia. Ystävänpäivä olisi voinut olla jopa mukava, jos hän ei olisi ollut riidoissa Lilyn kanssa, mutta -
Lily. Miksi helvetissä Lilyn piti olla niin itsepäinen, että tyttö ei mitenkään voinut kertoa hänelle, mitä oli meneillään? Miksi Lilyn piti olla niin pahuksen hankala? James kirosi äänettömästi laskeutuessaan alas tyrmään johtavia portaita. Hän käveli luokan luokse vilkaisten kelloa - heillä oli vain kaksi minuuttia aikaa olla tunnilla, mutta ainakin he olivat kerrankin ajoissa, sitten -
"Herra Potter!"
Kuullessaan takaansa äänen kutsuvan itseään James kääntyi ympäri, ihmetellen mielessään, kenellä voisi olla hänelle asiaa. Kukaan ei kutsunut häntä 'herra Potteriksi', opettajia ehkä lukuunottamatta ja kyseisen henkilön ääni oli niin matala, että se ei mitenkään voinut kuulua opettajalle. James katseli hetken ympärilleen typeränä näkemättä huutajaa, sitten hän loi katseensa lattiaan ja näki, että lattiatasossa, melkein hänen jalkojensa juuressa seisoi puutarhatonttu. Se oli ehkä hänen polvensa korkuinen, pieni, parrakas ja kurttuinen olento, joka näytti lähinnä Dumbledorelta pienoiskoossa ja sillä oli yllään kokonaan vaaleanpunaiset vaatteet. James kohotti kulmiaan olennolle.
"Mitä?"
"Minun käskettiin toimittaa teille ystävänpäivätoivotus", puutarhatonttu sanoi virallisesti kuulostaen siltä, että tehtävä ei ollut sille erityisen mieluinen. "Neiti Dana Kellyltä."
James kätki huokauksen. Yksi niistä asioista, joita hän inhosi ystävänpäivässä - ja tänä vuonna vieläkin enemmän - oli se, että silloin hän sai aina ystävänpäiväkortteja ihmisiltä, joista ei ollut koskaan kuullutkaan. Totta kai kortin lähettäminen oli kaunis ele, tai niin McGarmiwa aina sanoi, kun James oli kironnut jonkun luihuisen hermostuttuaan kortteihinsa. Mutta James oli jo kauan ollut sitä mieltä, että korttia ei kannattanut lähettää, jos ei tuntenut sen lähettäjää tai edes välittänyt tästä. Ja hän ei todellakaan tuntenut ketään, jonka nimi olisi ollut Dana Kelly.
"Minun pitää mennä nyt tunnille", hän sanoi välttelevästi nähdessään professori Mahiskan saapuvan luokkaan. "Voitko vain antaa sen kortin ja päästää minut menemään, ennen kuin myöhästyn?"
Puutarhatonttu ravisti päätään.
"Minun kuuluu lukea se ääneen", se sanoi itsekylläisellä äänellä ja veti syvään henkeä valmistautuen selvästi toistamaan erittäin pitkän ja tuskallisen ystävänpäivätoivotuksen. James vilkaisi pakokauhuisesti ympärilleen ja näki Siriuksen ja Remuksen pidättelevän nauraan - vaikka heillekin saapui usein samanlaisia kortteja, oli tilanne heidän mielestään kuolettavan hauska.
"Minulla on kiire", James kääntyi sanomaan puutarhatontulle, ennen kuin se ehti aloittaa puhumisen. "Kuuntelen sen ehkä joku toinen kerta."
Hän teki nopean syöksyn kohti taikajuomaluokan ovea, mutta ei ehtinyt minnekään, ennen kuin puutarhatonttu oli taklannut hänet lattialle ja istunut tukevasti hänen selkänsä päälle. Se nyökkäsi tyytyväisen näköisenä ja alkoi sitten lausua hänelle runoa, joka oli selvästi jonkun hyvin nuoren tytön tekemä ja jossa ylistettiin hänen ruskeita silmiään ja pörröisiä hiuksiaan. Kun runossa mainittiin hänen hiuksensa, James ei voinut olla purskahtamatta nauruun - hän muisti, kuinka oli ennen aina pörröttänyt hiuksiaan yrittäen sillä tavalla tehdä vaikutuksen Lilyyn. Ainakin se oli tehnyt vaikutuksen johonkin tyttöön. Vaikkakaan ei siihen oikeaan - joka tällä hetkellä oli suuttunut hänelle, James muisti ja hänen mielialansa laski entisestään.
Hän kuunteli tuskastuneena loputtoman pitkältä kuulostavan runon loppuun saakka ja sen päätyttyä hän oli valmis vaihtamaan silmänsä punaisiksi ja hiuksensa vihreiksi, aivan vain päästäkseen eroon loputtomista ystävänpäivärunoista, jotka olivat enemmänkin noloja kuin mukavia. Hänen onnekseen paikalla olivat kuitenkin enää vain Sirius ja Remus. Muut olivat jo menneet sisälle taikajuomaluokkaan ja tunti oli alkanut.
"Voitko nyt päästää minut ylös täältä lattialta?" James ähkäisi, kun puutarhatonttu oli lopettanut runon lausumisen.
"Kuten haluatte, herra Potter", puutarhatonttu sanoi reippaasti ja nousi ylös Jamesin selän päältä. "Haluaisitteko te kenties toimittaa jollekin ystävällenne ystävänpäivätoivotuksen?" Puutarhatonttu jatkoi, kuulostaen siltä kuin joku olisi ohjelmoinut kysymyksen siihen.
James oli aikeissa ravistaa päätään, mutta sitten hän sai ajatuksen ja nyökkäsi. "Kerro herra Severus Kalkarokselle, että hän voi hukuttautua jättiläiskalmarin järveen."
"Kuten haluatte, herra Potter", puutarhatonttu toisti koneellisesti, teki pienen kumarruksen ja katosi paikalta. James nousi ylös lattialta päätään pudistellen.
"Olisitte varoittaneet minua tuosta pedosta!" hän ärähti Remukselle ja Siriukselle, jotka seisoivat vähän matkan päässä naureskellen.
"Miksi?" Sirius kysyi. "Se oli viihdyttävää. Miten se menikään - James, mä sormet hiuksiisi upottaa voisin - tiedätkö sinä edes, kuka on Dana - mikäsesukuniminytoli?"
"En tiedä ja se tässä onkin niin inhottavaa! Sitä paitsi me ollaan myöhässä tunnilta - taas."
Sirius kohautti olkapäitään.
"Kohtalo on ilmeisesti määrännyt asian niin, joten meidän ei kannata taistella vastaan", hän sanoi alistuneesti, vaivautumatta kuulostamaan kovinkaan onnettomalta. Sitten hän virnisti.
"Ja seuraavan puutarhatonttuhyökkäyksen varalle, Sarvihaara: kannattaa kokeilla siipirdium lentiusaa. Se toimii melko hyvin."
"Kokeilitko?"
"Joo", Sirius sanoi, aivan kuin asia olisi ollut päivänselvä. "Luuletko oikeasti, että jäisin kuuntelemaan, kuinka joku Donata julistaa minulle rakkauttaan - varsinkin kun en tunne koko tyttöä?"
"Itse asiassa tunnet", Remus oikaisi huvittuneena. "Tai sinun pitäisi tuntea. Menit hänen kanssaan Tylyahoon kuudennen luokan lopussa. Donata Summers. Hän on puuskupuh."
"Kiitos, Kuutamo." Sirius taputti Remusta olkapäälle. "Seuraavan kerran kun unohdan jonkun tytön, tarkastan asian sinulta. Olisihan ikävää, jos menisin vahingossa sekaantumaan samaan tyttöön kaksi kertaa. No niin, mennäänpä nyt sinne tunnille, ennen kuin professori Mahiska muuttuu lohikäärmeeksi."
Lohikäärme toi oitis Jamesin mieleen Auguston, mutta ennen kuin hän ehti kysyä Siriukselta, mitä kyseiselle bulgarialaiselle piikkipallolle kuului, Sirius oli jo tönäissyt luokan oven auki ja astellut sisään.
"Selitys, Black", professori Mahiska tokaisi ensisanoikseen, kun Sirius astui luokkaan toiset kannoillaan. "Miksi te tällä kertaa olette myöhässä?"
Sirius virnisti kävellessään paikalleen ja katsoessaan professori Mahiskaa, joka istui työpöytänsä takana näyttäen siltä, että voisi milloin tahansa hyökätä pöydän yli ja repiä hänen kurkkunsa auki.
"Syytä puutarhatonttuja, professori", hän vastasi hilpeästi katsoen Mahiskaa suoraan silmiin.
"Viitsisitkö toistaa tuon, Black?"
"Puutarhatontut, professori. Ne - tai oikeammin, se - hyökkäsi meidän pikku Jamesimme kimppuun ovella ja istui hänen päälleen, joten hänellä oli luonnollisesti pieniä vaikeuksia päästä luokan ovesta sisään", Sirius selitti sujuvasti. "Ja kunnollisina ystävinä minä ja Kuutamo - anteeksi, Remus siis - jäimme auttamaan häntä."
Hän vilkaisi Jamesia, joka muotoili huulillaan sanat: "Auttamaan? Ja pah."
"Jälki-istuntoa, Black - Potter - Lupin", professori Mahiska sihahti kylmästi. "Ja sama myös Piskuilanille."
"Peterille? Miksi?" James kysyi.
"Siksi, että hän ei ole edes vaivautunut tunnille tänään", Mahiska napautti tylysti. "Ja teidän on turha alkaa väittää, että hän olisi jälki-istunnossa, koska me kaikki tiedämme, että hän ei ole. Asia on loppuunkäsitelty - te tulette huomisiltana toimistooni jälki-istuntoon tasan kello seitsemän, onko selvä?"
"Selvä on, kapu", Sirius sanoi pirteästi ja teki Mahiskalle kunniaa.
Professori Mahiskan ilme muuttui, jos vain mahdollista, entistäkin hyisemmäksi. "Voisi kuvitella, että tietty määrä jälki-istuntoja opettaisi sinulle jotakin."
"Niin voisi, professori. Yhtä lailla voisi kuvitella, että tietty määrä elinpäiviä opettaisi Kalkaroksen pesemään hiuksensa, mutta ikävä kyllä sitäkään ei ole vielä tapahtunut." Sirius vilkaisi Jamesia, joka virnisti vastaukseksi.
"Toinen jälki-istunto, Black! Haluatko kenties jatkaa tätä siihen saakka, että olet hankkinut itsellesi jälki-istuntoa koko loppuvuodeksi?"
Sirius kohautti olkapäitään vaatimattoman näköisenä, tietäen, että muut rohkelikot nauttivat hänen esityksestään suunnattomasti. "Me vain yritämme rikkoa jälki-istuntoennätyksen, kapu."
Professori Mahiska hymyili kylmän itsetyytyväisesti. "Ikävää tuottaa pettymys, Black, mutta siinä tapauksessa keräät itsellesi ja ystävillesi jälki-istuntoja turhaan - te olette jo rikkoneet ennätyksen - katsotaanpa, viidennellä luokalla."
"MITÄ?" Sirius ja James pomppasivat tuoleillaan.
"Kyllä vain. Tarkastin asian tänä aamuna, aivan vain huvin vuoksi tietenkin", Mahiska sanoi tavalla, joka teki Kelmeille selväksi, että hän oli tarkastanut ennätyksen vain siksi, että voisi pudottaa pommin heille. "Edellinen ennätys oli 367 jälki-istuntoa ja se kuului Nadya Fench-nimiselle luihuistytölle. Te olette laskujeni mukaan menossa jossakin kuudensadan jälki-istunnon paremmalla puolella. Potter ja Black, siis."
Sirius ja James tuijottivat hetken typerinä toisiaan. Sitten professori Mahiskan sanat uppoutuivat viimein heidän tajuntaansa ja he syöksähtivät halaamaan toisiaan ja läiskimään kämmeniään vastakkain.
"Kelmit on parhaita!" Sirius julisti.
"Jos tuon oli tarkoitus masentaa meitä, professori, niin ikävää sanoa, mutta olet väärässä", James jatkoi. "Lisäsit juuri omahyväisyyttäni noin sadallakahdellakymmenellä prosentilla."
Professori Mahiskan suupielet taipuivat hivenen alaspäin.
"En tiennytkään sen olevan edes mahdollista, Potter, ottaen huomioon miten täynnä itseäsi sinä olet", hän tokaisi ilmeenkään värähtämättä. "Nyt kun olette saaneet kieriskellä tarpeeksi itsetyytyväisyydessä, kehottaisin teitä kääntämään kirjan sivulle 197 - kuten kaikki muut tämän luokan oppilaat ovat jo tehneet. Tänään valmistamme siis juomaa, joka aiheuttaa juojalleen näennäisen kuoleman."
"Miten voi kuolla näennäisesti?" uteli Sirius.
"Näennäisesti. Ulkoisesti", professori Mahiska tokaisi. "Soittaako se mitään kelloja sinun päässäsi?"
"Olisin huolestuneempi, jos soittaisi. Minun tietääkseni pään sisällä kuuluvat äänet eivät ole kovin turvallisia."
Sirius ja professori Mahiska aloittivat keskenään väittelyn, jota James ei kuitenkaan jaksanut kuunnella. Hän antoi ajatustensa - ja katseensa - kulkeutua Lilyyn, joka istui paikallaan näyttäen siltä, ettei tiennyt näyttäisikö huvittuneelta vai paheksuvalta. Sitten Lily käänsi päätään ja heidän katseensa kohtasivat.
Sen lyhyen hetken verran, jolloin Jamesin katse oli lukkiutunut Lilyn vihreisiin silmiin hänen teki mieli nousta ylös ja mennä pyytämään Lilyltä anteeksi sitä, että hän oli ollut niin itsepäinen. Mutta sitten Lily käänsi katseensa pois ja hetki meni ohi.
"Sarvihaara." James havahtui ajatuksistaan siihen, että Sirius tönäisi häntä kovakouraisesti kylkeen. "Meidän on tarkoitus tehdä töitä, tiesitkö?"
"Minä luulin, että sinun oli tarkoitus riidellä Mahiskan kanssa", James mutisi hieroen kipeää kylkeään. "Mutta jos olet lopettanut, niin aloitetaan sitten."
He hakivat tarvittavat aineet professori Mahiskan kaapista ja palasivat sitten noidankattilansa luokse. James alkoi lisätä oikeita aineita kattilaan samalla kun Sirius luki ohjeita kirjasta - mutta huolimatta siitä, että he tekivät kaiken (ainakin omasta mielestään) kirjan ohjeiden mukaan, heidän noidankattilassaan oleva liemi ei muuttunut tummanharmaaksi, kuten olisi pitänyt, vaan pysyi itsepintaisesti myrkynvihreänä.
"Minä luovutan", Sirius ilmoitti yritettyään turhaan lisätä nokkasiilinpiikkejä liemeen. "Menen ahdistelemaan Ariannaa."
Hän ei jäänyt odottamaan, että James sanoisi jotakin, vaan nousi ylös paikaltaan ja käveli vähän matkan päähän, missä Arianna ja Lily olivat kumartuneet keskittyneesti noidankattilansa ylle. Sirius pysähtyi Ariannan taakse ja kurkisti tytön olkapään yli lientä. Se oli tasaisen tummanharmaata.
"Miten ihmeessä te tuossa onnistuitte?" hän kysyi saaden Ariannan hätkähtämään ja käännähtämään vihaisesti ympäri.
"En tainnut pyytää sinua säikyttämään itseäni", Arianna kivahti kiukkuisesti. Lily vain pyöritti silmiään ja jatkoi aineiden lisäämistä heidän keitokseensa, jaksamatta kuunnella Ariannan ja Siriuksen keskustelua, jota ei voinut millään tekosyyllä väittää kovin syvälliseksi.
"Pieni säikyttäminen tekee sinulle aivan hyvää", Sirius puolustautui kietoen molemmat käsivartensa Ariannan vyötärölle. "Se pitää sinut varpaillasi."
Arianna naurahti.
"Etköhän sinä pidä minut varpaillani ihan muutenkin", hän sanoi sitten hymyillen ja laski kätensä Siriuksen olkapäille suudellen Siriusta huulille. Sirius ei ollut ehtinyt kunnolla edes vastata suudelmaan, ennen kuin professori Mahiskan ääni pakotti heidät lopettamaan.
"BLACK! BELL! IRTI TOISISTANNE - HETI!" professori Mahiska kailotti saaden Ariannan vetäytymään vastahakoisesti kauemmas Siriuksesta ja suurimman osan muista oppilaista naureskelemaan huvittuneena.
Sirius teki pienen hovikumarruksen professori Mahiskan suuntaan. "Anteeksi, jos järkytimme professorin haurasta mieltä, mutta nyt on ystävänpäivä - "
"Olen täysin tietoinen siitä, että on ystävänpäivä, kiitos vain!" professori Mahiska puuskahti ristien kätensä vihaisesti rinnalleen.
"Mutta professori ei taida olla tietoinen siitä, mitä ystävänpäivä merkitsee. Tai siis, sehän on Yleisen Kaulailun Juhla, joten - "
"Toteuta sitten sitä yleistä kaulailua muualla, tai vietät koko ystävänpäivänillan JÄLKI-ISTUNNOSSA!"
Mahiskan sanat saivat Siriuksen vaikenemaan aivan kuin hänen kielensä olisi leikattu yllättäen poikki. Samaa teoriaa tuki myös hänen järkyttynyt ilmeensä, kun hän kääntyi katsomaan Jamesia aivan kuin apua anoen.
James huokaisi kärsivänä ja nousi ylös paikaltaan kävellen sinne, missä Sirius seisoi edelleen Ariannan ja Lilyn seurana. Hän vältti huolellisesti katsomasta Lilyyn samalla kun hän tarttui Siriusta käsivarresta ja pahoitteli Ariannalle:
"Vien nyt sinun miehesi pois, tai hän järjestää meidät lopullisesti jälki-istuntoon."
Vastausta odottamatta James raahasi Siriuksen takaisin heidän pöytäänsä, jonka vierellä kupli epämääräisesti lemuava keitos, jota ei voinut hyvällä tahdollakaan nimittää Harhakuoleman juomaksi. James alkoi vakaasti epäillä, olisiko hänellä mitään mahdollisuuksia läpäistä taikajuomien S.U.P.E.R-koetta.
Istuessaan jälleen pöytänsä ääreen ja kuunnellessaan, kuinka professori Mahiska saarnasi heille asianmukaisesta käyttäytymisestä oppitunneilla, James ei voinut olla huomaamatta sitä, että Kalkaros lähestyi pöytää, jossa Lily ja Arianna istuivat. Hän vilkaisi Kalkarosta mahdollisimman huomaamattomasti silmänurkastaan ja näki, että Kalkaros pysähtyi Lilyn vierelle ja kumartui sanomaan jotakin Lilylle. Lily nyökkäsi vastaukseksi ja heilautti kädellään kohti kelloa.
James rypisti otsaansa. Mitä asiaa Kalkaroksella voisi vielä Lilylle olla? Eikö Kalkaros muka ollut pilannut heidän elämäänsä jo tarpeeksi? Jälleen kerran hän kirosi Lilyn itsepäisyyttä. Lilyn olisi pitänyt kertoa hänelle, mitä Kalkaroksella oli suunnitteilla ja kaikki olisi voinut päättyä hyvin.
No, Lily ei selvästikään aikonut kertoa, joten James ottaisi siitä itse selvää. Vetäen syvään henkeä James päätti seurata Lilyä ja Kalkarosta oppitunnin jälkeen nähdäkseen, oliko kaksikolla jotakin tekemistä toistensa kanssa. Ja jos oli... James ei ehtinyt päättää, mitä keinoa käyttäisi Kalkaroksen tappamiseen, ennen kuin tyrmän ovi lennähti auki ja ovesta köpötteli sisään puutarhatonttu vaaleanpunaisissa vaatteissaan. James tunnisti tontun samaksi, joka oli pahoinpidellyt häntä ennen taikajuomatuntia ja ehti jo pelätä, että tonttu oli tullut taas kiduttamaan häntä. Mutta helpotuksekseen hän sai huomata, että puutarhatonttu suunnistikin Kalkaroksen luokse, teki mekaanisen kumarruksen ja sanoi virallisesti:
"Minua on pyydetty toimittamaan herra Kalkarokselle ystävänpäiväntoivotus."
Kalkaros viittasi kelmeät kasvot ilmeettöminä tonttua jatkamaan. Tonttu rykäisi ja lausui sitten selkeällä, kuuluvalla äänellä:
"Hukuttautukaa jättiläiskalmarin järveen."
"Mitä?" Kalkaros kohotti kulmiaan.
"Hukuttautukaa jättiläiskalmarin järveen", puutarhatonttu toisti selkeästi. "Rakkain terveisin, herra James Potter."
**
Taikajuomatunnin loputtua James keräsi nopeasti tavaransa ja asteli luokasta ulos heilauttaen laukkuunsa jääneen näkymättömyysviitan ylleen heti kun oli päässyt sivummalle. Hän jäi kärsivällisesti luokan ovensuuhun odottamaan Lilyä tai Kalkarosta - tai molempia, kuten kävi selväksi erittäin pian, kun Lily ja Kalkaros astuivat yhtä jalkaa ulos ovesta lähtien kävelemään vierekkäin portaita ylös. James säntäsi heidän kannoilleen, tehden parhaansa liikkuakseen äänettömästi, vaikka kaikkein mieluiten hän olisi huutanut ääneen ja kuristanut Kalkaroksen.
Hän kulki Lilyn ja Kalkaroksen kannoilla pitkin Tylypahkan käytäviä pitkään tietämättä minne oli oikeastaan menossa. Kumpikaan hänen vakoiltavistaan ei myöskään aikonut paljastaa sitä hänelle - kaksikko oli täysin vaiti, kunnes he saapuivat eräälle syrjäiselle, hylätylle käytävälle seitsemännessä kerroksessa.
Kalkaros näytti tyytyväiseltä käytävään ja pysähtyi, saaden myös Lilyn pysähtymään. Jameskin lakkasi kävelemästä ja jäi seisomaan vähän matkan päähän näkymättömyysviittansa suojassa, nojaten selkäänsä kylmää kiviseinää vasten. Hän kuuli Lilyn kysyvän:
"Oliko sinulla asiaa?"
Kalkaros nyökkäsi jurosti. "Olin eilen Dumbledoren luona."
"Ja...?"
"Hän tuntui jostakin syystä tietävän, että minä lähetin hänelle sen viestin."
Lily hätkähti. James saattoi vain kuvitella, mitä Lilyn mielessä liikkui, kun Kalkaros syytti häntä kertomisesta. Mistä asiasta ikinä olikaan kyse, James oli varma siitä, että Lily ei ollut kertonut sitä. Ei ollut Lilyn tapaista rikkoa lupaustaan, kuten oli tullut selväksi, kun hän oli yrittänyt saada Lilyn kertomaan, mitä asiaa Kalkaroksella oli hänelle ollut.
"Minä en kertonut hänelle", Lily sanoi kiireesti nähdessään syyttävän ilmeen Kalkaroksen kasvoilla. "Minä lupasin."
Kalkaros tuhahti ja hänen kasvoillaan oli kylmä hymy.
"Aivan kuin kuraverinen lupauksista välittäisi", hän niiskaisi. Lily värähti nimen kuullessaan, mutta pakottautui katsomaan suoraan Kalkaroksen mustiin, jäätäviin silmiin.
"Lupasin, että en kertoisi", hän sanoi korottaen ääntään. "Ja pidin lupaukseni."
"Mikä saa sinut kuvittelemaan, että uskoisin sinua?"
"Ehkä se, että puhuin totta! Jos olisin halunnut rikkoa lupaukseni, puolet koulusta tietäisi jo nyt", Lily kivahti. "Merlin, James tietäisi jo nyt!"
Kalkaros näytti hetken ajan siltä kuin olisi voinut uskoa Lilyä, mutta sitten hänen suupielensä taipuivat vinoon hymyyn ja hän pudisti päätään niin, että rasvaiset hiukset valuivat olkapäille.
"Kielsin sinua kertomasta", Kalkaros sanoi äänellä, joka oli niin samettinen ja matala, että Jamesin oli pinnisteltävä kuullakseen sanat. "Minä kielsin sinua - sanoin, että jos kerrot, minä tapan sinut..."
"Älä ole ääliö!" Lilyn äänessä ei ollut vieläkään pelon häivääkään, vaikka James saattoi nähdä jo kaukaa, että hänen kasvoillaan oli tavallista kireämpi ilme. "Minä en kertonut."
Kalkaros ei näyttänyt lainkaan kuulleen hänen sanojaan. "Luuletko tosiaan, että pimeyden lordi ilahtuu saadessaan tietää tästä? Luuletko, että hän ei tiedä minun tehneen sitä? Sinä et osannut pitää suutasi kiinni ja minä saan kärsiä siitä..."
Hän veti taikasauvansa esiin mahdollisimman hitaasti ja osoitti sillä kohti Lilyn kasvoja. Lily värähti, mutta päättäväinen ilme säilyi hänen kasvoillaan.
"Olet idiootti, Kalkaros", Lily kivahti. "Minä en kertonut ja jos miettisit yhtään, tietäisit, että en tehnyt sitä! Milloin olen muka rikkonut lupaukseni?"
"Kerta se on ensimmäinenkin", Kalkaros sanoi - aivan liian silkkisesti, aivan liian tyynesti. James arvasi hänen suunnittelevan jotakin. "Katsotaanpas - karkotaseet - "
Lilyn taikasauva lennähti hänen käteensä ja hän puristi sen vapaaseen nyrkkiinsä. "No niin, nyt sinun on aika saada rangaistus siitä, että kerroit."
"Lily ei sanonut mitään."
James ei pystynyt enää katsomaan sivusta, vaan heitti näkymättömyysviitan päältään ja harppoi Lilyn ja Kalkaroksen luokse. Lily nojasi seinää vasten, Kalkaroksen taikasauva vain muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan ja kumpikin katsoi yllättyneenä Jamesia.
"James - " Lily aloitti, samaan aikaan kun Kalkaros sihahti:
"Potter."
James nyökkäsi ja astui seisomaan Lilyn ja Kalkaroksen väliin. "Olet jälleen kerran ääliö, Ruikuli. Lily ei ollut se, joka kertoi Dumbledorelle."
"Kuka sitten? Hänen lemmikkirottansa, vai?" Kalkaros kysyi ivallisesti. Sanan rotta kohdalla James ajatteli heti Peteriä - mutta Kalkaros ei tiennyt heidän olevan animaageja - hän suoristi selkänsä ja pakottautui katsomaan Kalkarosta vähintään yhtä ivallisesti.
"Minä kerroin."
Kalkaroksen silmät siristyivät. "Prinssi Rohkea päätti siis tulla pelastamaan kuraverisen, vai? Älä vain väitä, että sinä olit siellä metsässä."
"Olin minä", James sanoi ja antoi omahyväisen ilmeen kohota kasvoilleen. "Katsos, minä olen parempi muodonmuutoksissa kuin sinä. Et kai tosissasi kuvitellut, että antaisin Lilyn lähteä tapaamaan sinua vaivautumatta seuraamaan perässä?"
Kalkaros näytti harkitsevan hänen sanojaan hetken ja kääntyi sitten taas Lilyn puoleen. "Minä kielsin sinua kertomasta kenellekään!"
"Voi, ei hän kertonut", James virnisti. "Mutta taisit unohtaa sen tosiasian, että minä olen Kelmi, eli olen automaattisesti parempi ottamaan asioista selvää kuin sinä. Joka tapauksessa, satuin aivan vain vahingossa kuulemaan, mitä sanoit Lilylle, enkä tietenkään voinut vastustaa kiusausta kertoa asiasta Dumbledorelle. Tai siis, kyseessä kuitenkin olit sinä - " hän loi Kalkarokseen inhoavan katseen. "Joten ajatus oli suorastaan liiankin houkutteleva. Enkä minä muutenkaan nauti siitä, että joku uhkailee tyttöystävääni. Eli sauva alas."
Kalkaros punnitsi hänen sanojaan, sauva yhä koholla. James ojensi kätensä ja nappasi taikasauvan hänen kädestään, paiskaten sen lattialle.
"Minä sanoin SAUVA ALAS", hän ärähti. "Nyt voisit antaa kiltisti Lilyn taikasauvan takaisin ja hypellä tiehesi ennen kuin minä pakotan sinut hyppimään tiehesi - vai olisiko leijuminen mukavampi vaihtoehto? Ja kun menet, niin paina myös mieleesi, että et enää yritä mitään tällaista toista kertaa, koska minä saan tietää siitä ja siinä vaiheessa sinä saat kirouksesta."
Kalkaros ei vieläkään sanonut mitään, vaan katseli Jamesia murhaavasti. James vastasi katseeseen, kumartui sitten nostamaan pudottamansa taikasauvan lattialta, suoristi selkänsä ja heitti sen käytävän päähän.
"Nouda, poika", hän tokaisi kylmästi Kalkarokselle napsauttaen sormiaan. "Ja minä otan sen Lilyn taikasauvan, kiitos."
**
James ja Lily kävelivät hiljaisuuden vallitessa pimeyden voimilta suojautumisen eteen ja jäivät odottamaan Redin saapumista. Jamesin teki mieli sanoa jotakin, mutta hän ei tiennyt tarkalleen, mitä. Hän keikkui hetken aikaa epämukavasti kantapäillään, ennen kuin uskaltautui viimein avaamaan suunsa.
"Joko nyt aiot kertoa, mistä oli kyse?" hän kysyi toiveikkaasti.
Hänen pettymyksekseen Lily ravisti päätään.
"En", hän sanoi, äänessään itsepäinen sävy, jonka James oli kuullut siiinä aivan liian usein viime aikoina.
"Et?" hän toisti, tietämättä tarkalleen olisiko järkyttynyt vai suuttunut. "Pelastin sinun nahkasi Kalkarokselta, etkä sinä aio edes kertoa, mistä on kyse?"
"Minä en tarvinnut sinua pelastamaan nahkaani Kalkarokselta, kuten niin tökerösti sanoit", Lily kivahti, välittämättä lainkaan siitä, että he seisoivat täynnä ihmisiä olevalla käytävällä, tai siitä, että Red harppoi paikalle käytävää pitkin Jazzin kanssa ja avasi luokan oven.
"Minä pärjäsin ihan hyvin, ennen kuin tulit sotkemaan asioita!" Lily jatkoi kävellessään puolihuolimattomasti luokkaan ja istuessaan eturivin pulpettiin. James istui vihaisena hänen vierelleen, haluten selvästi jatkaa riitaa huolimatta siitä, että tunti oli jo alkamassa.
"Ei se minusta siltä näyttänyt", James tokaisi. "Kalkaros oli aikeissa kirota sinut - minun mielestäni se ei ole hyvin pärjäämistä."
"Ei ollut sinun asiasi sekaantua siihen!"
James haroi hiuksiaan turhautuneena. Hän tajusi hämärästi, että kaikki luokassaolijat - Red ja Jazz mukaanlukien - kuuntelivat uteliaina heidän riitaansa, mutta hän oli liian vihainen välittääkseen.
"Miksi sinun pitää olla noin hankala, Lily?" hän kysyi turhautuneena. "Ei kertominen voi noin vaikeaa olla!"
"Voi se, jos on luvannut olla kertomatta!"
"Lupaus sellaiselle limanuljaskalle ei merkitse mitään!" James intti. "Sitä paitsi, et edes rikkonut sitä lupausta ja katso nyt, mitä meinasi tapahtua!"
Lily heilautti vihaisesti hiukset selkänsä taakse ja kohotti leukaansa tavalla, joka ei enteillyt hyvää. Vähän matkan päässä Sirius ja Arianna alkoivat ottaa vastaan vetoja väittelyn voittajasta.
"Sinä et ehkä ymmärrä sellaista sanaa kuin lupaus, mutta jotkut meistä ottaa sen todesta!" Lily laukoi seuraavaksi.
James kohotti kulmiaan.
"Ai minä en ymmärrä? Milloin muka olen rikkonut yhdenkään Kelmien lupauksen?" hän kysyi vihaisesti. Helvetti, hän oli pitänyt kaikkia lupaukset, joita oli ikinä ystävilleen antanut - mutta Kalkaros vain ei lukeutunut niihin.
"Mistä minä tiedän, voiko ystäväsi luottaa sinuun vai ei!" Lily tiesi olevansa ilkeä, mutta ei oikeastaan välittänyt - hän oli liian raivostunut Jamesille.
Jamesin ilme muuttui jäiseksi hänen katsoessaan Lilyä. "Kymmenen pistettä pois rohkelikolta johtajapojan loukkaamisen vuoksi."
Lily hätkähti - hän ei ollut tottunut, että hänen vuokseen otettiin pisteitä pois, mutta sitten hän suoristi selkäänsä ja teki jonkin sisäisen päätöksen. James näki hänen vihreiden silmiensä ilmeen kylmenevän entisestään, kun hän ilmoitti:
"Kymmenen pistettä pois rohkelikolta johtajatytön ylisuojelemisesta."
"Kymmenen pistettä pois rohkelikolta, koska johtajatyttö on liian ylpeä ja itsepäinen."
"Kymmenen pistettä pois rohkelikolta, koska johtajapoika ei ymmärrä kieltoa", Lily tokaisi.
James loi häneen vihaisen katseen. "Kymmenen pistettä pois rohkelikolta, koska johtajatyttö välittää enemmän luihuisista kuin omasta poikaystävästään!"
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajapoika on mitäänymmärtämätön ja itsekäs!"
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajatyttö ei voi kertoa totuutta!"
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajapoika on yliutelias!"
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajatyttö oli liian myöhään ulkona!" James ärähti, tuntien toisten katseet niskassaan.
Lily hymyili kylmästi. "Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska myös johtajapoika oli liian myöhään ulkona - ja vakoili johtajatyttöä!"
"Tämähän menee jo mielenkiintoiseksi", Sirius mutisi vieressään istuvalle Ariannalle kesken väittelyn.
"Hiljaa nyt", Arianna sanoi hajamielisesti. "Haluan tietää, kuka voittaa."
Sirius keskitti jälleen huomionsa meneillä olevaan riitaan.
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajatyttö ei hyväksy johtajapojan apua", James kailotti parhaillaan.
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajapoika on nilkki, eikä usko, että johtajatyttö SELVIÄÄ ILMAN APUA!" Lily kiljui.
Jamesin ilme koveni. "Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajatyttö ei usko, että johtajapoika rakastaa häntä!"
Luokkaan laskeutui välitön hiljaisuus Jamesin sanojen myötä. Kaikkien katseet kiinnittyivät Lilyyn ja Jamesiin, jotka katsoivat toisiaan kiinnittämättä lainkaan huomiota heitä ympäröiviin tapahtumiin. Lily harkitsi Jamesin sanoja - ehkä hän OLI typerä, kun ei voinut mitenkään hyväksyä Jamesin apua. Ehkä hän olisi voinut kertoa - vaikka vain ympäripyöreästi - mistä hänen ja Kalkaroksen keskustelussa oli kyse.
"Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajatyttö on itsepäinen ääliö", Lily sanoi hiljaisella äänellä.
Jamesin kasvot puhkesivat varovaiseen hymyyn ja hän ojensi kätensä koskettaakseen sillä Lilyn kasvoja. "Kymmenen pistettä rohkelikolta, koska johtajapoika on täynnä itseään oleva luolamies."
Lilykin alkoi hymyillä - hän hymyili Jamesille typerästi, kunnes James nojautui eteenpäin ja suuteli häntä varovasti. Hän oli aikeissa kietoa käsivartensa Jamesin kaulan ympärillä ja antaa suudelman syventyä, mutta sitten Siriuksen huuto sai heidät eroamaan toisistaan.
"Tuo on varmasti todella mielenkiintoista, mutta minua kiinnostaa tällä hetkellä enemmän, miksi hitossa teidän piti mennä ottamaan pisteitä MEIDÄN TUVALTA?" Sirius kysyi kovaan ääneen.
James ja Lily vilkaisivat toisiaan avuttomana ja kohauttivat olkapäitään keksimättä mitään vastausta. Lily kääntyi kasvot punaisena katsomaan Rediä, joka oli kaiken aikaa seurannut heidän riitaansa sivusta pieni hymy huulillaan. Siinä hänen silmiensä alla Red nojautui pöytänsä ylitse ja antoi kädessään olleen sulkakynän pudota lattialle.
"Hupsista. Miten saatoinkaan olla noin kömpelö?" Red kysyi huvittuneesti katsellen lattialla olevaa kynää. "Sirius, voisitko nostaa tuon sulkakynän?"
Sirius nousi ylös paikaltaan, käveli Redin työpöydän eteen ja nosti sulkakynän lattialta laskien sen pöydälle Redin eteen.
"Kiitos", Red virnisti. "Katsotaanpa - kymmenen - kaksikymmentä - sataviisikymmentä pistettä rohkelikolle, koska Black nosti sulkakynän. Oppitunti on peruttu."
"Peruttu?" Remus toisti yllättyneenä.
Red pyöritti silmiään. "Totta kai se on peruutettu, kuvittelitteko tosiaan, että minua huvittaa opettaa teitä ystävänpäivänä, kun tyttöystäväni - "
"Morsiamesi", Jazz korjasi aavistus jäätävyyttä äänessään.
Red huokaisi. "Morsiameni, siis - en varmaan ikinä opi käyttämään tuota sanaa - on paikalla. Eli suoraan sanottuna minulla on parempaa tekemistä kuin teidän opettamisenne. Hauskaa päivänjatkoa."
**
James oli huomattavasti aiempaa paremmalla tuulella lähtiessään pimeyden voimilta suojautumisen luokasta käsivarsi tiukasti Lilyn vyötärön ympärillä. Hän ei jaksanut erityisemmin olla nolostunut siitä tosiasiasta, että koko luokka oli kuullut heidän riitansa - hän oli jälleen puheväleissä Lilyn kanssa, ystävänpäivänä ja se oli pääasia.
"Jostakin syystä minun tekee edelleen mieli kostaa Kalkarokselle se, että hän meni uhkailemaan sinua", James sanoi Lilylle, kun he kävelivät yhdessä Siriuksen, Ariannan ja Remuksen kanssa kohti kasvihuoneita, missä heillä oli tarkoitus olla seuraava tunti. "Ei ole reilua, että hän pääsee sellaisesta kuin limanuljaska veräjästä."
Lily huokaisi syvään. "Etkö voisi vain antaa hänen olla? En halua enää ongelmia hänen kanssaan - enkä halua hänelle enää enempää ongelmia."
James tuhahti.
"Hän selviää kyllä vaikeuksistaan Voldemortin kanssa", hän sanoi luottavaisesti. "Ruikuli on niin rasvainen, että pääsee luikertelemaan läpi vaikka kuinka ahtaasta kolosta."
Lily hymyili vinosti. "Kunhan vain lupaat, että et kiroa häntä, jooko?"
James mietti hetken. Hän ei halunnut luvata - mutta hän ei halunnut myöskään aiheuttaa uutta riitaa Lilyn kanssa. Lopulta hän huokaisi alistuneena ja nyökkäsi. "Minä en kiroa häntä."
Heidän edellään kävelevä Sirius kääntyi ympäri ja katsoi Jamesia virnistäen.
"Minä voin ratkaista sinun ongelmasi, Sarvihaara", hän tarjoutui välittämättä Lilyn murhaavasta katseesta.
"Miten?"
Sirius ei vastannut, vaan yksinkertaisesti pysäytti yhden käytävää pitkin kävelevistä puutarhatontuista.
"Haluan lähettää ystävänpäiväntoivotuksen", hän ilmoitti tontulle, joka kumarsi jäykästi.
"Millaisen viestin herra haluaa lähettää?"
"Toiminnallisen viestin", Sirius virnisti. "Se on kiireellinen viesti ja se pitää toimittaa heti perille. Herra Severus Kalkarokselle. Sinun ja neljän - tuota - lajitoverisi pitää jahdata Kalkarosta koulun läpi kirveiden kanssa. Heilutelkaa niitä aivan kuin aikoisitte lyödä häntä - ja voitte välillä lyödäkin häntä. Lopettakaa vasta tunnin kuluttua."
Puutarhatonttu kumarsi uudelleen. "Ja keneltäköhän tämä viesti on?"
"Sano, että se on hänen omalta rakkaalta Sirius-kullaltaan. Ja muut Kelmit on hengessä mukana."
Puutarhatonttu katosi paikalta. Kymmenen minuutin kuluttua Kelmit, Lily ja Arianna näkivät Kalkaroksen pinkovan henkensä edestä pitkin koulun käytäviä viisi innokasta, kirvestä heiluttavaa puutarhatonttua kannoillaan.
**
Illalla Sirius istui Ariannan kanssa Tuleemeneehuoneessa sohvalla, helpottuneena siitä, että ystävänpäivä oli melkein ohi. Kelmi kun oli, Sirius oli koko päivän saanut vältellä puutarhatonttuja, joilla oli hänelle erilaisia viestejä toimitettavana. Hän oli saanut huomata, että jotkut puutarhatontuista olivat ärsyttävän sitkeitä - yksi oli seurannut häntä tunnin senkin jälkeen, kun hän oli kironnut kyseisen puutarhatontun leijumaan ilmassa.
"Hyvä, että Lily ja James sai asiansa sovittua", Arianna mutisi istuessaan sohvalla Siriukseen nojaten.
"Totta kai he sai sovittua", Sirius sanoi järkevästi. "Tai siis, sehän on Sarvihaara - hän keksii aina keinot."
Arianna tuhahti. "Läheltä piti, että ei eksinyt."
"Mutta hän keksi. Eli jossitteluun ei ole tarvetta - ja kuluttaisin loput tästä tuskallisesta ystävänpäivästä mieluummin jollakin muulla tavalla kuin keskustelemalla Lilystä ja Sarvihaarasta, jos niin kuin yhtään ymmärrät, mitä tarkoitan."
Arianna hymyili hänelle ja kallisti päätään.
"Ehkä minä jotenkin ymmärrän", hän mumisi nojautuen lähemmäs Siriusta. Sirius antoi toisen kätensä kulkeutua hänen pitkiin, tummiin hiuksiinsa ja taivutti päätään alaspäin suudellakseen häntä kunnolla huulille. Arianna liikahti vielä lähemmäs häntä ja siirsi toisen käsivartensa hänen kaulansa ympärille, hymyillen kesken suudelman.
Sirius kuljetti kättään Ariannan selkää pitkin, eikä voinut olla ajattelematta, että jopa ystävänpäivän puutarhatontut olivat olleet tämän arvoisia.
**
Remus seisoi yksin tähtitornin ikkunan ääressä ja tuijotti ulos. Hän ei voinut sille mitään, mutta jälleen kerran ystävänpäivä täytti hänet surulla ja katkeruudella. Hän oli kuvitellut päässeensä siitä jo yli - kuinka monta haavaa yksi juhlapäivä muka saattoi ihmiseen viiltää? Paljon, Remus ajatteli nojautuessaan vasten ikkunan kivireunuksia. Yksi typerä juhlapäivä oli paljastanut jokaisen piikin, joka hänestä vielä pisti esiin, repinyt auki jokaisen haavan. Muistuttanut häntä kipeästi siitä, että hän oli ja tulisi aina olemaan muiden hyljeksimä ihmissusi.
Se kaikki olisi voinut muuttua helposti, Remus ajatteli. Niin mielettömän, mielettömän helposti. Muutama sana yhdeltä ainoalta ihmiseltä ja hän olisi voinut olla koko typerän päivän ajan niin kuin kaikki muutkin. Onnellinen.
Se ihminen ei ollut sanonut sanaakaan. Ei sanaakaan, ei katsettakaan, koko päivänä. Ainoastaan yksi paperinpalanen, kortti - samanlainen kuin ne, jota seitsemänvuotiaana annettiin puolitutuille naapureille. Sieluton, persoonaton kortti. Siinä ei ollut jälkeäkään tytöstä nimeltä Cinnamon Bellini. Allekirjoituskin oli vieras. Se oli kirjoitettu paksulla kynällä, vahvoin viivoin, aivan kuin Cinnamonista olisi yllättäen tullut voimakas.
Remus vajosi polvilleen lattialle, puristi Cinnamonilta saamansa ystävänpäiväkortin nyrkkiinsä ja jatkoi tyhjyyteen tuijottamista. Hän näki Lilyn ja Jamesin seisovan kahdestaan pihalla ja käänsi katseensa pois.
**
"Ystävänpäivänä riiteleminen on tosi typerää", Lily ilmoitti kävellessään järven rannalle Jamesin kanssa, yllään paksu talviviitta, punakeltaisen lapasen suojaama käsi Jamesin kädessä. "Mieti nyt - nytkin me voitaisiin murjottaa omissa makuusaleissamme ja kirota toisiamme. Tämä on paljon hauskempaa."
James hymyili ja pörrötti vapaalla kädellään Lilyn hiuksia. "En kieltämättä voi pistää vastaan, niin paljon kuin ajatus väittelemisestä minua houkuttaakin."
Lily mulkaisi häntä varoittavasti ja pysäytti hänet polvenkorkuiseen lumihankeen.
"Älä edes suunnittele sitä", hän varoitti. "Tai pidän huolen siitä, että ne kirotut puutarhatontut seuraa sinua koko viikon."
James värähti pelkästä ajatuksestakin. Kalkaros oli ollut kamalan näköinen päästyään viimein puutarhatonttujen armoilta, eikä hän itse todellakaan halunnut kokea samaa kohtaloa, niin loistava kuin Siriuksen idea oli ollutkin.
"Mieluummin ottaisin jopa sinut kannoilleni kuin ne puutarhatontut", hän sanoi ääneen.
Lily katsoi häntä uteliaasti. "Oliko tuon tarkoitus olla suurikin kohteliaisuus?"
"Oli sen", James vastasi hymyillen. "Mieti nyt - kuka haluaisi kannoilleen lauman verenhimoisia vanhoja kääpiöitä, kun voi saada peräänsä sinut? Ja vaikka sinä heiluttaisitkin kirvestä, pelkkä tieto siitä, että sinä olet siellä saisi minut juoksemaan pitkään."
Lily pudisti päätään, mutta ei voinut olla hymyilemättä. "Tiesitkö, että nuo kommenttisi ovat tosi surkeita?"
James kallisti päätään mietteliäästi ja nyökkäsi sitten.
"Mutta onko sillä väliä? Minä rakastan sinua joka tapauksessa."
Lily hymyili ja nousi varpailleen lumihangessa suudellen Jamesia niin yllättävästi, että Jamesin tasapaino petti ja hän horjahti selälleen lumihankeen.