Pimeyden voimilta suojautumisen tunti oli aiheuttanut ihmettelyä ja hermostusta Kelmien keskellä. Peterillä oli ollut vakavia ongelmia hänen yrittäessään kaatua Remuksen käsivarsille. Kelmit olivat ensin luulleet sen johtuvan Peterin yleisestä hermostuksesta, mutta sitten he näkivät Peterin suorittavan saman harjoituksen melkein täydellisesti Jessica Laheneyn kanssa. Remus oli enemmän kuin loukkaantunut Peterille ja lähti pimeyden voimilta suojautumisen luokasta nopeasti, jäämättä odottamaan ketään ystävistään. Sirius ja James seurasivat perässä omassa tahdissaan, jättäen Peterin jälleen kerran Jessica Laheneyn seuraan.
"En vaan tajua Peteriä", James sanoi synkästi, kun he suunnistivat rohkelikkotorniin jättääkseen tavaransa sinne ennen päivälliselle menoa. Lily, Arianna ja Cinnamon kävelivät vähän matkan päässä heidän perässään. James ei suoraan sanottuna halunnut Lilyn harhailevan yksinään pitkin käytäviä, sillä Dumbledoren sanoista huolimatta hän ei edelleenkään luottanut Bellatrixiin. Hän ei kuitenkaan viitsinyt koetella onneaan mainitsemalla asiasta Lilylle.
"En tiennytkään, että hänestä on tullut niin läheinen sen Laheneyn kanssa."
James ravisti päätään. "Luulin, että hänellä on sama mielipide luihuisista kuin meilläkin. Kohta hän varmaan unohtaa, keiden ystävä hän oikeastaan on."
"No, ehkä meidän pitää muistuttaa häntä siitä", Sirius sanoi terävästi. "Minä en halua, että yksi parhaista ystävistäni juoksee luihuisten kannoilla."
James huokaisi. "Ongelma on siinä, Anturajalka, ettei me oikeastaan voida tehdä asialle mitään, vai voidaanko? Ei me omisteta Peteriä. Hänen pitäisi itse tajuta, keneen hänen kuuluu luottaa."
"James Potter puhuu omistamisesta?" Sirius kohotti kulmiaan. "En olisi uskonut. Sinähän se aina olet mustasukkainen Lilystä."
"Kuule, sinä voit ihan rauhassa olla mustasukkainen Matohännästä, jos haluat. Mutta minä luulin, että sinulla on tyttöystävä."
Sirius irvisti.
"Minulla ei ole mitään sellaisia tunteita meidän Matohäntää kohtaan, kiitos vaan", hän ilmoitti ja kääntyi sitten puhumaan rohkelikkotornin muotokuva-aukolle. "Metamorfimaagi."
"Niinpä niin", Lihava leidi heläytti ja siirtyi syrjään. James ja Sirius kömpivät sisälle tytöt kannoillaan.
"Minusta meidän kannattaisi puhua Peterin kanssa", James sanoi mietteliäästi. "Se voisi auttaa asiaa."
"Tai pahentaa sitä", Sirius ennusti. "Mutta ihan miten haluat. Pitäisikö jommankumman meistä puhua Kuutamon kanssa?"
James oli aikeissa ehdottaa, että hän voisi tehdä sen, mutta Cinnamon ehti ensin.
"Minä voin käydä Remuksen luona", hän sanoi kiireesti. "Hoitakaa te vain Peter."
Sirius huokaisi syvään.
"Hoitakaa te vain Peter?" hän toisti, kun Cinnamon lähti vastausta odottamatta loikkimaan kohti poikien makuusalia. "Hyvähän hänen on sanoa. Hän valitsi sen helpomman tapauksen."
"Sirius, älä ruikuta", Arianna kivahti. "Sinunhan pitäisi olla suostuttelun maailmanmestari!"
Siriuksen kasvoille ilmestyi virnistys. "Minä olen. Minähän suostuttelin sinut seurustelemaan kanssani."
"Pahin virhe, minkä olen ikinä tehnyt", Arianna hymyili ja suuteli Siriusta. Sirius oli juuri aikeissa kietoa käsivartensa hänen ympärilleen, kun hän astui äkkiä taaksepäin.
"Hei", Sirius aloitti, mutta Arianna vain virnisti hänelle teeskennellyn suloisesti.
"Minun pitää mennä viemään tavarani makuusaliin", hän ilmoitti. "Nähdään taas!"
Hän katosi oleskeluhuoneesta vastausta odottamatta. Sirius katsoi hänen peräänsä hetken ja ravisti sitten päätään.
"Välillä minä en tajua tyttöjä."
"Tervetuloa todellisuuteen", James virnisti. "Sitä paitsi sinun pitää keskittyä nyt muihin asioihin. Tuolta tulee Matohäntä."
Sirius voihkaisi. "Sekin vielä", hän mutisi, mutta korotti sitten ääntään. "Hei, Matohäntä, tänne!"
Peter tuli heidän luokseen ja istui nojatuoliin synkännäköisenä.
"Teidän pitää lakata kutsumasta minua tuolla nimellä! Se on typerä!"
"Ei se ole meidän vika, jos satut tuntemaan itsesi rotaksi", Sirius kivahti. "Ja rotta sinä sitä paitsi oletkin!"
"Miten niin?" Peterin kasvoille ilmestyi varautunut ilme.
Sirius tuhahti.
"Et luota parhaaseen ystävääsi, kenties? Remus on ollut ystäväsi melkein kuusi ja puoli vuotta ja silti luotat enemmän johonkin luihuiseen kuin häneen!" hän ärähti. "Minun mielestäni se on aika rottamaista käytöstä."
"Anturajalka", James sanoi varoittavasti, mutta Sirius vaiensi hänet heilauttamalla kättään.
"Haluan selvittää tämän, Sarvihaara", hän ilmoitti. "Mikä sinua oikein vaivaa, Peter?"
"Miten niin?" Peter kysyi taas.
"Miten niin? Sinä veljeilet luihuisten kanssa! Tajuatko sinä? L-U-I-H-U-I-S -"
"Osaan kyllä tavuttaa, kiitos vaan!" Peter ärähti. "Ja minä saan olla ystävä muidenkin kuin teidän kanssanne."
"Mutta et luihuisten!" Sirius huusi. Monet oleskeluhuoneessa istuvat kolmasluokkalaiset kääntyivät katsomaan heitä ja James tarttui Siriusta olkapäästä.
"Anturajalka, älä järjestä mitään kohtausta."
Sirius veti syvään henkeä. "Okei. En huuda. Mutta minun mielestäni on petturimaista hylätä meidät luihuisten takia."
"En minä olen hylännyt teitä", Peter puolustautui.
"Ihan miten vaan. Olet ihastunut Laheneyhin, etkö olekin?" Sirius tenttasi.
Peter kääntyi katsomaan poispäin ja mutisi jotakin epäselvää.
Sirius rypisti otsaansa. "En ihan saanut tuosta selvää."
"Olen!" Peter tokaisi terävästi. "Minä olen ihastunut Jessicaan. Kelpaako?"
"EI!"
Peter näytti melkein epätoivoiselta. "Oikeasti, kaverit, mikä siinä on niin kamalaa? Hän on pelkkä tyttö!"
"Hän on luihuinen!" Sirius vastasi, aivan kuin se olisi selittänyt kaiken.
"No, ainakaan hän ei ole kuraverinen niin kuin Evans!" Peter huusi.
Heidän välilleen laskeutui jäätävä hiljaisuus, kun Peterin sanat upposivat kuulijoihin. Sohvalla Jamesin vieressä istuva Lily oli valahtanut valkeaksi kasvoiltaan. James veti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä Peteriä. Peter hätkähti ja liikahti kauemmas.
"Anteeksi", poika mutisi hiljaa ja pakeni huoneesta.
Sirius oli ensimmäinen, joka liikkui. Hän katsoi vaivautuneena Lilyyn ja Jamesiin, joiden katseet olivat lukkiutuneet toisiinsa. Kummankin kasvoilla oli järkyttynyt ilme - Peter oli yksi viimeisistä ihmisistä, joiden huulilta kukaan heistä olisi odottanut kuulevansa sanaa kuraverinen. Sirius tiesi, että Peter oli enemmän kuin pahoissa vaikeuksissa. James ei antanut anteeksi kenellekään, joka kutsui Lilyä kuraveriseksi. Sirius nousi hitaasti ylös nojatuolistaan.
"Minä taidan mennä tästä - jonnekin - " hän sanoi hitaasti. "Nähdään, kaverit."
Lily ei huomioinut mitenkään hänen lähtöään ja Jameskin vain nyökkäsi pikaisesti. Sirius lähti ulos muotokuva-aukon kautta valmiina räjäyttämään muutaman haarniskan aikansa kuluksi ja Lily ja James jäivät istumaan oleskeluhuoneeseen hiljaisina. James kietoi sanaakaan sanomatta toisen käsivartensa Lilyn olkapäiden ympäri ja veti Lilyn itseään vasten. Lilyn silmät olivat ilmeettömät. Sitten hän puhui.
"En ikinä kuvitellut, että joku teistä sanoisi minulle noin", hän mutisi tukahtuneella äänellä vasten Jamesin olkapäätä.
James antoi sormiensa punoutua Lilyn punaisiin hiuksiin.
"Peter on seonnut", hän ilmoitti vihaisesti. "Se on kokonaan niiden luihuisten vika - hän ei tarkoittanut sitä - "
"Minä en halua mitään puhetta siitä, miten hän ei tarkoittanut sitä!" Lily kivahti. "Miksi poikien pitää aina puolustaa toisiaan?"
"Hei, en minä puolustele häntä", James vastasi terävästi. "Minun tekisi mieli vääntää häneltä niskat nurin tällä hetkellä!"
"Miksi sinä sitten sanoit, että hän ei tarkoittanut sitä?"
James kohautti olkapäitään. "Koska en usko, että hän tarkoitti. Tai ainakaan hän ei harkinnut sitä. Ainakin toivon niin. Koska muuten hän on enemmän kuin kuollut."
"Luulin, että hän oli teidän kaverinne."
"Niin minäkin", James totesi hieman surullisesti. "Mutta hän on niin rakastunut Laheneyhin, ettei itsekään varmaan tajua, missä mennään."
Lily naurahti kylmästi. "Tuskin sinäkään loukkasit ikinä ystäviäsi, kun olit ihastunut minuun."
James ravisti päätään. "Minun ei tarvinnut. Mutta olen minä aika monta tämän koulun oppilasta sinun vuoksesi kironnut."
"Montako?" Lily kohotti päätään hänen olkapäältään.
James kohautti harteitaan.
"En ikinä laskenut", hän vastasi. "Yli puolet luihuisista. Pari puuskupuhia, pari korpinkynttä, ehkä Siriuksen joskus - "
"Siriuksen?"
"Joo", James sanoi virnistäen hieman lammasmaisesti. "Hänellä oli tapana - tuota - ärsyttää minua miettimällä ääneen - no, kaikenlaisia asioita - sinusta ja ainoa vaihtoehto oli kirota hänet. Väkivallattomasti ja kaikella rakkaudella, tietenkin."
Lily nojautui lähemmäs häntä ja suuteli häntä poskelle. "Kiitos, uljas ritarini."
"Ei tuo ollut mikään kunnon kiitos", James protestoi.
"Ai?" Lily kohotti kulmiaan. "No, ehkä herra Kelmi sitten näyttää minulle, mitä tarkoittaa kunnon kiitos."
James totteli virnistäen, ja joksikin aikaa kaikki hänen huolensa - Peter mukaanlukien - unohtuivat.
**
Remus istui yksin sängyllään poikien makuusalissa ja tuijotti ikkunasta ulos. Hän yritti olla ajattelematta mitään, mutta se ei onnistunut kovin hyvin. Enimmäkseen hänen ajatuksensa pyörivät Peterissä ja pimeyden voimilta suojautumisen tunnissa. Hän ei olisi ikinä uskonut, että yksi tunti voisi tuottaa niin paljon ongelmia.
Hän oli katsellut, kuinka James oli kaatunut helposti Siriuksen käsivarsille aivan kuin ei olisi lainkaan pelännyt omasta puolestaan. Hän oli tuntenut pienen kateuden pistoksen tietäessään, ettei James todennäköisesti pelännytkään. James ja Sirius olivat aina olleet läheisiä paitsi hänen ja Peterin kanssa, myös keskenään. He olivat kuin veljeksiä. James oli ollut se, jonka luokse Sirius oli mennyt raivostuttuaan perheeseensä. Sirius oli ollut se, joka oli ensimmäisenä saanut kuulla Jamesin olevan rakastunut Lilyyn. Remus ravisti päätään ja antoi muiston kulkeutua eteenpäin.
Siriuksen ja Jamesin jälkeen Red kutsui paikalle Lilyn ja Ariannan ja käski heidän kaatua toistensa käsivarsille. Sitten Kalkaroksen ja Bellatrixin. Red oli vaatinut, että Cinnamon olisi kaatunut Kalkaroksen käsivarsille, mutta Cinnamon oli kieltäytynyt ja sanonut suoraan, ettei luottanut Kalkarokseen. Red ei ollut ollut lainkaan tyytyväinen. Hän oli sanonut, että jonakin päivänä Cinnamon joutuisi ehkä uskomaan henkensä Kalkaroksen käsiin ja että Cinnamonin ei pitäisi olla niin ylimielinen.
Sitten Red oli antanut vuoron Cinnamonille ja Remukselle itselleen. Remus oli ottanut Cinnamonin kiinni helposti, eikä Cinnamon ollut hermoillut turhia. Hän oli oppinut luottamaan Remukseen surressaan kuollutta perhettään.
Ja sitten... Sitten Red oli käskenyt Peterin Remuksen kiinniotettavaksi. Peter oli kävellyt paikalle tavanomaisen hermostuneena, eikä Remus ollut kiinnittänyt asiaan huomiota. Hän oli valmistautunut ottamaan Peterin kiinni.
Mutta Peter petti heidän kaikkien odotukset. Peter ei pystynyt luottamaan häneen tarpeeksi.
Remus oli yrittänyt ajatella, että Peter oli vain hermostunut, niin kuin aina. Mutta sitten Red kutsui paikalle Jessica Laheneyn ja käski tämän ottaa Peterin kiinni. Ja vaikka Jessica oli paljon pienempi ja hennompi kuin Peter ja vaikka hän oli luihuinen, Peter oli kaatunut hänen käsivarsilleen lainkaan hermoilematta. Ilme Redin kasvoilla oli ollut tyytyväinen. Aivan kuin hän olisi tiennyt.
Remus ei ollut koskaan tuntenut itseään yhtä petetyksi kuin silloin. Hän ajatteli, että Peter oli pettänyt hänet. Peter ei luottanut häneen. Remus arveli tietävänsä, mistä se johtui. Siitä, että hän oli ihmissusi - kukaan ei ikinä luottanut ihmissuteen. Ei ilmeisesti edes yksi hänen parhaista ystävistään.
Ovelta kuuluva koputus sai hänet havahtumaan ajatuksistaan. Hän kääntyi katsomaan oven suuntaan ja näki Cinnamonin vaalean ja laihan hahmon oviaukossa. Tyttö hymyili hänelle pienesti.
"Hei, Remus", Cinnamon sanoi ja tuli muitta mutkitta istumaan hänen vierelleen sängylle.
Remus nyökkäsi, vaikka toivoikin tytön vain lähtevän ja jättävän hänet yksin itsesääliinsä kanssa. "Moi, Cin. Oliko sinulla asiaa?"
"Ei oikeastaan", Cinnamon kohautti olkapäitään. "Mutta ajattelin, että sinulla voisi olla."
"Miten niin?" Remuksen kasvot pysyivät ilmeettöminä.
"Älä viitsi, Rem", Cinnamon huokaisi. "Minä näin ihan yhtä hyvin kuin sinä itsekin, mitä PVS-luokassa tapahtui."
"Joten? Ei se tarkoita, että välttämättä haluaisin puhua siitä."
Cinnamonin kasvoille ilmestyi itsepäinen ilme.
"Sinun on turha olla ilkeä minulle", tyttö ilmoitti tyynesti. "Tiedän, että sinä kuitenkin haluat puhua siitä. Ja minä kuuntelen ihan yhtä hyvin kuin James tai Sirius."
"Kuule, en minä epäile sitä, mutta minua ei erityisemmin kiinnosta puhua koko jutusta", Remus sanoi terävästi.
"No, sille nyt ei voi mitään", Cinnamon vastasi lujalla äänellä. "Sinä autoit minua, kun minun perheeni oli kuollut ja tarvitsin apua. Nyt on minun vuoroni auttaa sinua ja minä myös autan, vaikka minun pitäisi sitten sitoa sinut kiinni sänkyysi ja tukkia suusi sukalla, että saisin sinut kuuntelemaan."
Remus ei voinut olla virnistämättä.
"En tiennytkään, että sinulla on tuollaisia piirteitä, Cin", hän sanoi ihailevasti.
Cinnamon hymyili vaatimattomasti. "No, minulla ei yleensä ole mitään tarvetta komennella ketään. Annan Lilyn ja Ariannan hoitaa sen puolen, se sopii heille jotenkin paremmin. Mutta saan kyllä yleensä ihmiset kuuntelemaan, kun haluan."
"Eli minulla ei siis ole mitään pakomahdollisuuksia?" Remus kysyi alistuneesti.
Cinnamon ravisti päätään. "Ei todellakaan ole. En jätä sinua rauhaan ennen kuin tämä asia on keskusteltu läpi."
"Mitä keskustelemista tässä on?"
"Aloita vaikkapa sanomalla, miltä sinusta tuntuu."
Remus väläytti hänelle vinon hymyn.
"Jos minä haluan terapiaa, menen etsimään sellaista", hän ilmoitti, mutta alkoi puhua nähdessään Cinnamonin ilmeen. "Minulla on kamala olo. Peterin piti olla yksi parhaista ystävistäni eikä hän luota minuun. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos Arianna tai Lily eivät luottaisi sinuun?"
"Kauhealta", Cinnamon sanoi myötätuntoisesti. "Mutta ehkä Peter oli vain hermostunut tai jotakin."
"Kuule, minä en tarvitse tuota puhetta", Remus sanoi. "Tiedän ihan hyvin, että siinä oli kyse minusta ja yksin minusta."
"Miten sinä sen voit tietää?"
Remus kääntyi katsomaan poispäin. Hän tiesi sen siksi, että hän oli ihmissusi. Hän oli automaattisesti epäluotettava ja Peter varmasti pelkäsi häntä. Totta kyllä, Peter oli ryhtynyt animaagiksi muiden mukana, mutta Sirius ja James olivat keksineet idean. Ja Sirius ja James myös nauttivat siitä. He eivät tehneet sitä vain säälistä. Mutta Peter -
"Remus?" Cinnamon kysyi varovasti. "Oletko sinä vielä paikalla?"
Remus ravistautui irti ajatuksistaan. "Olen. Minä vain mietin - "
"Mitä sinä mietit? Kerro", Cinnamon vaati.
Remus puri huultaan. Hän halusi kertoa Cinnamonille - hän halusi kertoa ja nähdä, ettei Cinnamon hylkäisi häntä. Mutta hän oli ihastunut Cinnamoniin. Enemmänkin kuin ihastunut, itse asiassa. Hän ei tiennyt, mitä tekisi, jos Cinnamon ei enää sen jälkeen haluaisikaan olla hänen ystävänsä. Jos Cinnamon ei enää edes puhuisi hänelle.
"Rem, sinä voit kyllä kertoa minulle", Cinnamon vakuutti.
Remus teki päätöksen ja veti syvään henkeä. "No, minulla on omat - ongelmani - joiden vuoksi minuun ei luoteta."
"Mitä ongelmia?" Cinnamon rypisti otsaansa.
"Se on vähän - hankalaa - minä en yleensä puhu tästä... Sinun täytyy luvata, että et kerro kenellekään", Remus sanoi kääntäen katseensa Cinnamonin sinisiin silmiin. Hän odotti, että näki Cinnamonin nyökkäävän.
"Olin seitsemän, kun kaikki alkoi. Meidän talon lähellä asui yksi velho, joka oli mennyt lomalle ulkomaille. Hän oli saanut siellä tietyn taudin ja toi sen mukanaan meidän kotiin. En tiennyt siitä mitään. Menin yhtenä iltana metsään..."
Remus pysähtyi vetämään henkeä. Hänen äänensä oli täysin tunteeton eikä kuulostanut lainkaan hänen omaltaan.
"Se mies oli siellä. Paitsi, ettei hän ollut mikään mies. Hän puri minua - " Remus vaikeni ja käänsi katseensa pois, mutta Cinnamon käänsi itsepäisesti hänen kasvonsa takaisin itseensä päin.
"Kuka puri sinua?"
"Se mies. Hän oli ihmissusi - " Remus sanoi hiljaa tuijottaen käsiään.
Nyt se oli sanottu, hän tajusi. Sitä ei voinut enää ottaa takaisin.
Hänen sanojaan seurasi omituisin hiljaisuus, jonka hän oli ikinä kuullut. Hän ei uskaltanut katsoa Cinnamonia kasvoihin.
"On aika vaikeaa luottaa ihmissuteen", hän lopetti hieman katkeralla äänellä. "Ja Peter tietää, mikä olen. Kaikki kolme tietävät."
"Siinäkö kaikki?" Cinnamon kysyi hieman yllättyneesti ja Remus käänsi katseensa ihmeissään takaisin häneen. "Siksikö sinä kuvittelet, että Peter ei luottaisi sinuun?"
Remus nyökkäsi otsa rypyssä. Cinnamon kosketti kädellään hänen kasvojaan.
"Rem, yksikään hyvä ystävä ei hylkäisi sinua sellaisen takia", hän vakuutti.
"Miten sinä voit suhtautua siihen noin? Miten sinä voit olla niin rauhallinen?" Remus kysyi. "Etkö sinä kuullut, mitä minä sanoin? Minä olen ihmissusi, Cin - "
"Sinä olet Remus", Cinnamon sanoi lujasti. "Totta kai se on pelottavaa, että sinä olet ihmissusi, mutta mieti nyt, sinä olet ihmissusi vain kerran kuukaudessa! Lopun ajasta sinä olet sinä ja vain sillä on väliä!"
"En tajua, miten sinä - " Remus aloitti, mutta Cinnamon keskeytti hänet pudistamalla päätään.
"Remus, yksi tai kaksi päivää ei merkitse mitään", hän sanoi ja naurahti sitten. "Sitä paitsi, etkö sinä tiennyt, että tytötkin ovat hirviöitä kerran kuukaudessa?"
Remus punastui hieman ja Cinnamonin hymy leveni.
"En minä ainakaan pidä sinusta yhtään vähempää sen vuoksi, että sinä olet ihmissusi", Cinnamon jatkoi puhettaan. "Eikä kukaan muukaan tekisi niin. Ei ainakaan, jos he välittävät sinusta. Tai siis, sinä et ole vielä syönyt minua tähänkään mennessä, vaikka en ole osannut edes varoa, joten en usko, että aiot syödä minua nytkään, vai mitä?"
"Sitä sinun ei tarvitse ikinä pelätä, Cin", Remus sanoi jo helpottuneempana. "Minä en ikinä söisi sinua."
"Romanttisesti sanottu", Cinnamon hymyili ja Remuksen kasvoille ilmestyi hieman typerä virnistys. "Sinä panikoit ihan turhaan, Rem. Minä pidän sinusta joka tapauksessa."
Hän oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten: "Paino sanalla pidän. Todella pidän."
Remus tunsi suunsa loksahtavan auki. Hän oli aikeissa sanoa jotakin, mutta tunsi unohtaneensa kaikki sanat, jotka oli ikinä elämänsä aikana oppinut. Loppujen lopuksi kävi ilmi, ettei hänen tarvinnut sanoakaan mitään. Hän näki Cinnamonin nojautuvan lähemmäs - näki Cinnamonin sinisten silmien hymyilevän hänelle pienesti. Sitten Cinnamonin kädet laskeutuivat hänen olkapäilleen ja hän kietoi melkein automaattisesti kätensä Cinnamonin ympärille. Hän taivutti päätään hieman ja suuteli Cinnamonia huulille.
Remus tunsi Cinnamonin otteen hänestä tiukkenevan, kun suudelma syveni. Hän ei ollut koskaan ollut yhtä onnellinen siitä tosiasiasta, että joku tiesi hänen olevan ihmissusi. Että joku tiesi, eikä siltikään vihannut tai pelännyt häntä.
**
Lily oli mennyt makuusaliinsa Ariannan seuraksi ja James istui yksin oleskeluhuoneen sohvalla tuijotellen tuleen. Hänen ajatuksensa pyörivät Peterissä. Hän ei ymmärtänyt, mikä Peterille oli tullut - Peter oli mennyt sanomaan Lilyä kuraveriseksi. Lilyä, joka oli hänenkin ystävänsä. Ja Jamesin tyttöystävä. James olisi halunnut selityksen Peteriltä, ellei olisi ollut niin vihainen, että olisi saattanut kuristaa Peterin pelkällä ajatuksen voimalla, jos Peter olisi tullut hänen lähettyvilleen. Peter oli kuitenkin kaukonäköinen ja pysyi poissa rohkelikkotornista.
Kolahdus muotokuva-aukon suunnalta sai Jamesin luulemaan, että Peter oli sittenkin uskaltautunut takaisin oleskeluhuoneeseen, mutta kääntyessään katsomaan hän näki sen olevan Sirius, joka kurkisteli kaula pitkällä sohvan suuntaan.
"Onko Lily siinä?"
James ravisti päätään ja Sirius käveli tyytyväisenä hänen luokseen istuen sohvalle hänen viereensä. "Hyvä. Piti vain varmistaan. Enhalunnut keskeyttää mitään yksityistä kaulailutuokiota."
James pyöritti silmiään. "Me ollaan oleskeluhuoneessa, Anturajalka."
"Joten?"
"Olet toivoton."
"Ja siksi kaikki rakastaakin minua niin paljon", Sirius sanoi omahyväisesti, mutta vakavoitui sitten. "Onko rottaa näkynyt?"
"Ai Matohäntää? Ei. Hän saattaa olla tyhmä, mutta ei niin tyhmä, että tulisi minun näköpiiriini", James sanoi synkästi. "Voisin vääntää häneltä niskat nurin juuri nyt."
Sirius nyökkäsi. "Niin minäkin. Mutta parempi, jos jätetään se toiseen kertaan."
James kääntyi katsomaan häntä. "Mistä lähtien sinä olet ollut se, joka rauhoittelee minua? Eikö se pari tuntia sitten ollut toisin päin?"
"Voi olla. Mutta meistä kahdesta sinä olet se, jonka tyttöystävää on loukattu verisesti", Sirius muistutti. "Minun mielestäni meidän on paras vain unohtaa Peter vähäksi aikaa. Selvitellään tilanne joskus myöhemmin."
"Minun mielestäni se voitaisiin selvittää nyt heti", James ilmoitti synkästi. "Ja mieluiten taikasauvojen avulla."
"Ikävää, Sarvihaara, mutta luulenpa, että meillä on muuta tekemistä", Sirius sanoi.
"Muuta tekemistä?" James toisti uteliaasti.
Sirius nyökkäsi. "Niin. Jos et ole sattunut unohtamaan, nyt on keskiviikko. Keskiviikko, jolloin Redin on tarkoitus mennä Lontooseen tapaamaan Ludo Bagmania", hän sanoi.
James rypisti otsaansa.
"Itse asiassa minä olin unohtanut", hän myönsi. "Onko se oikeasti tänään?"
"On. Ja jos me meinataan hiippailla Lontooseen, minusta asia olisi parasta hoitaa tänään", Sirius totesi.
James kohautti olkapäitään. "Riippuu Kuutamosta. Hänen vastuullaanhan se porttiavain oli."
"Toivottavasti hän ei ole jänistänyt", Sirius mutisi. "Hän oli alunperinkin ideaa vastaan."
"En usko, että hän jänistää. Se ei ole hänen tapaistaan. Olisin enemmänkin huolissani siitä, että hän on liian pahalla tuulella lähteäkseen yhtään mihinkään", James mietti. "Hän saattaisi alkaa räjäytellä ministeriön suihkulähteitä ja luulen, että me ei pysyttäisi sillä tavalla kovin pitkään salassa Rediltä ja Jazzilta."
Sirius nyökkäsi. "Voi olla. Mutta meidän täytyy joka tapauksessa mennä sinne tänään."
"Käy ensin kysymässä, onko Remuksella porttiavain valmiina", James ehdotti.
Sirius totteli ja nousi ylös sohvalta suunnistaen portaisiin poikien makuusalin suuntaan. Makuusalin oven ulkopuolella hän pysähtyi kuuntelemaan, kuuluiko jostakin särkyvien tavaroiden tai sängynjalkojen potkimisen ääntä. Hän oli tottunut Jamesin melko vauhdikkaisiin raivokohtauksiin, eikä hän itsekään yleensä säästellyt tavaroita pahalla tuulella ollessaan. Remus kuitenkin oli heistä rauhallisin versio, eikä makuusalista kuulunut ääntäkään. Sirius tönäisi oven reippaasti auki.
Häntä odottava näky sai hänet melkein perääntymään takaisin ovesta ulos, pamauttamaan oven kiinni perässään ja juoksemaan lujaa takaisin oleskeluhuoneeseen. Hän sai vain vaivoin estettyä itseään. Remus istui sängyllä. Mutta hän ei todellakaan ollut yksin. Hänen sylissään istui pieni vaalea tyttö, jonka Sirius oitis tunnisti Cinnamoniksi. Remuksen käsivarret olivat tiukasti Cinnamonin vyötäröllä ja Cinnamonin kädet olivat jossakin hänen vaaleiden hiustensa seassa. He suutelivat toisiaan niin keskittyneesti, etteivät olleet lainkaan kuulleet aukeavan oven ääntä.
Sirius tunsi typerän virnistyksen leviävän kasvoilleen.
"No oli jo aikakin!" hän sanoi kovalla äänellä aiheuttaen sen, että Remus ja Cinnamon hätkähtivät ja irrottautuivat toisistaan nopeasti. Kummankin kasvoilla oli syyllinen ilme. Siriuksen virnistys leveni entisestään.
"Minä ajattelin tulla katsomaan, että sinä olet varmasti kunnossa, Kuutamo. Tiedäthän, vähän niin kuin lohduttamaan sinua - " hän virnisti. "Mutta joku toinen ehti näköjään ensin. Täytyy sanoa, etten ole oikeastaan yllättynyt."
"Sirius - " Remus sanoi varoittavasti kasvot punoittaen, mutta Sirius ei kuunnellut häntä.
"Tai siis, ei se mikään ihme ole, että olet etsinyt toisen lohduttajan, koska minä tuskin pystyisin tarjoamaan tuollaista lohdutusta, mutta silti - " Sirius jatkoi, ottaen kasvoilleen teeskennellyn murheellisen ilmeen.
"Sirius, ole hiljaa", Remus pyysi.
"Mitä?" Sirius kysyi järkyttyneenä. "Sinä olet lopultakin iskenyt Cinin - omituisen kauan siihen muuten meni, jos saan sanoa, kaveri - ja sitten sinä käsket minun olla hiljaa? Et voi olla tosissasi!"
Remus huokaisi syvään. "Taitaa tosiaan olla turhaa pyytää sinua lopettamaan tuota?" hän kysyi alistuneesti.
Sirius nyökkäsi tyytyväisenä itseensä.
"On se. No, kun sinulla kerran näkyy olevan kaikki hyvin - " hän loi tietävän katseen punastuvaan Cinnamoniin. " - minä voisin hipsiä tästä takaisin oleskeluhuoneeseen James-kullan seuraksi, mutta joka tapauksessa, ajattelin vain kysyä, onko porttiavain valmiina."
"Mikä?" Cinnamon kurtisti kulmiaan.
Sirius heilautti kättään. "Isojen poikien juttuja, älä sinä siitä välitä. Niin, Kuutamo, miten asia on?"
Remus epäröi hetken. "Te aiotte siis tehdä sen?"
Sirius nyökkäsi. "Tänä iltana. Me ajateltiin itse asiassa pyytää sinuakin mukaan, koska olet meistä ainoa, jonka aivot ovat oikeassa kohdassa."
"Kiitos kohteliaisuudesta", Remus sanoi kuivasti, mutta nousi joka tapauksessa ylös sängyltä ja käveli vaatekaappinsa luokse. Siriuksen kasvoille ilmestyi kauhistunut ilme.
"Kuutamo, mistä sinä tarkalleen teit - "
"Vaikka sinä haluaisitkin pidellä kiinni likaisesta sukasta, kaikkia ajatus ei innosta", Remus kivahti ja otti vaatehyllyltään vanhan sulkakynän. Hän heitti sen Siriukselle.
"Siinä, sen pitäisi toimia. Tosin minun pitää vielä aktivoida se, mutta..."
"Tajusin", Sirius virnisti. "Minä vien tämän mukanani ja painun tieheni. Sinä jatkat kuherteluasi Cinnamonin kanssa ja tulet oleskeluhuoneeseen kello puoli seitsemän. Ja Peter jätetään matkan varrelle."
Remus nyökkäsi.
"Onhan sinulla aivot", hän huomautti.
"Ei ole", Sirius sanoi fiksusti. "Minä vain olen erikoistunut tällaisiin asioihin."
Sitten hän hyppelehti ulos ovesta ja jätti Remuksen ja Cinnamonin tuijottamaan toisiaan typerinä.
Palattuaan takaisin oleskeluhuoneeseen Sirius näki Ariannan ja Lilyn tulleen paikalle Jamesin seuraksi. Lily vaikutti edelleen vähän masentuneelta ja Ariannan kasvoilla oli raivostunut ilme. He kääntyivät katsomaan Siriusta, joka pysähtyi heidän keskelleen pidellen kädessään sulkakynää ja virnuillen kuin ääliö.
"Kaikki okei?" Arianna kysyi.
Sirius nyökkäsi. "Paremmin kuin okei. NE ON YHDESSÄ!"
"Mitä?"
"NE ON YHDESSÄ!" Sirius huusi uudestaan. "REMUS JA CINNAMON ON YHDESSÄ!"
Hän tarrasi nojatuolissa istuvaa Ariannaa käsistä ja nosti Ariannan jaloilleen. Sitten hän nosti Ariannan syliinsä ja pyöritti häntä sylissään ympäri, kunnes horjahti ja melkein kaatui. Arianna katsoi häntä sekavasti päästyään takaisi nojatuoliinsa.
"Viitsitkö toistaa tuon?" hän pyysi. "Hitaasti, tällä kertaa, ja ilman pyörimistä."
"Remus ja Cinnamon on yhdessä", Sirius sanoi. "Ne istui Remuksen sängyllä pussailemassa, kun menin paikalle."
Kaikki alkoivat virnistellä kuin ääliöt. Tilanteen rauhoituttua hetken Sirius heitti sulkakynän Jamesille ja sanoi:
"Se on siinä. Remus tulee puoli seitsemältä, niin sitten mennään."
"Mennään minne?" Arianna kysyi epäluuloisesti.
Sirius virnisti. "Ei minnekään. Meillä on poikien keskeinen iltapalatuokio."
Arianna ja Lily eivät uskoneet häntä.
**
Eyeroll count: 1. Edistystä!