Restart my heart//IN FINNISH

35.

"Mitä sinä teet täällä?" Kysyn ja kävelen koko ajan lähemmäksi. Lopulta olen hänen edessään ja katson häntä vihaisesti silmiin.

"Toin suklaata?" Brandon sanoo ja ojentaa levyn minulle. Minä nappaan sen käteeni ja menen heittämään lähimpään roskikseen.

"Kiitos sinulle siitä. Minä menen kumminkin nyt lepäämään", sanon ja käännyn lähteäkseni. Kuulen kumminkin Brandonin seuraavan minua.

"Mitä?" Kysyn närkästyneenä ja käännyn ympäri.

"Minä en lähde, ennen kuin me olemme puhuneet." Brandon sanoo ja minä puren hiukan huultani. Näytän hänelle kädelläni, että seuraa minua. Saavumme huoneeseeni ja istahdan sängylle.

"Sinä pysyt siellä ovella. Et tule yhtään lähemmäs", sanon ja Brandon pysähtyy siihen. Hän katselee ympärilleen ja kääntyy lopulta katsomaan minua.

"Tunnustetaan isyys ennen lapsen syntymää. Tai otetaan se testi." Brandon sanoo ja kävelee lähemmäs minua. Minä kurtistan kulmiani ja lopulta pudistan päätäni.

"Sinä et tule lähellekään tätä lasta", sanon, mutta Brandon vaan naurahtaa.

"Tiedätkö mitä? Me tehdään se testi. On vaan yksi henkilö kuka sen voi estää. Tiedätkö kuka se on?" Brandon kysyy ja minä en vastaa hänelle mitään. "Meidän lapsi. Ja lapsen pitää tosiaan olla yli 15-vuotias."

"Ei. Missään nimessä ei", sanon ja Brandon katsoo minua hymyillen.

"Minä voin kyllä jättää teidät rauhaan, jos vedät syytteen pois." Brandon sanoo, mutta minä pudistan päätäni.

"Sinä et tule todellakaan selviämään tästä. Minä en vedä syytteitä pois ja suojelen lastani sinulta. Olen aivan varma, että sinä raiskaisit tämänkin. Sinä taidat nussia kaikkea mikä liikkuu", sanon ja samalla tunnen pistelevää kipua poskessani.

Brandon löi minua!

"Mitä täällä tapahtuu? Mene ulos!" Kuulen jonkun huutavan pillastuneena ja näen sen saman hoitajan ovella.

"Me vaan-", Brandon aloittaa, mutta hoitaja ei näytä kuuntelevan yhtään. Hän kävelee meidän luo ja ottaa Brandonin kädestä kiinni. Hän lähtee taluttamaan häntä ulos ja minä huokaisen helpottuneena.

Parin minuutin päästä hoitaja tulee takaisin, mukanaan pyyhe. Oletan, että sen sisään on kääritty jotain kylmää ja arvaan oikein, kun hän laskee pussin poskelleni.

"Olen pahoillani. En yhtään tiennyt-", hoitaja aloittaa, mutta minä keskeytän hänet.

"Älä. Ei se mitään. Brandon on nyt poissa", sanon ja hoitaja nyökkää. Hän ojentaa pyyhkeen minulle ja lähtee ovelle päin. Päätän kumminkin pysäyttää hänet.

"Hei!" Huudahdan.

"Niin?"

"Onko sinulla menoa tasan kahden viikon päästä, kello 14:00?"

****

"Mitä helvettiä sinun poskellesi on tapahtunut?" Anton kysyy, kun palaan takaisin hänen huoneensa. Kello on oikeastaan kohta jo yksitoista ja minun pitäisi olla omassa huoneessani. Kysyin lääkäriltä saanko nukkua Antonin vieressä, mutta hän kielsi. Niinpä päätin hiipiä tänne.

"Ei mitään ihmeellistä", sanon hymyillen ja istun sängylle. Anton katsoo minua hiukan kauhuissaan ja lopulta minä huokaisen. "Brandon teki tämän."

"Mitä?" Anton kysyy ja tulee lähemmäs minua. Hän tarttuu kasvoihin ja katsoo sinertävää jälkeä siinä. Pakko kyllä sanoa, että hän löi kovaa. Ei se tosin mitään. Minä vaan hyödyn tästä.