Restart my heart//IN FINNISH

13.

Lauantai-iltana katson itseäni peilistä ja mietin, että riittääkö tämä. Brandon tulee hakemaan minut puolen tunnin päästä ja minulla on aivan hirveitä vaikeuksia. Mitä minä oikein puen päälleni? En halua antaa itsestäni liian juhlavaa kuvaa, mutta en myöskään halua vaikuttaa liian rennolta. Nämä treffit ovat minulle iso juttu.

Katselen hetken vielä vaatteita ja lopulta päädyn valkoiseen mekkoon. Se ei ole liian juhlava tai liian rento. Se on siltä väliltä.

Katson nurkassa olevia keppejäni tuimasti ja mietin, että pitäiskö minun jättää ne tänne vai ottaa mukaan? Olen torstaista asti kävelemään ilman keppejä eli miksi edes mietin tätä? En ole kumminkaan harjoitellut, koska siinä voisi käydä kehnosti. Kokeilen sitten maanataina harjoituksissa.

"Cara! Deittisi tuli", Charles huutaa tylsistyneenä ja on kyllä pieni ihme, että hän edes ilmoitti siitä. Hän ei nimittäin ollut tästä ideasta yhtään innoissaan. Pidin hänelle kumminkin saarnaan ja hän mutisten suostui. Se kyllä kyllästyttää minua. Minä en tykkää pitää veljelleni saarnoja, mutta minun on pakko. Minusta tuntuu, että joudun pyytämään jokaiseen tekemiseeni luvan.

"Joo! Minä tulen!" Huudan ja nappaan vielä laukun pöydältä. Minua hiukan jännittää, että minne me ollaan menossa. Brandon ei nimittäin suostunut kertomaan sitä. Minä sanoin hänelle, ettei saa viedä minua minnekään kalliiseen paikkaan.

Lähden hiljalleen alakertaan, joka ei ole niin helppoa. Olen suorastaan varjellut jalkaani. En halua satuttaa sitä millään tavalla. Se tarkoittaa myös sitä, että minun pitää kävellä kaikessa rauhassa.

Huomaan jo portaiden yläpäästä Brandonin seisovan eteisessä ja juttelevan veljeni kanssa. Kiihdytän hieman tahtiani, koska en todellakaan halua, että he puhuvat seksistä ja minun neityydestäni. Charles ottaisi sen nimittäin varmasti puheeksi ellei ole ottanut jo.

"Hei!" Sanon ja portaiden puolivälistä ja molemmat kääntyvät katsomaan minua. Brandon katsoo minua hymyillen ja veljeni siirtyy katsomaan silmät viirussa häntä. Brandon näyttää niin hyvältä. Hänellä on farkut ja kauluspaita. Hän ei ole kumminkaan panostanut liikaa.

"Näytät hyvältä", hän kuiskaa korvaani, kun pääsen hänen viereensä. Se saa kylmät väreet ympäri kehoa, mutta yritän saada ne häviämään, jotta Charles ei vaan näe niitä.

"Tuo hänet sitten yhdeksitoista takaisin", Charles sanoo, kuin mikäkin isä. Pakko kyllä myöntää, että en malta odottaa sitä, kun pääsen muuttamaan pois kotoa.

"Älä viitsi, Char-", aloitan, mutta Brandon puhuu päälleni.

"Tottakai minä tuon hänet siihen mennessä", Brandon sanoo ja veljeni nyökkää. Minä vilkutan hänelle hieman ja astumme ulos. Kumpikaan meistä ei ehdi sanoa mitään, kun auto kaahaa pihaan.

Miksi Anton tulee veljeni luo tähän aikaan illasta?

Molemmat meistä ovat jäätyneet paikalleen hetkeksi katsomaan Antonin nousua autosta. Olen jatkamassa matkaani, mutta huomaan, että hän ei ole yksin.

Alessa.

Hän hyppää autosta häntäänsä heiluttaen ja juoksee luokseni. Kyykistyn hieman ja hän antaa poskelleni välittömästi märän suukon, joka naurattaa minua. Anton katsoo minua ja siirtää kasteensa sitten Brandoniin.

"Alessalla on ollut ikävä sinua. Sinähän näit sitä viimeksi lauantaina. Vai oliko se sunnuntai kun kävit luonani?" Anton kysyy ja hänen äänestään suoraan paistaa vittuilu, joka ei kumminkaan taida olla tarkoitettu minulle.

"Taisi olla", sanon hiljaa ja rapsutan Alessaa.

"Minne te olette menossa?" Anton kysyy ja laittaa koiransa hihnaan. Ensiksi mietin, että miksi hän sen teki. Pian kuulen kuitenkin toisen koiran haukuntaa ja Alessa lähtee vetämään sitä ääntä kohti.