013. Nimiä ja niiden merkityksiä

630 30 10
                                    

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen huomannut kiinnostuvani tietyistä asioista. Esimerkiksi juuri nimistä ja niiden merkityksistä. Nimillä on aina ollut tietty tarkoitus ja entis aikaan ihmiset nimettiin joko jumalan tai jonkun tapahtuman mukaan. Nykyisin nimeämme lapsemme vain nimillä jotka sointuvat ihanasti omassa korvassa ja sama tehdään tarinoiden kohdalla.

Kiinnostuin googlettelemaan yksi päivä, mitä omien tarinoideni hahmojen nimet tarkoittavat. Naureskelin kun miten osuvasti voi käydä, että Suojelija tarinani hahmon Williamin nimi merkitsee suojelijaa ja määrätietoista. Ajattelin nyt vain tähän listailla muutamia nimiä ja niiden tarkoituksia. Muutamia ihan tuttuja, ehkä jopa yli käytettyjä ja hiukan uudempia. Yleensä nimen "alkuperän" tarkastelu voi auttaa rakentamaan paremman tarinan itse hahmolle.

***

Tyttöjen nimiä;

Emma - saksalainen // ahkera, uuttera

Laura - latinalainen // lahti, laakeripuu, voitokas

Amanda - latinalainen // rakkauden arvoinen, arvokas

Anna - kreikkalainen // jumalten suosima, armollinen

Sarah - heprealainen // prinsessa

Alexandra - kreikkalainen // miesten puolustaja 

Elsa - saksalainen // luvattu Jumalalle

Emily - latinalainen // imarteleva

Elizabeth - heprealainen // pyhitetty Jumalalle

Samantha - aramealainen // kuuntelija

Nina - latinalainen // korvaamaton

Rosa - espanjalainen // ruusu

Jasmine - persialainen // jasmiinin kukka

Calara - latinalainen // kirkas


Poikien nimiä;

Alex - kreikkalainen // ihmiskunnan puolustaja

Daniel - heprealainen // jumala on tuomarini

Donald - skotlantilainen // maailman johtaja, ylpeä hallitsija

Thomas - kreikkalainen // kaksonen

Henry - saksalainen // kotitalouden hallitsija

Oliver - latinalainen // oliivipuu

Ethan - heprealainen // vahva, kauan elänyt

Oscar - skandinaavinen // jumalallinen sotilas

Michael - heprealainen // kuin Jumala

Victor - latinalainen // voittaja

Nico/Niko - kreikkalainen // kansan voitto

Benjamin - heprealainen // oikean käden poika

KIRJAILIJAKSI - miten luoda omia kertomuksia 101Where stories live. Discover now