Ystävänpäivää edeltävän päivän aamuna Lily heräsi aikaisin ja lähti viemään Kalkaroksen viestiä Dumbledorelle ennen kuin kukaan hänen ystävistään ehtisi kyselemään häneltä mitään. Melkein kukaan ei ollut vielä hereillä - ainoastaan Voro harhaili koulun käytävillä kissansa Norriskan kanssa. Nähdessään Lilyn Voron silmät kapenivat ja hän näytti siltä, että yritti epätoivoisesti keksiä jonkun syyn, jonka varjolla voisi antaa Lilylle jälki-istuntoa. Lily ei kuitenkaan antanut hänelle tilaisuutta jäädä etsimään syytä yhtään pidempään kuin oli välttämätöntä, vaan harppoi kulman taakse ja jatkoi kävelemistään, kunnes pääsi lopulta Dumbledoren työhuonetta vartioivan patsaan kohdalle. Vasta silloin hän tajusi, ettei tiennyt salasanaa. Hän katsoi patsasta epäröiden.
"Varvassyyhypastilli?" hän ehdotti heikosti. Patsas ei liikahtanutkaan. Lily huokaisi ja päätti yrittää uudelleen. "Viuhpiipore... hapanpastilli... veritikkukaramelli... Bertie Bottin jokamaunrae... suklaasammakko..."
Patsas liikahti ja Lily katsoi sitä rypistäen otsaansa.
"Suklaasammakko?" hän toisti.
Hän ei ollut odottanut, että Dumbledore käyttäisi niin helposti arvattavaa salasanaa - mutta toisaalta, Dumbledore oli aina Dumbledore. Jäämättä miettimään asiaa enempää Lily käveli rehtorin työhuoneen ovelle ja koputti siihen kevyesti. Dumbledoren ääni kehotti häntä astumaan sisään.
Lily työnsi työhuoneen oven auki ja astui sisälle valoisaan työhuoneeseen. Ensimmäinen asia, jonka hän huoneessa näki, oli Dumbledoren työpöytä. Sen ääressä ei kuitenkaan istunut ketään ja Lily meni hitaasti peremmälle antaen katseensa kiertää huonetta. Huoneessa ei ollut kovinkaan paljon tavaraa - työpöytä ja sen ääressä muutama lokoisalta näyttävä tuoli. Seiniä kiersivät hyllyt, jotka olivat täynnä erilaisia esineitä ja kirjoja. Feenikslintu Fawkes istui orrellaan Dumbledoren työpöydän vieressä. Työpöydän takana olevalla seinällä roikkui maalauksia, joiden velhot ja noidat olivat ilmeisesti Tylypahkan entisiä rehtoreita.
Sitten Lily näki Dumbledoren. Vanha rehtori seisoi erään kaapin edessä tummanvioletissa kaavussaan, selvästi kumartuneena jonkin esineen ylle. Lily ei tiennyt, pitäisikö hänen sanoa jotakin vai odottaa, että Dumbledore huomaisi hänet. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut miettiä kauan, sillä hetken kuluttua Dumbledore kääntyi ympäri seesteinen hymy kasvoillaan.
"Kas vain, neiti Evans", hän sanoi ilahtuneena ja sulki toisella kädellään takanaan olevan kaapin lasioven.
"Mitä tuossa kaapissa on, professori?" Lily kysyi uteliaasti ennen kuin ehti estää itseään. Hän saattoi nähdä Dumbledoren olkapään ylitse, että lasiovien takana kaapin hyllyllä oli jonkinlainen astia tai laatikko, mutta enempää hän ei nähnyt.
Dumbledore hymyili hänelle silmät tuikkien.
"Vanhoja muistoja vain", rehtori sanoi heilauttaen kättään laajassa kaaressa ja kehotti sitten Lilyä istumaan alas. "Uskoisin, että loput eilisillan partioinnista sujui erinomaisesti?"
Lily punastui ja nyökkäsi tuijottaen käsiään, muistaen selvästi, kuinka Dumbledore oli ilmestynyt tähtitorniin. Dumbledore kuitenkin vain nauroi hyväntahtoisesti.
"Aivan niin, parhaimmatkin meistä unohtavat joskus olla vastuullisia", hän sanoi äänensävyllä, joka kieli selvästi, että hänellä itsellään oli kokemusta nimenomaisesta asiasta.
Lily yritti kuvitella Dumbledoren tähtitornissa vuosia nuorempana, mutta hän onnistui ainoastaan näkemään mielessään Dumbledoren ja McGarmiwan, jotka istuivat tähtitornin ikkunalaudalla katselemassa tähtiä. Hän kirosi mielessään Siriusta, joka oli ilmeisesti tartuttanut pakkomielteensä häneen.
"No niin, sopiiko minun olettaa, että sinulla oli joku syy tulla tapaamaan minua näin varhain aamulla?" Dumbledore tiedusteli katsellen häntä tarkkaavaisesti puolikuun muotoisten silmälasiensa ylitse. "Vai halusitko vain tulla toivottamaan hyvää huomenta?"
"En, professori, tai siis, minulla on asiaa", Lily sanoi yrittäen olla kuulostamatta epäkohteliaalta.
Dumbledore nyökkäsi murheellisesti. "Niin arvelinkin. En pysty muistamaan, milloin joku olisi viimeksi poikennut luonani aivan vain toivottaakseen hyvää huomenta - ja kenties tuonut vastaleivottuja sämpylöitä mukanaan."
Hän katseli Lilyä niin surullisesti, että Lily ei tiennyt, pitäisikö hänen nauraa vai olla pahoillaan. Sitten Dumbledore kuitenkin oikaisi ryhtiään ja käveli työpöytänsä ääreen istumaan.
"No niin, älkäämme kiinnittäkö huomiota minun pieniin ongelmiini", hän sanoi päättäväisesti ja risti kätensä pöydälle. "Millaista asiaa sinulla oli?"
Lily työnsi kätensä kaapunsa taskuun ja tunnusteli sitä, kunnes löysi sieltä Kalkaroksen antaman paperinpalasen. Hän otti sen esille ja työnsi sen pöydän yli rehtorille.
"Minua pyydettiin antamaan tuo teille", hän sanoi.
Dumbledore katsoi paperinpalasta uteliaasti, sitten hän ojensi hitaasti ryppyisen kätensä ja alkoi taitella paperia auki. Lily katseli, kuinka vanhan velhon kasvot muuttuivat uteliaasta lievästi huolestuneiksi ja sitten yllättyneiksi. Luettuaan viestin loppuun Dumbledore taitteli sen kasaan - ja Lilyn yllätykseksi Dumbledoren kasvoilla oli melkein tyytyväinen ilme.
"Voinko tiedustella, kuka on viestin lähettäjä?" Dumbledore kysyi nojautuen pöydän yli lähemmäs Lilyä.
Lily epäröi ja pudisti sitten päätään. "Professori, lupasin, että en kertoisi."
Dumbledore nyökkäsi vakavasti. "Siinä tapauksessa sinun ei tietenkään pidä rikkoa lupaustasi. Minulla on kuitenkin pieni aavistus viestin lähettäjän henkilöllisyydestä - ja näin meidän kesken, aavistukseni yleensä osuvat oikeaan."
Hän loi Lilyyn pitkän katseen. Lily liikahti vaivautuneesti penkillään.
"Rehtori, voinko kysyä, mitä viestissä luki? Se on kuulemma tärkeää koulun kannalta."
Dumbledore hymyili pienesti. "Se oli pelkkä yksinkertainen varoitus. Voldemortilla on ilmeisesti suunnitelmia koulumme varalle."
Lily pomppasi tuolissaan levottomasti. "Millaisia suunnitelmia?"
"Sinun ei ole tarpeen huolehtia niistä, Lily", Dumbledore vakuutti. "Tunnen Voldemortin suunnitelmat ja osaan varautua niihin. Koulu on jo nyt suojattu niin monin erilaisin keinoin, että hän tarvitsisi vähintäänkin minut päästäkseen sisälle kouluun."
Lily nyökkäsi. Jokin Dumbledoren äänensävyssä kertoi, että rehtori ei halunnut enempää kysymyksiä, vaikka rehtorin kasvot olivatkin yhtä ystävälliset ja seesteiset kuin aina. Lily nousi hitaasti ylös tuolistaan ja hyvästeli rehtorin suunnaten ovelle.
"Neiti Evans?" Dumbledore pysäytti hänet, kun hän oli aikeissa painaa ovenkahvaa.
Hän kääntyi ympäri. "Niin, professori?"
"Olisin kiitollinen, jos kertoisit lähettäjälle, että hänen viestinsä on hyvissä käsissä."
**
Lähdettyään Dumbledoren työhuoneesta Lily palasi takaisin rohkelikkotorniin toivoen ehtivänsä sinne, ennen kuin kukaan hänen ystävistään heräisi ja huomaisi hänen olleen poissa. Hänen toiveensa toteutui, ainakin osittain - oleskeluhuone oli tyhjä, eikä kukaan Kelmeistä saanut mahdollisuutta kyseenalaistaa hänen menemisiään. Mutta mennessään takaisin tyttöjen makuusaliin hän sai huomata, että Arianna oli hereillä. Ainakin Ariannan sänky oli tyhjä ja suihkusta kuului lotisevan veden ääni.
Pahaa aavistellen Lily istui sänkynsä reunalle ja otti yöpöydältä kirjan, teeskennellen, että oli istunut paikalla jo jonkin aikaa. Hän luki sitä kaikessa rauhassa, kunnes ovi kolahti ja Arianna astui ulos suihkusta pyyhe päänsä ympärillä.
"Missä olet ollut?" hän kysyi terävällä äänensävyllä, joka toi oitis Lilyn mieleen McGarmiwan.
Lily kohautti olkapäitään ja yritti parhaansa mukaan näyttää viattomalta.
"Mikään ei virkistä niin kuin pieni aamukävely ennen koulupäivän alkua", hän kuuli sanovansa ja kirosi itseään, kun Arianna katsoi häntä epäluuloisin sinisin silmin.
"Mielenkiintoinen teoria, Lily, mutta missä sinä oikeasti olit?"
"Kävelyllä", Lily sanoi puolustelevaan sävyyn.
"En usko sinua."
Lily kohautti harteitaan. "Sille en voi yhtään mitään."
Hän nousi ylös sängyltään kasvot tarkoituksellisen ilmeettöminä ja ilmoitti olkapäänsä ylitse Ariannalle menevänsä jo Suureen Saliin. Arianna ei sanonut mitään, vaan jatkoi pukeutumistaan aivan kuin ei olisi kuullut hänen sanojaan. Lily tiesi Ariannan loukkaantuneen siitä, että hän ei suostunut kertomaan totuutta. Mutta hän ei voinut kertoa totuutta - hän oli luvannut Kalkarokselle, eikä hänellä ollut aikomustakaan rikkoa lupaustaan. Se ei ollut hänen tapaistaan.
Hän oli tavallista huonommalla tuulella istuessaan pitkän pöydän ääreen Suureen Saliin. Kalkaroksen pyynnöstä näytti aiheutuvan enemmän ongelmia kuin hän oli arvannutkaan - hän joutui valehtelemaan ihmisille, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Hän ei halunnut edes kuvitella, mitä tapahtuisi, jos James saisi tietää hänen ja Kalkaroksen keskustelusta. Hän huokaisi raskaasti ja alkoi syödä innottomasti omenaa.
"Onko sinulla ongelmia?" ääni kysyi hänen selkänsä takaa. Hän kääntyi ympäri ja näki Cinnamonin seisovan siellä. Pieni, hermostunut hymy karehti Cinnamonin huulilla, mutta muuten hän näytti samalta kuin aina ennenkin - vaaleat hiukset poninhännällä, yllään vekkihame ja kauluspaita, jonka hihat oli kääritty siististi ylös. Sinisissä silmissä oli epävarma ilme.
Hän kohautti olkapäitään.
"Niinkin voisi kai sanoa", hän sanoi latteasti, puolittain odottaen Cinnamonin jatkavan matkaa ystäviensä luokse, mutta hänen yllätyksekseen Cinnamon istuikin hänen vierelleen pitkälle penkille.
"Odotan Alicea", Cinnamon sanoi ikään kuin selitykseksi hänen yllättyneelle ilmeelleen.
Lily nyökkäsi.
"No niin", Cinnamon jatkoi. "Mikä ongelmasi on?"
Lily epäröi. Hän ei tiennyt, pitäisikö hänen kertoa Cinnamonille - hän ei oikeastaan enää voinut lukea Cinnamonia ystäviinsä, tai ainakaan Cinnamon ei selvästikään halunnut hänen tekevän niin. Silti Cinnamonille kertominen tuntui luonnolliselta. He olivat aina kertoneet kaiken toisilleen vuosien aikana ja yleensä Cinnamon oli jopa osannut auttaa.
"Mitä sinä tekisit, jos olisit luvannut jollekulle... jotakin... ja sitten joutuisit valehtelemaan muille sen lupauksen vuoksi?" hän kysyi hitaasti.
Cinnamon työnsi mietteliäästi poninhännältä karanneet hiussuortuvat sivuun kasvoiltaan.
"Se riippuu varmaan lupauksen laadusta", hän sanoi. "Mutta todennäköisesti yrittäisin saada muut ymmärtämään, että en voi kertoa totuutta, koska olen tehnyt lupauksen. Niin kuin sinäkin varmaan tekisit."
Hän vilkaisi Lilyä vino hymy huulillaan, eikä Lily voinut olla vastaamatta hymyyn tajutessaan, miten hyvin Cinnamon oikeastaan tunsi hänet. Juuri siksi Cinnamon oli niin hyvä neuvonantaja - hän oli ollut toinen Lilyn parhaista ystävistä ensimmäisen luokan puolivälistä saakka.
"Et varmaan voi kertoa, millaisesta lupauksesta on kyse?"
Lily pudisti päätään.
"Se tekee varmaan asian vaikeaksi", Cinnamon sanoi tarkkanäköisesti. "Ria ja muut saattaisi ymmärtää, jos kertoisit heille, mitä olet luvannut - Arianna ei ole ikinä kestänyt sitä, että häneltä pimitetään asioita."
"Eikö se sitten häiritse sinua?" Lily kysyi uteliaasti. "Se, että et tiedä, mistä tarkalleen ottaen on kyse."
Cinnamon oli hetken hiljaa ja ravisti sitten päätään.
"Ennen ehkä", hän sanoi kitkerä hymy huulillaan. "Mutta nykyään olen jo oppinut, että ei kannata sekaantua hankalilta kuulostaviin asioihin."
Heidän välilleen laskeutui vaivaantunut hiljaisuus, jonka aikana kumpikin heistä tuijotti pöytää yrittäen keksiä, mitä toisen mielessä oikeastaan liikkui. Sitten - niin Lilyn kuin Cinnamoninkin helpotukseksi - Shawn Cole ja Alice ilmestyivät Suureen Saliin ja Cinnamon ponnahti jaloilleen. Hän ei kuitenkaan mennyt ystäviensä luokse, vaan pysähtyi paikoilleen ja katsoi Lilyä hieman hämillinen ilme sinisissä silmissään.
"Minun pitää mennä nyt", hän sanoi vetäen syvään henkeä ja hymyili Lilylle. "Minua odotetaan."
"Ainahan voisit pyytää Alicen tänne", Lily ehdotti.
Vanhasta ystävästä ei ollut helppoa päästää irti. He eivät ehkä pystyneet enää puhumaan toistensa kanssa niin kuin ennen, mutta silti, siitä huolimatta - kaikki se tuttuus, joka oli vyörynyt Lilyn ylitse Cinnamonin istuessa neuvomaan häntä niin kuin ennen, silmien edessä välähtävät kuvat vuosista, jolloin he olivat kuljeskelleet yhdessä ympäri Tylypahkaa, puhuneet ja nauraneet - ja nyt kun Cinnamon nousi ylös lähteäkseen, Lilystä tuntui, että nuo muistot olivat kohdanneet viimein päämääränsä. Hän oli yrittänyt auttaa Cinnamonia, tuoda Cinnamonin takaisin, mutta ei kukaan pystynyt ihmeisiin. Ja Cinnamon oli selvästi paljon onnellisempi uusien ystäviensä seurassa. Siitä huolimatta Lily ei voinut olla miettimättä, miten kaikki oli voinut mennä niin hirvittävän väärin, mikä oli saanut Cinnamonin tuntemaan olonsa vaikeaksi vanhojen ystäviensä seurassa.
Lily oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ettei hän kunnolla edes nähnyt, kuinka Cinnamon pudisti päätään. Sitten Cinnamon puhui ja hänen äänensä herättivät Lilyn ajatuksistaan.
"En minä oikein voi tehdä niin", Cinnamon sanoi, eikä Lily tiennyt, oliko hänen äänessään surua vai vaivautuneisuutta. "Meillä on - meillä on puhuttavaa - "
Lily nyökkäsi ja pakottautui hymyilemään.
"Teillä on siis salaisuuksia", hän sanoi yrittäen saada ääneensä samaa ilkikurisuutta kuin Ariannalla aina kun tämä halusi kiusoitella jotakuta. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. "Sitten sinun kannattaa mennä. Ja Cinnamon - "
"Mitä?"
Lily oli ollut aikeissa sanoa jotakin muuta, toivottaa Cinnamonille onnea, pyytää anteeksi tai sanoa kiitos, hän ei ollut aivan varma itsekään, mutta jokin esti häntä tekemästä niin. Sen sijaan hän sanoi vain:
"Kiitos avusta."
Cinnamon hymyili hänelle valjusti ja käveli ystäviensä luokse. Lily kääntyi tuijottamaan aamiaistaan, äkkiä täysin ruokahalunsa menettäneenä. Hänestä tuntui kuin hän olisi juuri luopunut jostakin peruuttamattomasti, eikä se ollut hyvä tunne.
**
Lily oli juuri lopettanut syömisen ja aikoi lähteä takaisin tyttöjen makuusaliin, kun Kelmit ja Arianna saapuivat Suureen Saliin jutellen ja nauraen kovaäänisesti keskenään. He suunnistivat suoraan Lilyä kohti. Lily yritti pakottaa kasvoilleen normaalin hymynsä toivoen, että kukaan heistä ei kysyisi häneltä mitään hänen edellisillan tekemisistään tai hänen aamuisesta retkestään Dumbledoren toimistoon.
"Et odottanut meitä", James sanoi hieman syyttävästi sujahtaessaan hänen viereensä penkille ja kietoessaan toisen käsivartensa hänen vyötärölleen.
"Minulla oli nälkä", Lily puolustautui. "Eikä kukaan jaksa odottaa, että sinä saat maratonsuihkusi suoritettua."
"En minä niin kauan suihkussa viivy."
Lily vilkaisi häntä paljonpuhuvasti ja päätti vaihtaa puheenaihetta. "Huomenna on ystävänpäivä."
"Onko?" Arianna kohotti päätään lautasestaan ja katsoi Lilyä siniset silmät säteillen innostuksesta. "En muistanut koko juttua!"
"Jostakin syystä se ei ole minulle mikään yllätys", Lily tokaisi. "Mutta jotkut meistä itse asiassa seuraa kalenteria."
"Hei, minäkin seuraan kalenteria!" James protestoi.
"Ja minä", Sirius sanoi.
Myös Remuksen ja Peterin suunnalta kuului myöntyvää mutinaa, eikä Lilyltä kestänyt kovinkaan kauan päätellä, miksi Kelmit seurasivat kalenteria niin tarkkaan. Täydenkuun vuoksi. Ajatellessaan täysikuuta Lily tunsi katseensa kulkeutuvan kuin huomaamatta Remukseen, joka istui vinosti häntä vastapäätä. Remus näytti melkein normaalilta - hänen ihonsa oli ehkä hieman tavallista kalpeampi ja hänen silmiensä alla olevat varjot olivat ehkä hieman tummempia. Hän tökki innottomasti lautasellaan olevaa makkaraa haarukalla.
"Miten viime yö meni?" Lily kysyi matalalla äänellä nojautuen lähemmäs. Sen lisäksi, että hän oli huolissaan Remuksesta, hän halusi tietää, missä Kelmit olivat edellisinä yönä vaellelleet - ja oliko heillä ollut mahdollisuutta nähdä häntä Kalkaroksen kanssa.
James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja ohitsekiitävän hetken ajan Lily oli näkevinään heidän silmissään epäröintiä. Hänen vatsanpohjassaan lepatti hermostuneesti. Sitten Sirius käänsi katseensa häneen ja kohautti olkapäitään tummat silmät ilmeettöminä.
"Samalla tavalla kuin yleensäkin", Sirius sanoi huolettomasti. Hänen äänensävynsä oli kuitenkin liian huoleton, eikä Lily voinut olla aavistelematta pahaa.
"Sattuiko mitään erikoista?" hän kysyi varovasti, vaikka tiesikin, että lisäkysymyksien esittäminen ei ollut hänen tilanteessaan kovin viisasta.
"En minä vaan tiedä", Sirius vastasi ja nyt Lily saattoi nähdä selvästi oudon ilmeen Siriuksen silmissä. "Tai siis, me nähtiin Kalkaroksen viime yönä, mutta onhan hän toisaalta ennenkin hiippaillut ulkona sopimattomaan aikaan, joten en välttämättä laskisi sitä erikoiseksi."
Lilystä tuntui kuin joku olisi kaatanut kylmää vettä hänen päälleen. Kelmit olivat siis nähneet Kalkaroksen? Mitä muuta he olivat nähneet - ja kuinka paljon he olivat kuulleet?
"Mitä Kalkaros siellä teki?" hän kysyi yrittäen kuulostaa siltä, että oli vain lievästi utelias, ei kuolemaisillaan saadakseen tietää, kuinka paljon Kelmit olivat nähneet.
Sirius kohautti olkapäitään. "Koiran hahmossa on hankalaa mennä esittämään kysymyksiä. Eli sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin omanikin. Todennäköisesti parempikin."
Lily ei voinut enää pitää epäluuloa loitolla kasvoiltaan. "Miten niin?"
"Ei mitenkään. Ajattelin vain kysyä, mitä sinä arvelisit Kalkaroksen tehneen siellä? Tai siis, sinä varmaat ymmärrät Kalkaroksen motiiveja paremmin kuin me."
Lily ei kestänyt enempää. Hän oli varma, että jokainen Siriuksen lause oli tarkoitettu vihjaukseksi hänelle - hän oli varma, että Sirius ja muut Kelmit tiesivät hänen olleen tapaamassa Kalkarosta. Hermostuneena hän heilautti jalkansa penkin toiselle puolelle ja pomppasi jaloilleen.
"Menen makuusaliin", hän tiedotti ja syöksähti ulos Suuresta Salista jäämättä odottamaan vastausta. Sirius katseli hänen lähtöään äänettömänä ja vilkaisi sitten Jamesia.
"Omatunto näyttää kolkuttavan", hän totesi tyynesti.
"Ainakin jollakulla kolkuttaa", James murahti.
Sirius rypisti otsaansa. "Miten niin?"
"Eikö tuollainen vihjailu ole nyt vähän törkeää? Etkö olisi vain voinut kysyä häneltä suoraan?"
Sirius huokaisi liioitellun kärsimättömästi ja kumartui pöydän yli lähemmäs Jamesia. "Sarvihaara, mieti nyt vähän - hänellä oli minun vihjauksieni myötä niin syyllinen olo, että jos hänen eilinen keskustelunsa Kalkaroksen kanssa olisi ollut pikkujuttu, hän olisi kertonut siitä. Mutta hän ei kertonut - eli hänellä on ilmiselvästi jotakin salattavaa."
Hän loi voitonriemuisen katseen Jamesiin, joka kurtisti kulmiaan. Jamesia häiritsi ajatus, että Lily yritti salata häneltä jotakin. Että Lily yritti salata häneltä sen tosiasian, että Kalkaros oli uhkaillut tätä. James teki mielessään äänettömän päätöksen, että ottaisi asian Lilyn kanssa puheeksi heti pimeyden voimilta suojautumisen tunnin jälkeen. Ja jos Lily ei suostuisi kertomaan - siinä tapauksessa hänen täytyisi vain selvittää asia Kalkaroksen kanssa, niin vastenmieliseltä kuin ajatus tuntuikin.
"Anteeksi vain", Arianna sanoi vilkaisten heitä ihmettelevä ilme kasvoillaan. "Mutta haluaisiko joku kertoa minullekin, mistä on kyse?"
James huokaisi. "Lily oli eilisiltana partioinnin jälkeen ulkona Ruikulin kanssa."
"Lily meni ulos Kalkaroksen kanssa?"
Tilanteesta huolimatta James ei voinut olla nauramatta järkytyksen ja inhon sekaiselle ilmeelle, joka kohosi Ariannan kasvoille. Hän pudisti päätään huvittuneesti.
"Ei sillä tavalla ulos", hän tokaisi. "Vai luuletko, että olisin antanut hänen tehdä niin?"
"Sinä et omista häntä", Sirius huomautti käytännöllisesti. "Eli periaatteessa et olisi voinut estääkään. Ei minuakaan kukaan tyttö ole ikinä estänyt iskemästä toisia tyttöjä."
Arianna loi häneen varoittavan katseen pöydän yli. "Tässä on yksi tyttö, joka on valmis tekemään niin."
Sirius tuhahti ylimielisesti. "Sen kun näkisi."
He eivät jatkaneet aiheesta enempää ja Arianna kääntyi taas odottavasti Jamesin puoleen. "Eli mitä Lily tarkalleen teki Kalkaroksen kanssa ulkona?"
"Puhui, ilmeisesti. En kuullut koko juttua", James tokaisi. "Sitten lopuksi Kalkaros sanoi, että jos Lily kertoo kenellekään jostakin asiasta, hän tappaa Lilyn."
Pöytään laskeutui syvä hiljaisuus. Sitten Arianna sanoi, melkein ihailevasti:
"Se limanuljaska oppii käyttämään päivä päivältä rajumpia otteita."
**
Lily tuli pimeyden voimilta suojautumisen tunnille viime tipassa onnistuen välttämään kaikenlaiset kyselyt Kelmeiltä tai Ariannalta. Hän istui normaalille paikalleen Ariannan viereen, mutta hänen kasvoillaan oli niin sulkeutunut ilme, että Arianna tiesi kysymysten kysymisen olevan täysin turhaa. Ei Lily vastaisi kuitenkaan.
Vain muutaman minuutin kuluttua Lilyn saapumisesta luokkaan astui Red, kannoillaan Jazz, joka oli ilmeisesti palannut Pyhästä Mungosta. Lily antoi katseensa kulkeutua Jazzin kasvoihin, yrittäen löytää niistä jonkun merkin Jazzin mielentilasta, mutta naisen ilme oli tutkimaton. Lily ei voinut olla miettimättä, miksi Jazz oli ollut Mungossa - oliko kyseessä ollut kuolonsyöjien yritys tappaa hänet, niin kuin hän oli alunperin arvellut? Hän ei ehtinyt ajatella asiaa enempää, ennen kuin Red aloitti oppitunnin.
"Tänään tunnin aiheena on okklumeus", Red tiedotti aina yhtä ilmeettömään tapaansa. "Viitsiikö joku vaivautua selittämään, mistä siinä on kyse?"
Muutamia käsiä nousi ylös, niiden joukossa Kalkaroksen käsi. Red nyökkäsi pojalle.
"Okklumeus on suojautumiskeino lukilitista vastaan", Kalkaros sanoi reippaasti. "Lukilitis on keino, jota käyttämällä on mahdollista päästä tunkeutumaan jonkun pään sisälle ja tutkimaan tämän mieltä. Ne, jotka hallitsevat okklumeuksen hyvin, pystyvät kuitenkin sulkemaan mielensä tunkeutujalta."
Red nyökkäsi.
"Hyvä. Viisi pistettä luihuiselle", hän tokaisi ja kääntyi sitten muun luokan puoleen. "Minun on vaikeaa näyttää teille, kuinka okklumeus oikeastaan toimii - sitä varten ei tarvita taikasauvaa, ainoastaan mielenlujuutta. Näytän teille kuitenkin esimerkin - yritän tunkeutua Jazzin mieleen ja Jazz yrittää torjua minut."
Hän käveli Jazzin eteen, veti taikasauvansa esiin ja huusi: "Lukilitis!"
Jazzin kasvoille kohosi oitis keskittynyt ilme ja vaikka hän ei liikauttanut sormenpäätäkään, Lilystä näytti siltä, että hän teki ankarasti töitä estääkseen Rediä tunkeutumasta päänsä sisälle. Sitten Red laski taikasauvansa ja Jazzin kasvonpiirteet rentoutuivat.
"Siinä näitte", Red sanoi kääntyen jälleen puhumaan luokalle. "Tai siis, teidän oli tietenkin mahdotonta nähdä mitä tapahtui, mutta Jazz yritti torjua minut vastustamalla minua pelkästään ajatustensa avulla - ja hän onnistui. En pystynyt tutkimaan Jazzin mieltä."
Lily ei voinut olla vaihtamatta paljonpuhuvaa katsetta Ariannan kanssa. Tietenkin Jazzin oli pakko hallita okklumeus kunnolla - hän oli ollut vuosia Voldemortin joukoissa ilman, että Voldemort oli huomannut hänen petturuutensa. Pakkohan Voldemortin oli osata lukilitista.
"No niin, kutsun teidän yksi kerrallaan luokan eteen ja yritän käyttää teihin lukilitista. Teidän tehtävänne on torjua minut millä tahansa keinolla, jonka katsotte parhaaksi - fyysisiä keinoja lukuunottamatta, eli ainoa puolustusväline, joka teillä on, on teidän oma mielenne", Red selitti saaden Lilyn tuntemaan olonsa hieman epävarmaksi. Hän saattoi olla hyvä - itse asiassa erittäin lahjakas - noita niin kauan kuin sai pitää taikasauvansa, mutta ilman taikasauvaa hän ei ollut lainkaan yhtä varma kyvyistään.
Hänen helpotuksekseen ensimmäinen, jonka Red käski luokan eteen, ei kuitenkaan ollut hän vaan Kalkaros. Hän puoliksi odotti, puoliksi toivoi näkevänsä hermostuksen väreilevän Kalkaroksen kasvoilla, mutta turhaan. Kalkaros näytti täysin rauhalliselta astuessaan Redin eteen taikasauva taskussaan.
"Lukilitis!"
Lily näki Kalkaroksen sulkevan silmänsä aivan kuin se auttaisi häntä puolustautumaan Redin tunkeutumisyrityksiä vastaan. Redin kasvoilla oli vähintääkin yhtä keskittynyt ilme, jonka perusteella Lily päätteli, että Kalkaros ei ollut aivan valmis avaamaan mieltään Redin tutkittavaksi. Häntä olisi kiinnostanut tietää, millaisia ajatuksia Kalkaros yritti kätkeä - ajatuksia Voldemortista, ehkä? Hän ei ollut oikeastaan kovin yllättynyt, kun Red hetken kuluttua laski taikasauvansa ja ilmoitti, ettei päässyt tunkeutumaan Kalkaroksen mieleen. Red, sen sijaan, oli selvästi hämmentynyt.
"Oletko harjoitellut tätä aikaisemmin?" hän kysyi Kalkarokselta.
Kalkaros kohautti olkapäitään.
"Olen kokeillut sitä ehkä kerran tai pari", hän vastasi jurosti, mutta selvästi tyytyväisenä omaan suoritukseensa. Red loi Kalkarokseen pitkän katseen ennen kuin antoi Kalkaroksen mennä paikalleen ja kutsui paikalle Jamesin. Niin Redin kuin Jamesinkin pettymykseksi James ei onnistunut sulkemaan mieltään Rediltä ja ainoa asia, jonka Red sanoi antaessaan Jamesin palata paikalleen, oli:
"Et pysty päästämään tunteistasi irti."
Lily liikahti vaivautuneena tuolillaan - hän saattoi hyvin arvata, millaiset tunteet olivat juuri näyttäneet Jamesin mielen. Jos James oli tosiaan nähnyt hänet puhumassa Kalkaroksen kanssa eilisiltana, oli James todennäköisesti enemmän kuin sekavassa mielentilassa, eikä pystynyt tyhjentämään mieltään niin kuin Red halusi hänen tekevän.
Seuraava yrittäjä oli Lucius Malfoy, joka Jamesin tapaan epäonnistui surkeasti. Sitten Arianna. Ja Alice. Ja Remus. Ja Peter. Ainoa, joka oli lähelläkään onnistumista, oli Sirius, jonka mieleen Red onnistui murtautumaan vasta viime hetkillä. Red oli silminnähden tyytyväinen Siriuksen suoritukseen.
"Sinun kannattaa harjoitella tuota", hän ehdotti. "Saatat jossakin vaiheessa oppia torjumaan minut kokonaan. Sinulla on oikea taktiikka - voimasi vain eivät olleet tarpeeksi suuret."
Sirius nyökkäsi vakavana ja katsoi odottavasti, kuinka hänen serkkunsa Bellatrix Black joutui seuraavaksi Redin hyökkäyksen kohteeksi. Hänen helpotuksekseen Bellatrix ei kuitenkaan onnistunut kovin hyvin - tosin hän arveli sen johtuvan siitä, että Bellatrixilla ei ollut tarvetta onnistua. Bellatrixilla ei ollut mitään salattavaa - hän oli ylpeä siitä, että oli liittynyt Voldemortin joukkoihin edellisenä kesänä ja oli valmis myöntämään sen, jos hänen täytyisi.
Bellatrixin jälkeen vuoro siirtyi Henry Brooksille, joka kaikkien yllätykseksi onnistui puolustautumaan odotettua pidempään Rediä vastaan. Sitten luokan eteen astui Jewel Chetwood. Kun Jewel oli yrittänyt, Red avasi jälleen suunsa kutsuakseen paikalle seuraavan yrittäjän, mutta ovelta kuuluva koputus keskeytti hänet ennen kuin hän ehti sanomaan sanaakaan.
Jazz meni avaamaan oven ja hetken kuluttua luokkaan astui heitä selvästi nuorempi tyttö, ehkä kolmasluokkalainen, joka katsoi Rediä hermostuneena - hän oli ilmeisesti yksi niistä tytöistä, jotka yrittivät epätoivoisesti miellyttää professoreita - ja sanoi:
"Professori Dumbledore lähetti minut. Hän pyysi Severus Kalkarosta työhuoneeseensa välittömästi."
Red nyökkäsi ja kiitti tyttöä viestistä. Tyttö punastui ja käännähti kannoillaan sännäten ulos ovesta. Arianna hymähti kumartuessaan lähemmäs Lilyä.
"Hänkin on ilmeisesti huomannut professorimme hyvät lihakset."
Lily oli aikeissa vastata, mutta Red ehti puhumaan ensin. "No niin, herra Kalkaros, sinä varmaan kuulit viestin?"
Kalkaros nyökkäsi synkästi ja alkoi kerätä tavaroitaan laukkuunsa. Hän nousi ylös tuolistaan ja lähti kävelemään ovelle, mutta pysähtyikin kesken matkan Lilyn pulpetin kohdalle, nojautui lähemmäs häntä ja kuiskasi matalalla äänellä hänen korvaansa:
"Sinä petit minut."
Lily, jolla oli ollut täysi työ pidätellä hengitystään, kun Kalkaros kumartui hänen ylleen, ei ehtinyt keksiä mitään järkevää sanottavaa, ennen kuin Kalkaros lähti jatkamaan kävelyään vihainen ilme kasvoillaan. Hän arvasi Kalkaroksen luulevan, että hän oli kertonut Dumbledorelle Kalkaroksen olevan viestin kirjoittaja. Hän ei tiennyt, kuinka saisi Kalkaroksen uskomaan, ettei ollut kertonut mitään - hän oli luvannut että ei kertoisi ja oli myös pitänyt lupauksensa. Hän huokaisi raskaasti ja jäi tuijottamaan käsiään, Kalkaroksen sanat mielessään - "jos kerrot kenellekään, minä tapan sinut..."
"Lily?" Red kysyi terävästi saaden Lilyn havahtumaan ajatuksistaan. Lily kohotti päätään.
"Mitä?" hän kysyi typerästi.
Redin vihreiden silmien katse nauliutui suoraan häneen samalla kun mies sanoi hitaasti: "Sinun vuorosi."
Lily tunsi lehahtavansa punaiseksi.
"Anteeksi", hän mutisi ja nousi kiireesti ylös paikaltaan. Kävellessään luokan eteen hän tunsi toisten katseet niskassaan - kaikki olivat nähneet Kalkaroksen sanovan hänelle jotakin ja ainakin Arianna oli todennäköisesti myös kuullut ne sanat. Lily yritti epätoivoisesti olla katsomatta Jamesiin, haluamatta nähdä ilmettä pojan kasvoilla.
"Oletko valmis?" Red kysyi häneltä kohottaen kulmiaan merkitsevästi. Hän nyökkäsi heikosti.
"Hyvä - tyhjennä mielesi..."
Lily yritti päästää irti jokaisesta ikävästä ajatuksesta, joka kulki juuri sillä hetkellä hänen päänsä sisällä. Hän ei ollut ehtinyt kunnolla lakata ajattelemasta, ennen kuin hän tajusi Redin osoittavan taikasauvallaan häntä kohti ja mutisevan lukilitis-loitsun. Seuraavaksi hänestä tuntui, kuin joku olisi avannut jonkun kätketyn lokeron hänen päässään ja alkanut vetää siitä esille kuvia - muistoja - yhden toisensa jälkeen, tarkastellen niitä...
Lily melkein unohti, mitä hänen oli tarkoitus tehdä, kun hän jäi katselemaan muistoja. Hän ja Cinnamon, halaamassa toisiaan ensimmäisen luokan keväällä, vannomassa, että heidän ystävyytensä ei ikinä rikkoutuisi aivan niin kuin lapselliset tytöt aina vannoivat. Hän ja hänen sisarensa, riitelemässä... James, suutelemassa häntä ensimmäisen kerran muodonmuutosluokassa juuri kun hän sitä vähiten odotti...
Äkkiä Lily tajusi, että Red saattoi nähdä jokaisen kuvan, joka hänen silmiensä edessä virtasi. Haluamatta näyttää Redille enää enempää yksityisiä muistojaan hän terästäytyi, yrittäen kaikin voimin torjua Redin mielestään. Hitaasti, hitaasti, kuvat lakkasivat virtaamasta hänen silmiensä eteen juuri kun hänestä tuntui, että hän saattaisi pyörtyä lattialle pelkästä väsymyksestä. Sitten yllättäen pakottava tunne hänen mielestään katosi ja hän avasi silmänsä. Red katsoi häntä pieni hymy huulillaan.
"Hienoa, Evans, Red onnitteli ja Lily näki tyytyväisyyden välähtävän miehen tavallisesti niin kovissa vihreissä silmissä. "Minun olisi pitänyt arvata, että pystyt siihen - torjuithan sinä loppujen lopuksi komennuskirouksenkin. Sano kuitenkin yksi asia: miksi siinä kesti niin pitkään?"
Lily tiesi punastuvansa uudelleen.
"En keskittynyt", hän mutisi ja palasi kiireesti paikalleen.
Red virnisti. "Omien muistojen näkeminen saattaa joskus vaikuttaa sillä tavalla", mies totesi. "Ja James, muuten, ihan vain sivuhuomiona - muodonmuutosluokka ei ole kaikista paras paikka tyttöjen pussailemiseen. Kyllähän sinä tiedät, mitä Minerva siitä sanoisi."
James kohautti olkapäitään omahyväisesti virnistäen. Sitten Redin äänensävy muuttui taas asialliseksi.
"Hyvä on, seuraavana Tyler Smith..."
**
Tunnin jälkeen James toteutti suunnitelmansa Lilylle puhumisesta ja nappasi tyttöä käsivarresta kiinni, kun tyttö oli aikeissa lähteä kävelemään kohti muodonmuutosluokkaa.
"Minulla on sinulle asiaa", James sanoi vaivautumatta käyttämään mitenkään erityisen ystävällistä äänensävyä.
Lily katsoi häntä hermostuneesti. "Nytkö? Tai siis, meillä on muodonmuutostunti ja McGarmiwa..."
"McGarmiwa voi painua kaulailemaan jättiläiskalmarin kanssa!" James ärähti. Muutamat lähellä seisovat oppilaat kääntyivät katsomaan häntä ihmetellen ja hän huokaisi. "Kuule, en välitä McGarmiwasta. Mennään Tuleemeneehuoneeseen."
Lilyn teki mieli vastustella, mutta hän näki Jamesin kasvoilla olevasta ilmeestä, että se oli aivan turhaa. Hän tiesi hyvin, mistä tässä keskustelussa oli kyse - James halusi kysellä hänen edellisillan tapaamisestaan Kalkaroksen kanssa. Hän ei tiennyt, mitä vastaisi ilman, että James alkaisi huutaa hänelle.
He kävelivät hiljaisina seitsemänteen kerrokseen ja astuivat sisälle Tuleemeneehuoneeseen, joka oli ottanut pienen kokoushuoneen hahmon. James käski Lilyä istumaan alas ja Lily totteli, tietämättä pitäisikö hänen tuntea itsensä hermostuneeksi siitä, että James tiesi, vai vihaiseksi siitä, että James alkoi raivota hänelle tällä tavalla vaivautumatta selvittämään tosiasioita ensin.
"No niin", James komensi lyhyesti. "Ala puhua."
Lily liikahti vaivautuneena tuolillaan.
"Mistä, tarkalleen ottaen?" hän kysyi, yrittäen pelata aikaa, vaikka tiesikin täysin hyvin, mistä oli kyse.
James naurahti tylysti. "Älä viitsi, Lily! Tiedät kyllä, että tässä on kyse Ruikulista!"
Lily huokaisi. "Kuule, en tehnyt mitään, mitä kuvittelit minun tehneen - "
"Se tästä vielä puuttuisikin", James murahti. "Vaikka Ruikuli olisi ihan hyvin voinut kutsua sinut paikalle vain ahdistellakseen sinua!"
"No, hän ei tehnyt niin", Lily napautti ja alkoi kieputtaa punaisia hiuksiaan sormensa ympärille puhuessaan. "Hänellä oli minulle asiaa."
James kohotti kulmiaan. "Mitä asiaa?"
Lily pudisti päätään. "En voi kertoa. Se on salaisuus."
Hän tiesi sen olevan virhe ennen kuin oli edes sanonut sen ääneen - mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Hän toivoi vain, että saisi Jamesin uskomaan, että mitään vaarallista ei ollut tapahtunut.
"Miten yleensä sait tietää koko jutusta?" hän kysyi hitaasti yrittäen saada Jamesin ajatukset muualle.
"Näin sinut", James sanoi yksinkertaisesti. "Sirius myös. Se oli sattumaa - ihmissuden teki mieli syödä teidät, ja me mentiin katsomaan, keitä te olitte ja - no, loput on kai aika ilmiselvää."
Lily kohautti olkapäitään. "Paljonko kuulit?"
"Kuulin hänen sanovan, että hän tappaisi sinut, jos kertoisit jollekin", James murahti ja viha välähti hänen ruskeissa silmissään. Se kuitenkin katosi, kun Lily tarttui hänen toiseen käteensä.
"Sitten varmaan ymmärrät, miksi en voi kertoa sinulle", hän sanoi.
James kuitenkin ravisti päätään. "Hän ei voi uhkailla sinua miten vain. Meidän pitää kertoa jollekin opettajalle."
"Eikä pidä", Lily vastusti. "Lupasin, että en kerro!"
"Mutta hän haluaa tappaa sinut!"
"Hän ei halua tappaa minua", Lily korjasi. "Hän vain on huolissaan omasta puolestaan!"
James naurahti. "Ruikuli? Huolissaan? Seuraavaksi varmaan sanot minulle, että hän tuli pyytämään apuasi?"
Lily oli hetken hiljaa. "Niin sanonkin."
"Älä viitsi, Lily!" James ärähti. "Tiedät ihan hyvin, että Kalkaros ei halua apuasi! Hän sanoo sinua..."
Hän vaikeni, pystymättä sanomaan itse sanaa ääneen.
Lily kohotti leukaansa. "Onko sillä väliä, miksi hän sanoo minua? Mielipiteet muuttuvat! Sanoinhan minäkin sinua torakaksi!"
"Se on eri asia", James sanoi hieman epätoivoisesti. "Lily, kiltti, miksi et voi vain kertoa, mitä hän halusi?"
"Koska lupasin."
James risti käsivartensa rinnalleen ja katsoi häntä epäluuloisesti. "Etkö luota minuun?"
"Luotan! Mutta lupaus on lupaus!"
James istui hetken aikaa aivan hiljaa, vain katsellen Lilyä. Lily yritti keksiä, mitä pojan päässä liikkui, mutta Jamesin kasvot olivat täysin ilmeettömät. Sitten James nousi ylös.
"Siinä tapauksessa minun on paras mennä selvittämään toisesta lähteestä, mitä tapahtui-"
"James, älä - " Lily ojensi kättään häntä kohti.
James sysäsi hänen kätensä syrjään. "Kylläpäs! Haluan tietää, miksi pahin viholliseni uhkailee tyttöystävääni."
"Jatka tuota rataa niin en pian enää ole tyttöystäväsi!"
Lily näki Jamesin jähmettyvän paikoilleen. Sitten James käveli ovelle.
"Selväksi tuli, Lily", James mutisi työntäessään oven auki. "Hyvää ystävänpäivää."
"Ystävänpäivä on vasta huomenna", Lily huomautti.
"En usko olevani kanssasi puheväleissä enää huomenna, joten se oli etukäteistoivotus."
James käveli ulos ovesta.