Restart my heart//IN FINNISH

39.

Seuraavana päivänä minusta tuntuu todella hyvältä. Perheeni tietää raskaudestani ja niin kyllä kaikki muutkin. Lisäksi Brandon on vankilassa. En voi oikeasti uskoa. Ilman Adriania se ei välttämättä olisi mahdollista.

Brandon ei nimittäin olisi välttämättä saanut vankeusrangaistusta ilman häntä. Tuomari olisi luullut Brandonin olleen ensinkertalainen, eikä hän olisi siis linnaa saanut. Adrian kumminkin paljasti aiemman rikoksen ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Minun pitäisi ehkä mennä käymään hänen luonaan.

"Minä lähden käymään kahvilassa!" Huudan Antonille ja nousen sängystä ylös. Menen olohuoneeseen, jossa Anton istuu lattialla Alessan kanssa. Hän harjaa koiraansa ja lattialla on jo iso kasa karva. Newfoundlandinkoirassa nimittäin riittä hoitamista. Häntä saa harjata todella pitkään. (A/N: Kokemusta on.)

"Haluatko, että lähden mukaan?" Anton kysyy ja kääntyy katsomaan minua.

"Ei tarvitse. Menen juttelemaan Lolan kanssa", sanon, eikä se täysin valhe ollut. Toivon todella, että hän olisi töissä. "Ja te kaksi voisitte viettää aikaa yhdessä. Alessa ainakin näyttää haluavan sitä."

"Joo." Anton sanoo nauraen ja kääntyy takaisin katsomaan koiraansa.

"Minä menen", huudan eteisestä, kun olen saanut kengät jalkaani. Anton huutaa vielä heipat ja minä nappaan lipaston päältä itselleni avaimet.

****

"Tiedätkö sukupuolen?" Lola kysyy ja minä pudistan päätäni. "No kumman sinä sitten haluaisit? Tytön vai pojan?"

"En tiedä kumman haluaisin. Ehkä tyttö olisi kiva", sanon ja kosketan pienesti vatsaani.

"Se olisi varmasti todella söpö. Milloin sinä palaat takaisin töihin?" Lola kysyy, mutta samalla joku asiakas tulee tiskille. Lola menee palvelemaan häntä häntä ja minä jään odottamaan.

Lola on Kaylan kanssa töissä ja Adrian ei kuulema täällä ole. Hän oli soittanut ja sanonut, että tulee joku toinen päivä. Niinpä minun pitää vielä käydä hänen luonaan.

"Niin? Milloin palaat töihin?" Lola kysyy uudelleen ja ilmestyy taas eteeni.

"Silloin kun kipsi poistetaan. Eli noin kahden viikon päästä", sanon ja Lola nyökkää. Hän nojaa päänsä käsiensä varaan ja katselee Antonin koristelemaa kipsiä.

"Onko Brandon nyt vankilassa?"

"On. Siellä hän myös pysyy - ainakin toivottavasti. En tiedä meneekö valitus läpi. He kuulema valittivat tuomiosta, joten..... Sovimme Antonin kanssa, että hän adoptoi lapsen. Niin Brandon ei pääse käsiksi häneen."

"Hän voisi kyllä mädäntyä siellä vankilassa  koko loppuelämänsä. Jos hän on tehnyt niin ennenkin, niin hän tulee tekemään sen myös uudelleen."

"Niin. En malta odottaa sitä, kun pääsen maanantaina kouluun. Laura on aivan varmasti levittänyt tiedon kaikille. En ymmärrä, että miksi hän edes oli siellä."

"Sinun ei pidä välittää niistä typeristä katseista ja puheista. Niin kaikki menee hyvin." Lola sanoo ja tiedän hänen olevan oikeassa. En saa antaa niiden vaikuttaa minuun.

"Minä voisin kyllä nyt mennä, että sinä voit jatkaa töitäsi," sanon ja nousen ylös. Nappaan laukkuni viereiseltä tuolilta ja Lolakin nousee kunnolla seisomaan.

"Minä tulen ensiviikolla käymään", huudan vielä ovelta ja Lolan vilkuttaa minulle. Adrianin luokse ei ole ihan järkyttävän pitkän matka, joten matka kyllä taittuu kävellen.

****

Painan ovikelloa varmaan kolmannen kerran, eikä vieläkään kuulu yhtään mitään. Kyykistyn hiukan ja avaan postiluukun. En kumminkaan kerkeä huutaa mitään, kun ovi aukeaa.