Teacher|Yoonmin

K O L M E K Y M M E N T Ä K A K S I

P A R K   J I M I N

Ilta alkoi vihdoin hämärtää ja ruokasalissa vilisi jo tuttuun tapaan oppilaita kuin missäkin.

Hoiperrellen ja päätäni pidellen olin päässyt ruokasaliin syömään jotain, vaikka nälkä tuntui kadonneen minulta kuin taivaan tiehen.

Yritin väkisin sulloa suuhuni herkullisen näköistä paahtopaistia ja toiselta lautaselta rameneita. 

Huomasin Baegin kävelevän oma ruokatarjotin kädessään kohti pöytiämme ja yritin viestiä Hoseokille asiasta.

Hän huomasi ilmeeni ja katsoi Baegin suuntaan. Sitten hänen ilme kirkastui kuin lamppu ja hihkaisten hän heilautti kättään näyttäen merkkiä hänelle.

Löin mielessäni häntä päähän, mutta en kuitenkaan toteuttanut sitä oikeasti.

Ainakaan vielä.

"Hei Jimin ja Hoseok. Miten pääsi jaksaa?"Hän kysyi ja istahti minua vastapäätä, Hoseokin viereen. Melkein huokaan helptuksesta, ettei hän istunut viereeni.

Hänen läsnäolonsa aiheutti minulle kylmiä väreitä.

"Ihan hyvin ei ainakaan särje päätä niin paljon"Valehtelin hymyillen hieman väkinäisesti. Enempää en ehtinyt sanoa, kun ruokalan ovet kävi jälleen ja tällä kertaa ovista astui Yoongi.

Hän käveli suoraan ruokajonoon ja hetkessä seisoikin tarjotin kädessään keskellä ruokasalia näyttäen etsivän jotain.

Katseidemme kohdatessa, hänen ilme muuttui kovaksi ja askeleet suuntautuivat suoraan meidän pöytää kohti.

Mitään sanomatta hän istui viereeni ja mumisi hiljaisen tervehdyksen.

Baegi näytti hänelle hieman kovettunutta hymyä, joka ei enää ulottunut korviin asti. "Sinäkin pääsit vihdoin metsästä"Hän sanoi Yoongille, joka vain tyytyi nyökkäämään.

"Olin juuri kyselemässä Jiminin vointia, kun hän sai aivotärähdyksen altailla aamupäivästä"Baegi jatkoi yksinpuheluaan, mutta tällä kertaa hänen sanat saivat Yoongin nostamaan päänsä minuun.

Hän katsoi minua tarkasti jonka jälkeen kurtisti kulmiaan. "Mitä tapahtui"Hän kysyi huoli paistaen hänen äänensävystä ja tyynen itsehillinnän melkein repeillessä.

Naurahdin hieman hermostuneesti hänen tarkan katseen alla. "Liukastuin ja löin takaraivoni lattiaan ei se ollut sen vakavampaa"Yritin pehmentää tapahtumaa, mutta yhtäkkiä Yoongi tarttui olkapäistäni ja veti minua lähemmäs.

Puna lehahti kasvoilleni hänen hakiessa takaraivostani haavaa tai muuta vastaavaa. "Eikö sinulle tullut mitään haavaa?"Hän kysyi ääni terävänä.

Pudistin päätäni. "Vain kuhmu"Mumisin ja yritin vilkuilla ympärilleni, ettei joku pidä meidän läheisyyttä liian läheisenä.

Työnsin Yoongin äkkiä pois ja katsoin Baegia, joka näytti miettivän jotain asiaa katsellessamme meitä.

Tajusiko hän jo asian?

"Sinua täytyy vain herätellä yöllä muutamia kertoja eikö vain?"Baegi kysyi yhtäkkiä hymyillen hieman oudosti. 

Nyökkäsin hieman ja yritin keskittää ajatukseni takaisin syömiseen. Otin vesilasini käteen ja aloin kiskoa vettä välttäen kiusallisuuden.

"Opettajana minä voin herätellä häntä parin tunnin välein"Yoongin käsi löysi reiteni ja puristi sitä tiukasti pöydän alla. Vedin veden melkein henkitorveen ja aloin yskiä rajusti.

"Jimin onko kaikki okei?"Baegi kysyi ja huomasin sivusilmällä Yoongin virnistävän hieman ilkikurisesti. 

"On"Sain vaivoin sanottua ja jatkoin syömistäni hiljaa. 

Syötyäni nousin ylös ja lähdin nopeasti kohti mökkiä aikeissa jatkaa uniani. Päässä oleva kipu ei tosiaan ollut helpottanut eikä humina kokonaan.

Siispä uni olisi tärkeä lääke minulle.

Päästyäni mökkiin huomasin sen olevan täysin tyhjä.

Istahdin sängylle uupuneena.

Hiljaisuus laskeutui viimein ylleni ja sain viimein hengähtää hyvin ja syvään. Olin kaivannut rauhaa heti päästyäni leirille.

En ollut melun ystävä.

Rauhani ei kestä kuitenkaan kuin hetken, kun mökkiin astui Yoongi.

Hänen tummat hiukset olivat edelleen suihkun jälkeen märät ja harmaan hupparin hupun alla. Jalassaan hänellä oli mustat farkut ja vaelluskengät.

Miten hän voikaan näyttää siltikin noin komealta.

Hänen kasvot eivät kuitenkaan ollut hymyssä, kyykistyessään eteeni. "Miksi sä et sanonut puhelun aikana tästä mitään"Hän kysyi ääni pehmeänä. 

Laskin pääni varovasti alas.

"No mitä sä sillä tiedolla olisit tehnyt keskellä metsää. Tapahtunut se on jo kuitenkin. Eikä mun kaatumiset mikään uusi asia ole "Vastasin hiljaa.

Yoongi nosti kädellään pääni ylös ja kohtasin hänen ruskeat silmät, jotka olivat tummentuneet jälleen.

"Sä säikäytit mut"Hän sanoi ja painoi huulensa omilleni pehmeästi ja hellästi. Pieni hymy kohosi kasvoilleni. "Baegi sai kantaa mut tajuttomana terveydenhoitajalle"Naurahdin muistaessani tilanteen.

Pieni murahdus karkasi Yoongilta ja silmät tummenivat vielä enemmän. "Se mulkku kantoi sua?"Hän murahti mustasukkaisuuden leijuessa hänen ympärillään. 

"Oletko sä mustasukkainen kun Baegi kantoi mua"Tirskuin hieman hänelle.

"Tottakai olen, koska se koski jotain mikä kuuluu mulle"Hän murahti ja näykkäisi omistavasti alahuultani saaden minut voihkaisemaan.

"Mä en ole kenenkään omaisuutta"Vastasin tiukasti, mutta hänen käden löytäessä paitani alle, olin kuin sulaa vahaa.

"Et olekaan, mutta sä kuulut mulle. Tulevalle aviomiehelle"Hän sanoi määrätietoisesti, jonka johdosta työnsin hänet kauemmas.

"M-Mitä"Änkytin punan noustessa poskilleni. 

"Kuulit oikein. Mä haluan naida sut heti kun valmistut"Hän sanoi, enkä voi muuta kuin hymyillä hänelle. Hän oikeasti ajatteli minusta noin vakavasti.

Kysymys kuuluikin, oliko minusta hänen puolisokseen.

Suudelmamme syveni entisestään hämärretyn mökin sängyllä. Siinä hetkessä tuntui olevan vain me kaksi. 

Kaksi nuorta rakastavaista, jotka himoitsevat toisiaan. 

Riisuessani hänen hupparia pois, valot syttyi valaisten koko mökin kuin kirkas salama.

Säikähtäneenä irtaudumme toisistamme ja katsoimme ovella seisovaa henkilöä hieman paniikissa.

"S-Sinä?"Änkytin.

_________

Moikkaa <33

Mitä veikaatte, kuka yllätti rakastavaiset?

Oliko se Hoseok vai joku muu?

Millanen tän kirjan juoni on teidän mielestä?

-TH