031. Miten vangita hahmosi ulkonäkö?

321 23 3
                                    

Hyvin usein kirjailijat nauttivat niiden omien hahmojen hiomisesta, mutta kuinka tärkeää loppupeleissä se hahmon ulkonäkö on? Se oikeastaan hiukan vaihtelee.

Joissain tapauksissa, ulkonäkö pelaa hyvinkin suurta roolia, kuvastaen hahmon kamppailua, määrittäen hahmon kulttuurikontekstia jne. Kuitenkin useissa tarinoissa se hahmon tarkka pituus tai hiustenväri ei ole elin tärkeä tieto, joka kuljettaisi juonta eteenpäin. Tarkoittaako tämä sitä että hahmojemme tarkka kuvailu ei olisi tärkeää?

Ei tietenkään, mutta voimme ehkä joutua uudelleen miettimään tätä asiaa. Miksi niin? Ja kuinka voisimme vangita ne selkeimmät versiot hahmoistamme tekstiksi? Tässä luvussa sukellammekin tähän ainakin minun lempiaiheeseeni, sillä itse rakastan ennen kaikkea hahmojen luomista.


Miksi meidän kannattaa miettiä uudelleen se miten lähestymme ulkonäön kertomista?

Aivan varmasti olet kuullut sanonnan; "Kauneus on katsojan silmässä." Minusta tämä koskee ihan yhtälailla tekstissä kuvailtua henkilöäkin. 

Jokaisella hahmollahan on se yleinen ulkonäkö, johon suurin osa ihmisistä voisi sopia- hiusten väri, pituus, ihonsävy, jne. -, mutta yhdellä hahmolla voi olla hyvinkin erottuva piirre. Jopa tuo hahmo jota kuvaillaan voi ajatella itsensä eri tavalla kuin miten muut hänet näkevät.

Otetaan esimerkkinä, joku voi pitää hahmon pisamia suloisina, kun taas hahmo itse pisamiaan sellaisena piirteenä, joka saa hänet näyttämään hiukan lapsen omaiselta. Jotenka, vangitsemalla tekstiin sen miten hahmo itse näkee itsensä sekä miten kaikki muut hänet näkevät tuo pientä syvyyttä koko ulkonäköön, joka puolestaan auttaa lukijaa ymmärtämään paremmin kaikkien asiaan kuuluvien ajatusmaailmaa.

Mutta emme voi unohtaa tätä hahmoa koskevaa yleistä ulkonäön kuvausta. Tietysti todella pitkä litania hahmosi ulkonäöllisiä piirteitä voi hyvin  myös hukuttaa tarinasi tehdä siitä jopa tylsän, mutta antamalla lukijalle sen yleisen käsityksen hahmosi ulkonäöstä auttaa kuitenkin lukijaa visualisoimaan tarinasi kokonaisuutta.

Joten, mistä sinun kannattaisi aloittaa kun luonnostelet hahmosi ulkonäön? Käydään läpi tämä prosessi tai miten ainakin itse sen teen.



OSA 1 | yleisten piirteiden luominen

Monissa tapauksissa paras vaihtoehto, kun aloitat hahmosi ulkonäön luomisen on yksinkertaisesti listata ne yleiset piirteet. Mutta "yleinen" ei välttämättä tarkoita yksinkertaista. Käytä alla olevia askelia luodaksesi todella selkeän vision hahmosi standardista ulkonäöstä:

askel #1 - perusasiat // Kun aloitat hahmosi yleisen ulkonäön luonnostelun anna kunnolla aikaa sille mitä itse tykkään kutsua; passikuvaksi. Toisin sanottuna, mikä on hahmosi sukupuoli, ikä, pituus ja paino, ihonsävy, hiustenväri, kehonrakenne, silmienväri ja muita yleisiä helposti tunnistettavissa olevia piirteitä.

askel #2 - elämäntyyli // Toisen elämäntyyli voi olla suurikin vaikuttaja ulkonäöllisesti. Kun perus luonnos hahmostasi on kohdillaan siirry seuraavaksi miettimään, mitä harrastuskia hahmollasi on, päivittäisiä rutiineja ja jopa mikä on hänen ammattinsa. Miten nämä asiat vaikuttavat hänen fyysiseen ulkonäköön?

Esimerkkinä; onko hänellä tummat silmänaluset koska hän on nuoren lapsen vanhempi? Onko hänen ihonsävynsä punertava, koska hän viettää suurimman osan päivästään surfaamassa? Tai, onko hän aina hyvin siististi pukeutunut, koska hän toimii kaupungin talolla asianajajana?

Jopa menneisyyden valinnat voivat jatkaa vaikuttamistaan hahmosi nykyiseen, uuteen elämäntilanteeseen. Ota siis oikeasti aikaa ja harkitse kunnolla hänen historiaansa. 

KIRJAILIJAKSI - miten luoda omia kertomuksia 101Where stories live. Discover now