En tiedä sinusta, mutta itse olen todella suuri "Game of Thrones" fani ja osa siitä kuuluu melkeinpä täydellisille hahmoille. Heitä ei voinut olla rakastamatta ja vihaamatta. Itse tarinan kulku oli aina täydellistä ja todellakin sellaista kuin oikeassa elämässä - sitä ei koskaan tiennyt kuka kuolee ja missä jaksossa. Mitään ei osannut arvata, sillä Martin osaa kirjottaa.
Kahdeksas kausi oli vain täysi pettymys.
Kuolema on sellainen asia, joka kuuluu meidän jokaiseen elämään ja vaikka itse hiukan kammoksun aihetta ja en tahdo lempihahmojeni kuolevan missään sarjassa, kirjassa tai edes omissa teoksissani, joskus se on vain pakko tehdä. Mutta mikä on hyvä syy hahmon kuolemalle? Tässä osassa annan muutaman ehdotuksen, milloin tappaa hahmo.
Hyvä syy tappaa hahmo;
Se antaa juonelle uuden suunnan - kuten Game of Thrones:ssa Joffree
Se täyttää tuhoon tuomitun hahmon henkilökohtaisen tavoitteen - kuten Obi-Wan Episode IV
Se motivoi muita tarinan hahmoja - kuten Ben -setä hämähäkkimiehessä
Se on sopiva korvaus hahmon teoille, jotka hän on toteuttanut - kuten Heathcliff novellissa Wuthering Heights
Se empatisoi tarinan tunnelmaa - kuten jokainen elokuvassa The Flowers of War
Se luo realismia tarinan sisäisessä maailmassa - kuten Game of Thrones sarja tai The Great Escape elokuva
Se poistaa epäolennaisen hahmon - melkeinpä kuka tahansa sivuhahmo.
Huono syy tappaa hahmo;
Järkyttääkseen lukijoita vain sen vuoksi, että voisi luoda tuon tunteen - järkytyksellä ei ole mitään arvoa ilman että kuolemisella olisi jotain... noh, arvoa. Kuitenkaan jokainen kirjailija ei ole Alfred Hitchcock ja jokainen teos ei ole Psycho
Luodakseen surua, vain luodakseen surua - hyvinkin vanha sanonta menee; "Jos he itkevät, he ostavat." Mutta lukijat eivät koskaan arvosta sitä, että heitä ns. "kidutetaan" ilman mitään hyvää syytä.
Epäolennaisen hahmon poistaminen - kyllä tämä on myös hyvä syy, mutta ennen kuin teet asiasta mustaa valkoiselle tupla tarkista! Jos hahmo on oikeasti epäolennainen ensin varmista, että hän oikeasti kuuluu tarinaan.
CITEȘTI
KIRJAILIJAKSI - miten luoda omia kertomuksia 101
AlteleOletko miettinyt kirjailijan uraa, tarinoiden luomista tai omien tarinoidesi parantelua? Kahdeksan ensimmäistä lukua sisältävät asioita, jotka auttoivat minua kun kirjoittaminen alkoi muuttumaan vakavemmaksi. Pieniä neuvoja, jotka olen muistanut ja...