Restart my heart//IN FINNISH

21.

Maanantaina makaan patjalla ja mietin mitä kaikkea on oikein tapahtunut. Jos minulta kysytään, niin on tapahtunut ihan liikaa.

Anton on tosiaan lähtenyt. Hän on lähtenyt, eikä aio tulla takaisin. Menin hänen ovelleen ja naapuri sanoi, että hän on lähtenyt. Koulussa sain tietää, että hän on ottanut lopputilin - tai näin Natalie minulle sanoi. Hän on vaihtunut numeronsa, enkä enää tiedä, että mitä voin tehdä.

Lähdin myös kotoa. Minun välini kaikkiin perheenjäseniin on katkennut, jopa Charelsiin. Tiedän, että hän lähetti Antonille viestin tai soitti hänelle. Hän sanoi jotain sellaisesta, että hän lähti. Tulin Natalien luo ja olen täällä siihen asti, kunnes saan töitä ja kämpän. Natalien vanhemmat asuvat oikeastaan Euroopassa ja käyvät todella harvoin täällä. Niinpä olemme kahdestaan suuressa talossa.

Ajattelin ensi, että en kerro Natalielle. En tule kertomaan hänelle Brandonista tai Antonista. Päätin kumminkin tosin ja kerroin aivan kaiken. Hän sanoi, että menee tappamaan sen paskiaisen, mutta sain lopulta rauhoitettua hänet.

Tosin tapahtuihan tässä jotain hyvää. Brandon nimittäin muutti pois. En tiedä minne, eikä minua kiinnosta. Hyvä vaan. Oikeudenkäynti tulee kumminkin olemaan täällä, joten tulen häntä näkemään.

Minähän sanoin. Minulle ihan liika asioita parille päivälle.

Olin tänään koulussa ja se tuntui ihan tavalliselata maanantailta. Ei mitään draamaa. Se oli niin normaalia. Ei ollut Brandonia, joka on hyvä juttu. Ei ollut Antonia. Joo. Se oli huono juttu.

"Sinun pitää oikeasti lopettaa tuo. Älä pyöritä noita asioita päässäsi. Se ei auta mitään." Natalie sanoo ja istuu sängylleen. Minä nyökkään ja nappaan puhelimen sängyltäni.

Lupauduin myös mennä terapiaan. Minä tiedän, että tulen pääsemään tästä yli. Tiedän sen, koska minulla on maailman paras ystävä, ja joku nobody tuntematon tukihenkilö.

"Haluatko sinä vaikka mennä jonnekin? Mennään jonnekin kahville." Natalie sanoo ja minä nyökkään. Nappaan vaan puhelimeni ja lompakkoni. Minulla ei ole ihan hirveästi rahaa, joten minun pitää oikeasti löytää joku työ.

"Mennään sitten."

****

Päädymme lopulta johonkin läheiseen kuppilaan. Täällä on kotoisa tunnelma ja ihmettelen, että miksi en ole ennen täällä käynyt.

"Mitä sinä otat? Minä tarjoan." Natalie sanoo ja laitan lompakkoni ihan suosiolla pois. Tiedän, että Natalien kanssa ei kannata ruveta väittelemään.

"Otan kaakaon", sanon ja Natalie nyökkää. Päätämme mennä pöytään odottamaan tarjoilijaa ja molemmat kaivavat puhelimet esiin. Osaan jo kuvitella mitä isä sanoisi.

Ihme nykynuoret. Meidän aikaan ei missään kuppiloissa pyöritty, eikä mitään ihme IPhoneja ollut. Töitä tehtiin.

Suljen kumminkin isän aika nopeasti pois mielestäni ja keskityn niin kiinnostavan puhelimeeni. Tämä tosiaan taisi olla huonoin aika lähteä pois kotoa. Minä nimittäin tarvitsen kohta uuden puhelimen, koska tämä sanoo ihan pian sopimuksensa irti.

Istumme pöydässä suunnilleen 15 minuuttia ja viimein tarjoilija tulee. Hän on hiukan hikinen ja vaikuttaa todella uupuneelta.

"Taitaa olla paljon ihmisiä." Natalie sanoo ja tyttö nyökkää. Hän ottaa vihkon ja kynän esiin. Natalie kertoo tilauksemme ja hän kirjoittaa ne ylös.

"Täällä tarvitaan oikeasti lisää työntekijöitä, mutta niitä on aika vaikea löytää. Kaikilla nimittäin näyttää olevan rahaa tai sitten tämä mesta on liian ala-arvoinen heille", tyttö sanoo ja nostan katseeni heti häneen.