036. Miten kirjoittaa seksikohtauksia?

620 23 1
                                    

Seksistä kirjoittaminen on jotain sellaista, jolle moni kirjailija ei anna minkäänlaista ajatusta (ellei tarkoituksena ole kirjoittaa erotiikkaa) kunnes sitten yhtäkkiä heidän täytyykin tietää miten kirjoittaa seksikohtaus. Mahdollisuus on, että jos luet paljon kirjoja joiden aiheena on romantiikka tai erotiikka (tai mikä tahansa noista alalajeista), sitten varmasti olet kohdannut enemmän kuin muutaman huonon seksikohtauksen. Ja tälle on oikeasti todella hyvä syy: seksikohtausten kirjoittaminen on vaikeaa.

Varsinkin ensikertalaiselle. Noiden kiihkeiden seksikohtausten kirjoittaminen vaatii aivan erilaisen sarjan taitoa kuin mitä tulee minkä tahansa muun kohtauksen kirjoittamiseen. Se on epämukavaa ja hiukan jopa noloa ja uskottelee sinulle ettet osaa kirjoittaa ollenkaan. Tämän vuoksi on hyvin helppoa pudota joihinkin huonon kirjoittamisen ansoihin.

Tämä on sellainen asia, jota en itsekään tajunnut kun aloitin kirjoittamisen. Olen aina kirjoittanut romantiikasta. Aloitin sen silloin kun en tiennyt siitä mitään! Tai no, kaikki tietoni tuli elokuvista, kirjoista ja rakkauslauluista. Mutta se oli genre, joka antoi minulle luvan olla luova ja nautin siitä. Saatoin vain istahtaa koneen ääreen ja aloittaa kirjoittamaan. Sormeni näpyttivät monta sivua kohtauksia joissa flirttaillaan, saatetaan jakaa suudelma ja kun pääsin siihen ensimmäiseen seksikohtaukseen... Heinäsirkkoja.

Hahmot vain lopettivat puhumisen. Motivaationi oli poissa. Kohtaus vain kompastui siihen tilanteeseen enkä voinut tehdä muuta kuin tuijottaa edellistä kohtausta ja vetää itseäni hiuksista. Minkälaiseen lopputulokseen sitten päädyin? Kohtaukseen jossa hyvin tylsästi kuvailin lähetyssaarnaaja asentoa...

Eihän kukaan tietenkään kohtauksesta valittanut. Siihen aikaan julkaisin kirjoitelmiani gosussa ja kaikki olivat yhtä tietämättömiä seksistä niin kuin minäkin silloin. Mutta itselleni se oli kauhea kolahdus kirjoittamisen kohdalla. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin, se ei ollut huonoin seksikohtaus joka oli koskaan kirjoitettu - ei todellakaan. Olen lukenut todella kauheita seksikohtauksia. Tämä kirjoitelmani oli kyllä todella huono. Mutta hei, olin silloin neljätoista.

Joten tässä sitä nyt ollaan, melkeinpä vuosikymmen myöhemmin, ja olen kirjoittanut satoja ellen tuhansia kiihkeitä seksikohtauksia monenlaisessa eri genressä ja voin sanoa sinulle: tämä on sellainen aihealue, missä harjoitus ehdottomasti tekee mestarin. Tässä luvussa jaan siis omat parhaat vinkkini auttaakseni sinua noiden seksikohtausten kirjoittamisen kanssa.

Muista että seksikohtauksen kirjoittaminen ei eroa mitenkään muiden kohtausten kirjoittamisesta. On totta että tällaiset kiihkeät kohtaukset voivat olla rakenteeltaan hiukan erilaisia muihin kohtauksiin verrattuna kirjassasi, mutta paras paikka aloittaa on muistuttaa itseään, että se on kuitenkin vain kohtaus. Ja mitä tämä tarkoittaa on, että sillä on oltava paikka kirjassasi. Sen pitää jotenkin vahvistaa tarinaasi. Se joko vie juonta eteenpäin, paljastaa jotakin hahmoista tai esittelee uuden konfliktin.

Lue enemmän seksikohtauksia. Erityisesti sellaisia seksikohtauksia, jotka voivat nostattaa lämpöä samanlaiselle tasolle, mitä itse haet omassa kirjassasi. Jos tahtoo oikeasti olla kirjailija, ja hyvä sellainen, se tarkoittaa että kirjoittamisen lisäksi sinun on luettava. Varsinkin jos tahdot kehittyä ja tämä pätee erityisesti seksikohtauksiin. Lukeminen auttaa sinua pääsemään yli siitä nolouden ja epämukavuuden tunteesta. Kaiken lisäksi tulet huomaamaan minkälaiset sinut ja kuvaukset toimivat ja mitkä puolestaan eivät toimi.

Joten lue kaikenlaisia kirjoja, älä vain niitä myydyimpiä. Ja jos luet kohtauksia jotka ovat hiukan seksikkäämpiä kuin mihin itse pyrit omalla kirjoituksellasi, opit tällöin turruttamaan itsesi tarpeeksi kirjoittaaksesi omia kohtauksia.

Sammuta sisäinen editoijasi. Kun kirjoitat normaalia kohtausta se pikkuinen editoija korvasi juurella voi jumituttaa sinut metsästämään sitä täydellistä sanaa kuvaamaan tilannetta, jota kirjoitat. Mutta kun kirjoitat seksikohtausta, tuo pikkuinen editoija voi oikeasti pistää päälle ne kaikista epämukavimmat asiat, mitä kirjoittamisessa on. Et ainoastaan jumitu etsimään oikeaa sanaa, mutta jumitut etsimään sitä oikeanlaista kiertoilmaisua - joudut siihen hämmennyksen tilaan ettet ole vienyt kohtausta tarpeeksi pitkälle ja sitten sekoat täysin kun huomaat vieneesi kohtauksen puolestaan ihan liian pitkälle. Huolestut siitä ymmärtävätkö lukijat mitään kirjoituksestasi tai mitä jos he väärin ymmärtävät koko kohtauksen omaksi fantasiaksesi, jonka toteutumista vain odottelet. Muista, tässä on kyse vain siitä, että saat kohtauksen kirjoitettua - voit korjata huonon kirjoittamisen editoimisen aikana.

Ja kirjoittamisesta puheen ollen...

Kirjoita koko seksikohtaus yhdeltä istumalta. Älä missään tapauksessa nouse ylös hoitaaksesi muita asioita kun sinulla on seksikohtauksen kirjoittaminen kesken. Älä ala selailemaan Instagramia tai vastaile Snäppeihin. Älä muistuta itseäsi, että pitäisi käydä ruokakaupassa tai nouse ylös hakeaksesi lasin vettä. Usko minua, itsesi keskeyttäminen tilanteessa, jossa kirjoitat seksikohtausta on sama asia kuin päättäisit kesken seksin harrastamisen nousta ylös ja mennä vessaan - se tavallaan tappaa koko tunnelman. Hoida kaikki tarpeellinen ja tarpeeton asia ennen kuin istut alas ja alat kirjoittamaan kohtausta.

Kirjoita yhdestä näkökulmasta. Olen lukenut muutamia kirjoja joissa tykätään tehdä sellaista asiaa kuin head-hopping. Eli enemmän kuin yksi henkilö kertoo tarinaa, jakaa maailmankuvaansa. Joskus tämä toimii ja toisinaan taas ei. Kuitenkin, seksikohtausten aikana - se ei todellakaan toimi. Pronominit ja jopa kädet alkavat menemään sekaisin, ajatukset ja tunteet sekoittuvat ja syntyy vain sotkua. Se muuttuu seksikkäästä, kiihkeästä kohtauksesta sellaiseksi jossa on kahdeksan jalkaa, neljä kättä ja kaikki nämä puristuvat, tarrautuvat ja kiristyvät kehon osien ympärille tavoilla, jotka tuntuvat inhimmillisesti mahdottomalta.

Anna hahmoillesi syy harrastaa seksiä. Kliseiden lukeminen on oikeasti jo haaste itsessään - niiden lukeminen seksikohtauksissa puolestaan vääntää suolistoa. Se on vain oikeasti pahinta.

Pari riitelee kunnes nojautuvat toisiaan vasten kielet ulkona. Harvinaisen komea paha poika, jolla sattuu olemaan heikko kohta harvinaisen isorintaiseen kirjastonhoitajaan joka muuttuu todennäköisesti todella dominoivaksi puolessa välissä kohtausta. Tai nainen päätyy sänkyyn miehen kanssa, koska hän on mies ja huoneessa sattuu olemaan sänky.

Nyt, en tarkoita että sinun pitäisi muuttaa hahmosi sievistelijöiksi, jotka eivät koskaan harrasta seksiä, mutta anna heille hiukan syvyyttä. Anna hahmoillesi syy hypätä sänkyyn yhdessä, sellainen syy joka on jokin muu kuin toisella on penis ja toisella vagina, molemmilla on tylsää tai yksinkertaisesti seksismi.

Luo realismia. Ollaan nyt rehellisiä, jokainen hyvä seksikohtaus ei tarvitse sisältää hyvää seksiä. Okei? Mitä tulee oikeasti seksin harrastamiseen siihen kuuluu nauramista, putoamista, reikä ei vain löydy, koira haukkuu pihalla, lantioon sattuu, jalka kramppaa, suihkun vesi joka on liian kuumaa (tai kylmää), todella kylmä keittiön taso... Ymmärsit varmasti.

Kahden (tai useamman) ihmisen ensimmäinen kerta harrastaa seksiä ja kyetä tekemään se ilman minkäänlaisia epämiellyttäviä murheita tai tapahtumia ei ole kovinkaan realistista. Oletko koskaan harrastanut seksiä ratsastaessasi hevosella? Tiedätkö ja ymmärrätkö kuinka liikkua voidaksesi suorittaa oman osuutesi ja samalla olla putoamatta hevosen selästä? Jos et tiedä niin tee hiukan taustatutkimusta fysiikasta.

Jos lukijasi voivat niin sanotusti "tökkiä reikiä" kirjoittamiisi seksikohtauksiin, he tulevat tekemään sitä kaikissa muissakin kohtauksissa.

Hahmojesi tulisi reagoida seksiin. Kuten jo mainitsin, jos kirjoitat seksistä kirjassasi niiden tulisi olla siellä syystä. Jokaisella asialla tulee olla pointti, miksi se on mukana tarinassa ja sama pätee seksikohtauksiin. Ja suurimman osan ajasta se syy olla tarinassa liittyy hahmosi reaktioon seksiä kohtaan. Kun hyppiminen, nylkyttäminen ja vääntelehtiminen on saatu päätökseen on aika rauhoittua. Korjaillaan vaatteita, avataan takkuja hiuksista, poltetaan se tarumainen tupakka - ja totta kai reagoidaan seksiin. Erityisesti jos tämä oli heidän ensimmäinen kertansa lakanoita heilutellessa.

Korjaa yksityiskohtia vasta kun olet valmis. Kun olet saanut kohtauksen kirjoitettua, ota hiukan aikaa pois siitä ja myöhemmin tule takaisin tehdäksesi pientä editointia. Varmista, että olet ottanut kaikki vaatekappaleet huomioon, varmista, että jokaisella on oikea määrä käsiä tarttumassa ja silittämässä asioita. Jos nainen riisui housut hänen ei tulisi vetää päälleen hametta. Jopa parhaimmat seksikohtaukset voivat mennä pilalle koska joku venytti selkärankaansa inhimmillisesti mahdottomalla tavalla nuollakseen jotakin.

Muista... Seksikohtauksen kirjoittaminen on yksi pelottavimmista kirjoittamisen näkökohdista. Se pakottaa sinut hiukan haavoittuvaiseen mielentilaan. Ja hyvä seksikohtaus voi mennä todella, todella huonoksi jos et ole varovainen. Ole arvostava kohtausta kohtaan ja ennen kaikkea hahmoja kohtaan, jotka kohtauksessa ovat. Ole tarkkana yksityiskohtien kanssa, ja katso miten se vaikuttaa tarinaan, ja hallitset näiden kohtausten kirjoittamisen pikemmin kuin huomaatkaan.



Lue myös luvut 017. Miten kehittää romantiikkaa sekä 025. Miten kirjoittaa suudelmasta?

KIRJAILIJAKSI - miten luoda omia kertomuksia 101Where stories live. Discover now