"Minä inhoan professori Sargonia", Arianna julisti raahautuessaan Kelmien kannoilla päivän toiseksi viimeiselle eli pimeyden voimilta suojautumisen tunnille. "Hän ei varmaan edes tiedä mitä tekee. Minä annan teille avaimet hyvään elämään - ihan kuin hänellä itselläänkään näyttäisi olevan kovin hyvä elämä!"
Lily virnisti. Hän tiesi Ariannan tarkoittavan heidän uuden PVS-opettajansa, Sargonin, ulkonäköä. Professori Sargon oli laiha ja kelmeä ja hänen kulmakarvansa olivat niin tuuheat, että hänen pistävät silmänsä melkein hautautuivat niiden alle. Se ei kuitenkaan haitannut Lilyä lainkaan - aina, kun professori Sargon katsoi häntä hänestä tuntui siltä kuin joku olisi pistellyt häntä neuloilla selkään. Professori Sargon oli, jos mahdollista, vieläkin ilkeämpi kuin taikajuomia opettava professori Mahiska.
"Minä ihmettelen miten hän pystyy edes opettamaan, kun hänen ihonsa on niin rasvainen", Lily mietti ääneen.
Edellä kävelevät Kelmit kääntyivät ympäri.
"Tervetuloa tutustumaan elämän suuriin kysymyksiin, Lily-kulta", Sirius sanoi. "Me olemme miettineet jo kuusi vuotta, miten Kalkaros pystyy suorittamaan edes päivän perustekemisistä, kun hänen hiuksensa ovat sellaiset kuin ovat. Me jopa kysyimme sitä häneltä - kerran, vai oliko se kolme kertaa - mutta jostakin syystä hän suuttui ja yritti kirota meidät."
"Se jäi tosin yritykseksi", James jatkoi ja ylpeä virne käväisi hänen kasvoillaan.
Lily pyöritti silmiään. Viime päivien aikana hän oli huomannut, että Kelmeillä tosiaan oli harvinaisen suuri ego - tai ainakin Siriuksella ja Jamesilla. He näyttivät todella olevan ylpeitä hankaluuksienaiheuttajien maineestaan. Tosin tänä vuonna Lily oli huomannut, etteivät heidän kepposensa enää olleet yhtä ilkeitä, eikä kumpikaan heistä ollut käynyt luihuisten kimppuun täydenkuunyötä edeltävän päivän jälkeen. Senkin he olivat todennäköisesti tehneet vain turhautumuksesta - ainakin James, Lily päätteli.
"Vastatkaa rehellisesti", Lily sanoi sitten Kelmeille. "Kuinka monta prosenttia päivästä te mietitte hankaluuksienaiheuttamista?"
"Vaikea kysymys, Lily", James virnisti. "Kallistuisin ehkä noin kahdenkymmenen prosentin puoleen. Minulla ei ole aikaa enempään."
"Sarvihaara puhuu totta, Lils", Sirius vahvisti. "Hänellä ei ole aikaa enempään, koska hän käyttää loput ajasta ajatellen sinua."
Lily pyöritti silmiään. "Entä sinä, Sirius?"
"Ai kuinka paljon minä ajattelen sinua? Ikävä tuottaa pettymys, Lily-kulta, mutta en kovinkaan paljon, koska Sarvihaara tappaisi minut, jos edes katsoisin sinua liian pitkään."
"Sinusta ei saa tänään järkevää vastausta irti, vai saako?" Lily kysyi turhautuneena.
"Tuota, Lily - milloin hänestä muka saisi järkevän vastauksen irti?" Arianna kysyi ja väläytti flirttailevan hymyn Siriukselle vetäen täysillä minä-olen-ihastunut-Siriukseen-rooliaan. Lilyyn se näytti menevän täydestä, sillä hän näytti tuskastuneelta ja kääntyi Cinnamonin puoleen.
"Nuo kaksi osaavat sitten olla rasittavia", hän mutisi puoliääneen.
Sirius kuuli joka tapauksessa. "Minä ja Arianna vai minä ja James? Vai James ja Arianna?"
"Onko sillä väliä? Sinä ainakin", Lily tokaisi ja käveli muiden edellä PVS-luokkaan.
Hän tunsi pahoinvoinnin aallon heti nähdessään professori Sargonin istuvan opettajanpöydän takana. Sargonilla oli kasvoillaan iljettävä hymy ja hänen kelmeät kasvonsa suorastaan kiilsivät rasvasta. Lily käänsi päättäväisesti katseensa poispäin ja marssi luokan perälle istumaan ystäviensä ja Kelmien seuratessa perässä.
Hetken kuluttua myös luihuiset tulivat luokkaan, Bellatrix Black etunenässä. Mustatukkaisen tytön kasvoilla oli, kuten aina, omahyväinen ilme - mutta toisin kuin Jamesilla ja Siriuksella, hänen ilmeensä oli ilkeän omahyväinen ja hän näytti siltä, että tiesi koko maailman rakastavan häntä. Todellisuudessa se kuitenkin oli valhe, sillä rohkelikkojen silmät kaventuivat heti kun hän astui heidän näköpiiriinsä. Varsinkin Jamesin ja Siriuksen ilmeet olivat murhaavat - James vihasi häntä, koska hän oli uhkaillut Lilyä, ja Sirius vihasi häntä aivan muuten vain. Siriuksen ja Bellatrixin välit olivat surkeat ja kaikki tiesivät sen. Joskus Jamesista tuntui, että nuo kaksi vain kilpailivat siitä, kumpi ehti tappaa toisen ensin.
"Minä vihaan tuota lehmää", Sirius mutisi hiljaisella äänellä.
Kuin olisi kuullut hänen sanansa, Bellatrix kääntyi heidän suuntaansa ja väläytti heille ilkeän hymyn, aivan kuin tyttö olisi tiennyt jotakin sellaista, mitä he eivät tienneet. James vilkaisi oitis varoittavasti Lilyä, mutta Lily vain hymyili hänelle pienesti eikä näyttänyt välittävän Bellatrixista. Sitten Jamesin huomio kiinnittyi professori Sargoniin, joka oli noussut seisomaan pöytänsä takana.
"Tänään harjoittelemme kaksintaistelua", professori Sargon sanoi narisevalla äänellään. "Minä kutsun teidät tänne eteen kaksi kerrallaan ja saatte yrittää kaksintaistelua. Kohtuuden rajoissa, tietenkin."
"Toivottavasti minä saan Bellatrixin", Sirius mutisi Jamesin korvaan. "Haluaisin päästä vähän ottelemaan rakkaan serkkuni kanssa."
Hän irvisti sanan serkku kohdalla, aivan kuin ei olisi halunnut myöntää olevansa sukua jollekin sellaiselle kuin Bellatrix. Toisaalta, perhe oli aina ollut Siriukselle kova pala.
"Minäkin toivon, että sinä saat Bellatrixin", James sanoi synkästi ja antoi katseensa kulkeutua jälleen Lilyyn. Sitten professori Sargon aloitti kaksintaistelut ja James keskittyi kuuntelemaan jakoa.
"Arianna Bell ja Lucius Malfoy", Sargon aloitti.
"Hyvä, Arianna!" Sirius vislasi. "Anna sille nilkille selkään!"
Arianna ja Sargon kääntyivät mulkaisemaan Siriusta yhtä aikaa, mutta Ariannan ilme oli enemmänkin huvittunut kuin vihainen, kun taas Sargon näytti siltä kuin olisi halunnut pyyhkiä rasvaisen nenänsä Siriuksen kaavunselkämykseen. Arianna nousi ylös ja käveli luokan eteen käärien samalla tukahduttavan kuuman, mustan kaapunsa hihat ylös. Hän virnisti ystävilleen luokan edestä ja puristi taikasauvaansa päättäväisenä. Lucius Malfoy käveli hitaasti kohtaamaan hänet.
"Hänen kannattaisi varoa, ettei tukka tule tielle", Sirius mutisi Jamesille viitaten Malfoyn pitkään, vaaleaan tukkaan, joka oli kuin kopio Cinnamonin hiuksista, mutta sopi Malfoylle huonommin. James iski kätensä suulleen yrittäen olla nauramatta, mutta Malfoy huomasi sen joka tapauksessa, ja hänen silmiinsä tuli murhaajan katse.
"Kumartakaa toisillenne", Sargon narisi. "Hyvä - nyt vedätte hitaasti..."
"Karkotaseet!" Arianna huusi ennen kuin Sargon oli ehtinyt lopettaa lausettaan.
Malfoyn taikasauva lennähti siististi hänen käteensä ja hän vilkaisi Sargoniin voitonriemuisena. Professorin ilme ei kuitenkaan ollut tyytyväinen.
"Neiti Bell, yksi kaksintaistelun tärkeimpiä sääntöjä on ajoitus", Sargon sanoi arvokkaasti ja niiskaisi. "Koskaan ei saa aloittaa ennen kuin on oikea aika."
Arianna pyöritti silmiään.
"Mitä sillä on väliä? Minä voitin joka tapauksessa", hän tokaisi ja nakkasi taikasauvan takaisin Malfoylle. Sitten hän käveli tyynesti paikalleen ja läppäsi mennessään Siriuksen tarjoamaa kättä.
"Olen ylpeä sinusta, Bell", Sirius sanoi äidillisesti. "Sinä teet kunniaa Kelmien maineelle."
Hän loi ilkeän katseen Malfoyhin, joka tuijotti vähintään yhtä murhaavasti takaisin.
"Eleanor Bones ja Tyler Smith, olkaa hyvät", Sargon sanoi seuraavaksi.
James ei jaksanut kiinnittää huomiota kaksintaisteluun, jossa ei ollut ketään hänen ystäviään mukana, mutta rohkelikkojen aplodeista ja vislauksista päätellen Eleanor voitti kaksintaistelun helposti ja marssi takaisin paikalleen pää pystyssä.
"James Potter ja Severus Kalkaros."
Jamesin ilme kirkastui, kun hän kuuli professori Sargonin sanat. Hän läppäsi kättä Remuksen kanssa ja Sirius huusi iloisesti:
"Sarvihaara, sinä sait rakkaan Severuksen!"
James virnisti ja asteli luokan eteen itsevarmasti. Hän ei jaksanut ottaa Kalkarosta kovinkaan vaarallisena vastustajana, muistaen miten kaikki heidän aikaisemmat kaksintaistelunsa olivat päättyneet. Hän kumarsi erittäin pienesti Kalkarokselle, joka tuijotti häntä kaiken aikaa valmiina puremaan hänen kaulansa poikki. James päätteli, ettei Kalkaros ollut vieläkään antanut anteeksi kohtausta Tällipajulla täydenkuun aikaan. Vaikka toisaalta, Kalkaros oli varmaan kokenut melkoisen pettymyksen toivottuaan saavansa erotettua heidät jollakin verukkeella koulusta. James virnisti itsekseen. Siinähän toivoi. Kelmejä ei kukaan potkinut pihalle koulusta, vaikka muutamia läheltäpiti-tilanteita olikin vuosien varrella ollut.
"Tämä tilanne tuntuu tutulta, vai mitä, Ruikuli?" hän kysyi leveästi hymyillen. "Tosin yleensä meidän pikku - tuota - kaksintaisteluissamme ei ole tätä inhottavaa kumarrusrituaalia. No, mitä siitä - siipirdium lentiusa!"
Hän virnisti tyytyväisenä nähdessään Kalkaroksen leijailevan ilmaan.
"Karkotaseet", hän sanoi seuraavaksi, ja vilkaistuaan professori Sargonin ilmettä laski Kalkaroksen taikasauvan viereiselle pulpetille, kumarsi yleisölle ja käveli takaisin paikalleen jättäen Kalkaroksen edelleen leijumaan luokan eteen. Professori Sargon vilkaisi häntä moittivasti ja laski Kalkaroksen omalla taikasauvallaan takaisin maahan.
"Tuo oli kerrassaan epäkohteliasta", professori moitti.
James levitteli käsiään. "En voinut sille mitään, professori. Jos minä olisin laskenut hänet alas, se olisi käynyt paljon rajummin, emmekä me tietenkään halua rikkoa Severus-kullan hauraita luita, vai mitä?"
Rohkelikot remahtivat nauruun ja James kumarteli joka suuntaan ylpeänä. Myös Lilyn suupieliä nyki, vaikka hän yrittikin ankarasti saada kasvoilleen moittivan ilmeensä.
"Alice Prewett ja Matthew Morgan."
Lily hymyili rohkaisevasti, kun pieni ja ujo Alice käveli luokan eteen puristaen taikasauvaa tiukasti kädessään. Alice ei ollut sitä luonnetta, joka nautti taitojensa esittelemisestä, mutta Lily oli nähnyt Alicen käyttävän kykyjään ja tiesi tytön olevan loistava pimeyden voimilta suojautumisessa. Hän aikoi mennä Auroriakatemiaan koulun loputtua poikaystävänsä Frankin seuraksi ja Lily oli melkein varma, että hän myös pääsisi sinne, jos vain haluaisi.
Alice odotti rauhallisena, että professori Sargon lopetti ohjeiden antamisen ja esitti sitten täydellisen karkotaseet-loitsun Morganille. Seuraavaksi Sargon kutsui eteen Henry Brooks-nimisen rohkelikkopojan sekä Rodolphus Lestrangen. Rohkelikkojen pettymykseksi tämän erän voitto meni luihuisille, ja Brooks palasi paikalleen silminnähden masentuneena. Lestrange taas näytti siltä kuin olisi voittanut Englannin komeimman miehen tittelin, mikä ällötti Siriusta ja Jamesia erityisesti.
"Lily Evans ja Bellatrix Black", Sargon kutsui.
James jähmettyi paikoilleen. Hän näki ilkeän kiillon Bellatrixin silmissä ja muisti Bellatrixin lähettämän viestin, jossa tyttö uhkasi tehdä jotakin Lilylle. Hän tiesi, että hänen pitäisi estää jollakin verukkeella Lilyä menemästä. Mutta sitten hän muisti, mitä Lily oli sanonut hänelle - Lily oli sanonut, että halusi itse huolehtia itsestään. James huokaisi syvään kahden vaiheilla, mutta ei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin Lily oli jo noussut ylös ja käveli hänen ohitseen luokan eteen suu tiukkana viivana. James tiesi, että huolimatta itsevarmasta esityksestään Lily oli hermostunut - sen näki Lilyn säteilevänvihreistä silmistä ja hänen leukansa asennosta. Hän veti syvään henkeä.
"Hyvin se menee, Sarvihaara", Sirius mutisi hänelle puoliääneen hänen toiselta puoleltaan, mutta hän tuskin kuuli Siriuksen rauhoittavaksi tarkoitettuja sanoja. Hän oli pelännyt hyvin harvoin elämänsä aikana - se ei vain kuulunut James Potterin tyylin - mutta juuri nyt hän pelkäsi.
Lily tuskin kuuli, kun professori Sargon käski heitä kumartamaan toisilleen. Hän taivutti päätään pienesti katse edelleen kiinnittyneenä Bellatrixin omahyväisiin kasvoihin. Bellatrixin huulilla karehti kaiken aikaa tietävä hymy ja hänen luihuistoverinsa huutelivat hänelle jotakin, mistä Lily ei saanut selvää. Lily veti taikasauvansa esiin, kun professori Sargon käski heidän aloittaa.
"Karkotaseet", hän sanoi selkeällä äänellä ja onnistui olemaan näyttämättä pelkoaan.
Sauva luiskahti Bellatrixin käsissä, mutta hän sanoi juuri ajoissa: "Estous" ja onnistui pitämään sauvansa itsellään.
Lily veti syvään henkeä. "Kangis - "
"KIDUTU!"
Lily tunsi repivän kipun kaikkialla vartalossaan. Hänen otteensa taikasauvasta irtosi ja hän vajosi hervottomana lattialle, kuullen vain hämärästi jonkun kirkuvan epätoivoisesti. Hän ei edes kunnolla tajunnut, että huutaja oli hän itse - hän oli vain keskittynyt kipuun, joka tuntui repivän hänet hajalle, tappavan hänet. Hänen vartalonsa alkoi sätkiä holtittomasti lattialla. Hän ihmetteli hämärästi, miksi kukaan ei tehnyt mitään. Professori Sargonin olisi pitänyt keskeyttää tämä - mutta mitään ei tapahtunut... Kipu kasvoi aina vain pahemmaksi ja Lilystä alkoi tuntua, että hän kuolisi mieluummin kuin kestäisi tätä enää...
"KARKOTASEET!" huuto tunkeutui hämärästi hänen tajuntaansa ja sitten kipu lakkasi.
Lily veti syvään henkeä lattialla ja näki Bellatrixin edelleen pitelevän sauvaa kädellään. James Potterin loitsu ei ollut vienyt häneltä taikasauvaa, mutta oli häirinnyt häntä sen verran, että kirous murtui. Nyt Bellatrix tuijotti Jamesia ilkeästi hymyillen samaan aikaan kun Lily yritti päästä ylös lattialta, mutta hänen raajansa eivät totelleet häntä. Häneen sattui joka puolelle ja hänestä tuntui kuin hän pyörtyisi pian.
Bellatrix piti katseensa suunnattuna suoraan Jamesiin lausuessaan jonkun loitsun, josta James ei saanut selvää. Tytön taikasauvasta välähti violetti valo, sitten James näki kauhukseen Lilyn kieppuvan lujaa vauhtia halki ilman ja viimein paiskautuvan vasten luokan takaseinää kovalla voimalla. Lily valui selälleen lattialle ja jäi siihen makaamaan. James pomppasi saman tien jaloilleen ja osoitti taikasauvallaan Bellatrixia, joka nauroi muiden luihuisten mukana.
"Olkoon tuo varoitus kaikille kuraverisille!" Bellatrix huusi osoittaen Lilyä.
"TAINNUTU!" James karjaisi ja Bellatrix kaatui tajuttomana lattialle.
James laski taikasauvansa ja kiirehti lattialla makaavan Lilyn luokse. Arianna ja Cinnamon olivat jo siellä ja tuijottivat ystäväänsä järkyttyneenä, osaamatta tehdä mitään. James polvistui lattialle Lilyn vierelle. Hän kuuli hämärästi professori Sargonin sanovan:
"Herra Potter, toisen oppilaan tainnuttaminen on erittäin epäasiallista - "
"ENTÄ LILY SITTEN?" James huusi osoittaen Lilyä, joka makasi lattialla selällään, raajat levällään. Lilyn silmät olivat sulkeutuneet ja hänen kasvonsa olivat vääristyneet kivusta. James tunsi sydämensä vääntyvän ympäri, kun Cinnamon osoitti verilammikkoa, joka alkoi kerääntyä hitaasti lattialle Lilyn alle. Toiset oppilaat vain tuijottivat. Miksi kukaan ei tehnyt mitään?
"Hakekaa Pomfrey!" James huusi.
Huutoa seurasi pelkkä hiljaisuus. Kukaan ei tehnyt mitään. James tarttui Cinnamonin käsivarteen ja tönäisi tytön pystyyn. Cinnamon tuijotti Lilyä vielä hetken sanaakaan sanomatta, sitten hän kääntyi kannoillaan ja juoksi ulos luokasta.
"Voimmeko me liikuttaa häntä?" James kysyi matalalla äänellä Alice Prewettiltä, joka oli tullut Lilyn luokse.
Alice puri huultaan ja epäröi. "Hänellä voi olla murtuneita luita. Hän törmäsi aika kovaa."
James ei sanonut mitään. Hän pystyi vain tuijottamaan lattialla makaavan Lilyn ruhjoutunutta, vääntynyttä hahmoa. Hän näki mielessään yhä uudelleen ja uudelleen Lilyn vääntelehtivän lattialla, Lilyn lentämässä halki ilman, paiskautumassa vasten seinää... Hän kuuli omituisen nyyhkäystä muistuttavan äänen ja tajusi sen tulleen itsestään.
"Sarvihaara - hei - " hän kuuli Siriuksen sanovan. "Kaikki päättyy kyllä hyvin."
Hän ei vastannut.
Pian matami Pomfrey tuli hänen helpotuksekseen paikalle ja hätisteli heidät pois Lilyn läheltä voidakseen tutkia Lilyn. Hetken kuluttua parantaja piirsi sauvallaan ilmaan paarit ja siirsi ne Lilyn alle.
"Liikkumitor", hän mutisi ja siirsi leijuvat paarit edellään ulos luokasta.
James nousi ylös lattialta. Hän tunsi itsensä tyhjäksi. Hän toivoi, että hän olisi ollut tuolla, makaamassa noilla paareilla, ei Lily. Hänen olisi pitänyt olla siellä, hän olisi ansainnut sen. Hän tarttui laukkuunsa ja lähti luokasta mulkaisten mennessään professori Sargonia ilmeettömästi. Professorin kasvot olivat ilmeettömät ja hän tuijotti tajuttomana makaavaa Bellatrixia.
James kuuli ystäviensä tulevan perässään, mutta ei välittänyt. Hän suunnisti suoraan kohti sairaalasiipeä, eikä saanut mielestään ajatusta, että koko juttu oli hänen syytään. Hänen olisi pitänyt estää Lilyä menemästä - hän oli arvannut että Bellatrix aikoi tehdä Lilylle jotakin. Ja ainoa syy siihen, ettei hän ollut kieltänyt Lilyä oli se, ettei hän halunnut Lilyn suuttuvan itselleen...
"Hei, Sarvihaara, kaikki OK?" Sirius kysyi tarpeettomasti.
James loi häneen vihaiseen katseen.
"Mitä luulisit?" hän murahti ja käänsi päänsä poispäin räpytellen silmiään. Hänellä ei ollut mitään aikomusta ruveta itkemään ystäviensä nähden. Hän nopeutti askeleitaan toivoen, että saisi olla rauhassa.
"James, Lily toipuu kyllä", Sirius jatkoi. "Sinä tiedät, miten hyvä matami Pomfrey on."
"OLE HILJAA!" James huusi. "Ole hiljaa ja anna minun olla!"
Hän kääntyi ja lähti juoksemaan käytävää eteenpäin. Sirius jäi seisomaan paikoilleen järkyttyneenä ja vilkaisi Remusta.
"Pitäisikö meidän mennä hänen peräänsä?" hän kysyi.
Remus pudisti päätään. "Annetaan hänen olla. Hän on kokenut aika pahan järkytyksen."
"Voisin tappaa Bellatrixin välillä", Sirius mutisi. Hän oli hetken hiljaa ja korjasi sitten: "Ei. En vain välillä. Vaan koko ajan. Hänellä ei ollut mitään oikeutta tehdä sitä Lilylle."
Remus huokaisi eikä sanonut mitään.
**
Cinnamon ja Arianna seisoivat jo odottamassa sairaalasiiven ovella, kun James pääsi sinne.
"Pomfrey ei päästä sinne sisään", Cinnamon ilmoitti ja katsoi Jamesia myötätuntoisesti.
"Ei mikään yllätys", James mutisi. "Joskus minä voisin tappaa sen haahkan."
"Pomfreyn vai Bellatrixin?" Cinnamon katsoi Jamesia suoraan silmiin.
James käänsi päänsä pois. Hän ei kestänyt juuri nyt mitään psykologianluentoa Cinnamonin taholta, mutta aavisti sellaisen olevan tulossa. Hän olisi halunnut vain lähteä - ja niin hänen pitäisikin, hän ajatteli. Ei Lily enää puhuisi hänelle tapahtuneen jälkeen. Hän oli syyllinen koko juttuun.
"Ei sillä väliä. En vierailisi kummankaan haudalla", James sanoi synkästi.
"James, onko kaikki hyvin?"
"Miksi kaikki kyselevät tuota?" James kysyi sarkastisesti. "Totta kai on! Minun elämäni rakkaus vain joutui juuri sairaalasiipeen ja se on minun vikani, mutta sitä lukuunottamatta, elämäni on täydellistä."
"Sinun elämäsi rakkaus?" Arianna kohotti kulmiaan.
"Älä takerru yksityiskohtiin!"
Cinnamon vilkaisi varoittavasti Ariannaa ja astui askeleen lähemmäs Jamesia laskien kätensä hänen käsivarrelleen.
"James, miten niin se olisi voinut olla sinun vikasi?"
"Minä arvasin, että Bellatrix aikoi tehdä jotakin", James vastasi turhautuneena. "Minä tiesin! Enkä - enkä minä tehnyt mitään."
"Miksi?" Cinnamon kysyi lempeästi.
James tuhahti ja käänsi katseensa poispäin. "Koska Lily suuttui minulle viime kerralla kun yritin puolustaa häntä. Hän sanoi haluavansa pitää itse huolen itsestään."
"Niin juuri", Cinnamon sanoi voitonriemuisesti. "Sitä hän halusi! Hän olisi vain suuttunut sinulle, jos olisit kieltänyt häntä."
"MUTTA MINUN OLISI PITÄNYT KIELTÄÄ HÄNTÄ!" James huusi. "SE OLI MINUN VIKANI!"
Cinnamon avasi suunsa sanoakseen jotakin, kun sairaalasiiven ovi avautui ja matami Pomfrey ilmestyi oviaukkoon. Matamin kasvot olivat vihaiset ja kyllästyneet samaan aikaan.
"Säästäkää riitanne jonnekin muualle", matami sanoi ankarasti. "Tänne ei tulla tappelemaan. Olen saanut neiti Evansin kuntoon. Voitte tulla sisään katsomaan häntä, mutta teidän pitää olla hiljaa. Hän nukkuu nyt eikä herää vähään aikaan."
Cinnamon ja Arianna kiljahtivat ja halasivat toisiaan rajusti, mutta jähmettyivät paikoilleen, kun matami Pomfrey katsoi heitä murhaavasti. James tuijotti matamia ilmeettömänä.
"Mikä - mikä Lilyllä oli?"
"Murtuneita luita ja muuta sellaista, mistä sinä et halua tietää mitään, Potter", matami napautti. "No niin, aiotteko te tulla sisään vai seisoa siinä oviaukossa koko päivän?"
Arianna ja Cinnamon astuivat sisään sairaalasiipeen pidellen toisiaan kädestä, mutta James kääntyi äkkiä kannoillaan ja pakeni paikalta. Hän ei voinut kohdata Lilyä.
**
Lily heräsi ja yritti liikkua, mutta kipu esti häntä. Se ei kuitenkaan ollut samanlaista kipua kuin aiemmin; hänen lihaksensa vain tuntuivat jäykiltä. Hän käänsi hitaasti päätään. Kaikki oli valkoista. Hän ei ollut enää PVS-luokassa.
Muistot vyöryivät aaltoina Lilyn ylitse: Kaksintaistelu, kidutuskirous, ilmalento ja iskeytyminen vasten seinää. Hän värähti.
"Lily on hereillä!"
Hän tunnisti puhujan Ariannaksi ja hymyili varovasti. Arianna kiljahti ja syöksyi hänen kaulaansa. Hän vavahti.
"Ai - anteeksi, Lily - sattuuko sinuun kamalasti - ?" Arianna kysyi myötätuntoisesti ja perääntyi taaksepäin.
Lily kohautti vaivalloisesti olkapäitään.
"En ole vielä selvittänyt sitä asiaa", hän mutisi synkästi.
"Ainakin olet kunnossa kun jaksat kiukutella", sanoi hilpeä ääni. Sirius.
Lily käänsi päätään ja yritti hahmottaa kaikkien paikallaolijoiden kasvot. Neljä ihmistä istui hänen ympärillään - Arianna, Cinnamon, Sirius ja Peter. Jamesia ja Remusta ei näkynyt.
"Missä James on?"
Hän näki Cinnamonin purevan huultaan. "James lähti, Lily. Hän oli aika järkyttynyt."
"Lievästi sanoen", Sirius lisäsi kuivasti. "Remus jäi hänen luokseen. Varmistamaan, ettei hän hajota koko makuusalia."
"Tai jotain muuta", Arianna mutisi.
Lily ei sanonut mitään. Hän oli pettynyt siitä, ettei James tullut. Jamesin olisi pitänyt tulla, hän arveli. Mutta todennäköisesti James piti häntä vain heikkona hänen tämänpäiväisen esityksensä jälkeen ja oli todennut, ettei Kelmin kannattanut olla ystävä hänen kanssaan.
"Hänen olisi pitänyt tulla", Lily sanoi hiljaisesti.
Toiset vaihtoivat katseita.
"James on aika vihainen itselleen juuri nyt", Cinanmon sanoi sitten lempeällä äänellä.
"Miksi?" Lily kohotti päätään tyynyjen varassa.
"Hänen mielestään koko - koko tämä juttu - on hänen vikansa, tai jotakin."
Lily sulki silmänsä.
"Voi helvetti sitä ääliötä", hän mutisi puoliääneen. "Voisiko joku käydä hakemassa Jamesin tänne?"
**
James hakkasi raivoisasti nyrkkeilysäkkiä Remuksen seuratessa vierestä sängyllä. Hän oli yrittänyt saada Jamesin puhumaan, mutta ilmeisesti ainoa osa Jamesista, joka sillä hetkellä halusi puhua, oli pojan nyrkit. Remus arveli, että tällä hetkellä nyrkkeilysäkki oli paljon parempi ystävä Jamesille kuin hän.
"Ehkä minun pitäisi muuttaa itseni nyrkkeilysäkiksi, niin tietäisin, miltä sinusta tuntuu", Remus mutisi puoliääneen.
James kääntyi katsomaan häntä, mutta ei keskeyttänyt hakkaamista.
"Et sinä haluaisi", hän sanoi. "Se sattuisi ja lujaa."
Remus huokaisi. "Sarvihaara, sinä tiedät ihan hyvin, ettei se ollut sinun vikasi."
James mulkaisi häntä eikä sanonut mitään.
Remus yritti uudelleen. "Ehkä sinun pitäisi mennä vain puhumaan Lilylle, niin kuulisit, että se ei ollut sinun syytäsi."
"Tai sitten kuulisin, että Lily vihaa minua eikä halua enää ikinä puhua minun kanssani", James hymähti onnettomana. "Jos asia on niin, haluan viivyttää kohtaloa."
Remus oli hetken hiljaa.
"Pidätkö sinä oikeasti Lilystä noin paljon?" hän kysyi sitten.
James lopetti hakkaamisen ja kääntyi katsomaan häntä.
"Miksi en pitäisi?" hän kysyi hyökkäävään sävyyn.
Remus nosti kätensä pystyyn. "En minä sitä sillä tarkoittanut. Lily on upea, älä pelkää. Minä vain... No, sinä ja Sirius ette ole maailman kärsivällisimpiä ihmisiä, mitä tyttöihin tulee."
"Joo, mutta Lily ei ole pelkkä tyttö", James sanoi.
"Mukava kuulla sinun sanovan noin."
Puhuja ei ollut Remus vaan Cinnamon. James kääntyi katsomaan häntä ilmeettömänä.
"Onko sinulla jotakin asiaa?" hän kysyi toivoen tytön vain lähtevän äkkiä ja jättävän hänet rauhaan.
Cinnamon ravisti päätään. "Ei minulla, vaan Lilyllä. Hän haluaa nähdä sinut."
**
A/N: Eyeroll count: 3.