Restart my heart//IN FINNISH

28.

Hetkeksi jään paikalleni. En pysty sanomaan mitään tai liikkumaan. Brandon on ihan oikeasti tuossa. Hän istuu sohvalla ja tuijottaa Adriania. Onko hän oikeasti Adrianin velipuoli? Ei voi olla.

"M-minun pitää lähteä jo töihin", sanon hetken päästä ja vasta nyt Brandon kääntyy katsomaan. Hän katsoo minua ensin hämmentyneenä ja sitten hänen kasvonsa muuttuvat aivan normaalin näköisiksi.

"Mitä? Eihän sinun työvuorosi vielä ala. Odota hetki! Isä tulee aivan-", Adrian aloittaa, mutta samalla ovikello soi. Oletan, että hän on Adrianin isä.

"Minä käyn avaamassa." Adrian sanoo ja lähtee eteiseen. Se kymmenen sekuntia tuntuu todella pitkältä ajalta. Lopulta kumminkin Adrian tulee olohuoneeseen ja vanhempi mies tulee perässä. Miehellä on tummanruskeat hiukset, jossa alkaa kyllä olla jo harmaita hiuksia. Hänen silmänsä ovat ruskeat ja hänen kasvonpiirteensä on komeat. Luulen, että hän oli varsinainen hurmuri nuorena.

"Kukas se sinä olet?"

"Hän on Cara. Minähän sanoin, että haluan esitellä sinulle minun hyvän ystäväni." Adrian sanoo ja silloin mies kääntyy katsomaan Brandonia.

"Cara? Cara Stevens?" Mies kysyy ja minä nyökkään. "Minä olen Matthew. Olen siis Brandonin ja Adrinin isä. Ajattelinkin etsiä sinut täällä käydessäni."

Matthew istahtaa poikansa viereen sohvalla ja minä istun suunnilleen heitä vastapäätä olevaan nojatuoliin. En tiedä, että miksi teen niin. En halua olla Brandonin kanssa samassa huoneessa, mutta täällä on myös Adrian ja hänen isänsä. En aio katsoa häntä tai puhua hänelle. Hänen läsnäolonsa saa kehooni kumminkin epämukavia väristyksiä.

"Paljon?" Matthew kysyy ja minä kohotan hieman toista kulmaani. "10 000? 15 000?
20 000? Millä hinnalla saan sinut vetämään sen rikosilmoituksen pois? On ihme, että uutinen ei ole vielä levinnyt. Se tuhoaisi meidän maineen. En voi sallia sitä."

"Minua ei todellakaan ole ostettavissa!" Huudan tuohtuneena ja huomaan Adrianin seuraavan tätä keskustelua hämmentyneenä.

"Hetkinen...", Adrian aloittaa ennen kuin minä kerkeän jatkaa. "Sinä teit sen Caralle?!" Adrian on ilmeisesti tiennyt velipuolen teosta, mutta ei sitä, että se on tehty minulle.

"Adrian. Ei nyt!" Matthew sanoo varoittavasti ja Adrian istuu toiseen vapaaseen nojatuoliin. Hän katsoo ensin minua ja sitten sohvalla istuvia idiootteja. Hän tarttuu kädestäni kiinni ja olen kiitollinen, että hän on tässä asiassa minun puolellani.

"Tajuatko sinä yhtään-", Matthew aloittaa, mutta minä en jaksa enää kuunnella tätä paskaa. Niinpä keskeytän hänet.

"En. En oikeastaan tajua, enkä halua tajuta. Tajuatko sinä mihin rikokseen poikasi syyllistyi? Varsinkaan kun se ei ollut ensimmäinen kerta. Luulen, että olet aina ostanut heidät hiljaiseksi. Minua sinä et kumminkaan saa ostettua. Tuon tunteettoman porsaan pitää saada rangaistus ja minä pidän siitä huolen. Minua ei kiinnosta, että kaikki saavat tietää. Ei se kumminkaan minua hirveästi miellytä. En halua, että ihmiset rupeavat kuiskimaan minusta tai säälimään. Se ei kumminkaan ole minun valintani."

"50 000 dollaria. Se on kuule aika suuri summa."

"Sinä olet oikeasti hullu, mutta myös kuuro. Ymmärryksessäsi näyttä myös olevan vikaa. Minä sanoin, että minua ei ole ostettavissa."

"Sinä et edes huomaisi meitä täällä. Brandon ei aiheuttaisi mitään harmia." Matthew sanoo ja minä katson häntä järkyttyneenä.

"Ai. Te olisitte siis ihan muuttamassa takaisin. En kuitenkaan ymmärrä sinua, Matthew. Miksi sinä haluat auttaa poikaasi? Tai siis tarkoitan, että miksi et anna hänen kantaa vastuuta. Kai sinä tajuat, että hän ei tule ainakaan näin muuttumaan? Hänen pitää suorittaa rangaistuksensa."