Restart my heart//IN FINNISH

37.

Painan ovikelloa varmaan sadannen kerran ja viimein ovi aukeaa. Kello on kolme yöllä ja Charels soitti minulle jokin aika sitten.

"Sinun ei tarvitse painaa sitä ovikelloa kymmeniä kertoa. Minä kuulen kyllä, vaan yhdellä kerralla." Charels sanoo ja laskee minut sisään. Minä katselen ympärilleni ja käännän katseeni lopulta veljeeni.

"Missä hän on?"

"Anton nukkuu. Hän joi ehkä vähän liikaakin", veljeni sanoo ja minä huokaisen syvään.

"Hän ei olisi saanut juoda, Charels. Hän pääsi vasta sairaalasta. Miksi sinä et estänyt häntä?" Kysyn päätäni pudistellen.

"Hän on aikuinen mies, Cara. Anton olisi lähtenyt sitten ryyppäämään muualle. Hän oli melkein heti aika sekaisin, joten sain otettua hänen juomansa ja vein hänet sitten nukkumaan."

"Kiitos", sanon ja riisun kenkäni.

"Saanko kysyä, että mitä teidän välillä oikein tapahtui? Anton puhui jotain Adrianista ja pettämisestä."

"Voi luoja sentään! Anton ei kuunnellut minua ollenkaan. Hän on oikeasti hirveä jääräpää."

"Se hän todellakin on. Jos hän käsittää jotain väärin, niin hänet on vaikea saada ymmärtämään." Charels sanoo ja minä nyökkään.

"Anton nukkuu jo sängyssäni, niin mene vaan hänen viereen. Selvittäkää tämä sotku aamulla. Minä menen kahdeksaksi töihin." Charels sanoo ja kävelee olohuoneeseen. Hän on väsynyt ja toivon todella, että hän jaksaa aamulla herätä.

"Hyvää yötä", sanon vielä hänen peräänsä ja samalla olohuoneesta sammuu valo. Minä käännän nokkani kohti makuuhuonetta - tai oletan sen ainakin olevan makuuhuone. En ole koskaan käynyt täällä, joten sopii vain toivoa.

Raotan hieman ovea ja kuulen pientä tuhinaa. Olen siis oikeassa huoneessa. Menen sisään ja laitan oven kiinni hiljaa. Otan hupparin pois päältäni ja menen varovasti Antonin viereen, että en herättäisi häntä.

Onnistun siinä hyvin ja vedän peittoa myös minun päälleni. Käännyn vielä katsomaan Antonia, joka nukkuu suu raollaan.

"Hyvää yötä, ihana", kuiskaan Antonille vielä ja annan suukon hänen poskelleen.

****

Aamulla herätessäni Anton ei ole enää vieressäni. Kuulen ääniä muualta asunnosta ja nousen istumaan. Hieron hiukan silmäni ja otan puhelimen yöpöydältä, jonne sen yöllä jätin.

Eihän tätä nyt voi enää aamuksi sanoa. Kello on kohta yksi. Nousen nopsasti sängystä pois ja menen huoneen ovelle. Kurikastan ulos ja kuulen hiljaiset telkkarin äänet ilmisesti olohuoneesta. En tosin ihmettelisi vaikka Charlesilla olisi telkkari suihkussa.

Seuraan ääntä ja saavun suureen olohuoneeseen. Huomaan Antonin istuvan sohvalla ja tuijottavan telkkaria. Minä ihan kaikessa hiljaisuudessa kävelen itsekin peremmälle ja istahdan Antonin viereen.

"Anna minun-", aloitan, kun käännyn katsomaan häntä. Anton laittaa kumminkin sormensa huulilleni ja minä lopetan puhumisen.

"Anteeksi. En olisi saanut lähteä sillä tavalla. Minun olisi pitänyt kuunnella, että mitä sinulla on sanottavana." Anton sanoo ja olen hieman yllättynyt. Hän ei ole enää vihainen ja hän pyytää minulta anteeksi.

"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi. Olen pahoillani, että vein Adrianin sinne. Minun ei ollut tarkoitus, mutta oli niin myöhä ja Adrian välttämättä halusi."

"Kai sinä tiedät kuinka epävarmaksi se jätkä minut tekee?" Anton kysyy ja hymy nousee huulilleni.

"Miksi? Miksi se tekee sinusta epävarman? Totuushan on se, että Adrian on hyvännäköinen, mutta sinä olet paremman näköinen. Tulet aina olemaan."