Restart my heart//IN FINNISH

2.

Pari päivää myöhemmin odotan tuloksia, että ketkä pääsevät joukkueeseen. Puhuin isän ja Charlesin kanssa ja he lopulta hyväksyivät tämän. Hyvä niin.

"En voi vieläkään uskoa tätä. Miten he oikeasti antavat sinun pelata?" Natalie pohtii.

"He tietävät, että tämä on minulle parhaaksi. Lääkäri on määrännyt minulle liikuntaa ja tämä on vaan hyväksi", totean ja Natalie huokaisee.

"Kun minusta sinun ei pitäisi olla edes vielä koulussa. Luin netistä, että kouluun voi palata 3-12 kuukauden päästä", Natalie sanoo ja minä pyöräytän silmiäni.

"Nimenomaan. Kolme kuukautta on jo kulunut. Miksi kaikkien pitää hössöttää? Minä voin oikeasti aivan loistavasti," sanon ja Natalie päättää nyökätä.

"Odota tässä. Käyn katsomassa ilmoitustaulua," sanon pikaisesti ja kipitän ilmoitustaulun luokse. Siinä on jo lista.

Luen listaa alaspäin ja sitten oma nimeni tulee vastaan. Hymy leviää kasvoilleni ja huokaisen helpotuksesta. Lapun alareunassa lukee myös, että kokoonnutaan kentälle koulun jälkeen.

En malta odottaa.

"No.... pääsetkö joukkueeseen?" Natalie kysyy ja on aivan selkäni takana. Olen oikeasti hypähtää ilmaan pelkästä säikähdyksestä.

"Mikä sinua oikein vaivaa? Älä säikyttele minua tuolla tavalla. Tässä meinasi pumppu pettää."

"Nimenomaan", Natalie sanoo naurahten ja rupee lukemaan listaa. "Sinähän pääsit joukkueeseen. Hyvä homma."

"Sinua taitaa oikeasti harmittaa, että pääsin siihen?" Kysyn toinen kulma koholla ja Natalie nyökkää.

"Ihan pikkuisen vaan. Valmentajan olisi pitänyt ottaa huomioon, että toivut vaikeasta leikkauksesta."

"Nimenomaan, Nata. Minä toivun leikkauksesta. Minun pitää siis harrastaa liikuntaa. En oikeasti ymmärrä, että miksi te ette ymmärrä mitä olen teille sanonut. Teidän pitää painaa se teidän kalloihin."

"Hyvä on. Minä kumminkin valitsen jo arkun sinun hautajaisiin." Natalie tokaisee ja minä tökkään häntä kylkeen.

****

Norkoilen käytävällä ja odotan, että Natalie saapuu. Sovimme, että menemme samaan aikaan syömään, mutta häntä ei vieläkään näy. Ei se mikään yllätys ole. Natalie on yleensä aina myöhässä.

Käännän katseeni oikealle ja näyn vilauksen vaaleanruskeista hiuksista. Seuraavaksi näkyviin tulee harmaan sinertävät silmät. Miten joku voi edes näyttää noin hyvältä?

Brandon juttelee kavereidensa kanssa kovaan ääneen ja kyllä heistä ääntä lähtee. Katson Brandonia unelmoiden, mutta se keskeytyy, kun Laura tulee paikalle.

Hän menee suutelemaan Brandonia ja tämä näyttää vastaavan siihen. He rupeavat imuttelemaan ihan kunnolla, ja minulle tulee huono olo. Siis todella huono.

Tunnen kuinka olkapäähäni kosketaan ja käännyn ympäri. Natalie seisoo siinä, ja kääntyy sitten katsomaan sinne minne minäkin katson.

"Minä voin pahoin", sanon ja lähden vauhdilla kohti vessoja. Kuulen Natalien tulevan perässä, mutta en jaksa odottaa häntä.

Syöksyn vessaan ja katson itseäni peilistä. Natalie tulee perässä ja katsoo minua huolestuneena.

"Mikä minussa on vikana?" Kysyn aivan yllättäen ja katson peilin kautta ystävääni.

"Sinussa ei ole mitään vikaa, Cara. Brandon on idiootti. Minähän olen sanonut sen sinulle aika monesti. Älä oikeasti murehdi sitä. Sinä ansaitset niin paljon parempaa", Natalie sanoo ja minä nyökkään.