Borderland

37. L Ä H T Ö

"Can't get my mouth to say the 
words they wanna say to you"

Natasha ja Evan puuhailivat ne kaksi päivää tiiviisti ullakolla Warrenin loitsun parissa. Minä pakkasin tärkeimmät tavarani, vaikka Natasha sanoikin, etten tarvitsisi mitään ihmeellistä.

Istuin peltotiellä siinä samassa kohdassa, josta olin juossut ohitse aiemmin. Istuin ja maalasin.

Sekoitin värejä toisiinsa, etsin oikeita sävyjä ja kokeilin niitä suttupaperille. Sitten maalasin kankaaseen hentoja, pitkiä vetoja ja häivytin värejä toistensa lomaan. Olin istunut siinä jo useamman tunnin aloittaen sänkipellosta siirtyen pikkuhiljaa taivaaseen. 

Maa alkoi olla kylmä, mutten antanut sen haitata. Maalaisin maalauksen loppuun.

"Olet ollut täällä aika kauan."

Nostin katseeni. Lena laskeutui varovasti viereeni eväskori käsissään. Hän vilkaisi minua ja sitten eväskoria. "Robin pakotti minut tuomaan tämän. Kaikilla muilla oli kädet täynnä töitä."

 Nyökkäsin, ja Lena ojensi minulle korista sämpylän. "Niin ja Natasha käski sinun syödä."

Laskin pensselin alas ja otin sämpylän kiitollisena vastaan. "Kiitos."
Söimme kaikessa hiljaisuudessa, ja aurinko laski hitaasti mutta varmasti taivaanrannan taakse. Halusin maalata loppuun, mutta toisaalta tämä näkymä oli syöpynyt verkkokalvoilleni jo aika hyvin.

"Tuota...Lena?"
Lena katsahti minuun. Hän ei ollut meikannut lainkaan, ja näytti melko erilaiselta ilman vahvoja luomivärejä ja huulipunia. 

"Niin Jasper?"
"Tiedäthän sinä, etten minä oikeasti ajattele sinun olevan käärme? En enää. Ehkä...ehkä joskus kun en tuntenut sinua lainkaan. En väitä nytkään tuntevani sinua hyvin, mutta ehkä hieman paremmin kuin silloin."

Lena näytti huvittuneelta ja avasi mehupullon. "Oli varmaan aika ilkeää kiusata sinua."
Katsoin häntä ksyyvästi, ja hän naurahti. "En minä pahoittanut mieltäni sen enempää. Olen tottunut arvosteluihin ja haukkuihin, ja kieltämättä olen aika käärmemäinen. En pidä monestakaan ihmisestä. Siedän monia, mutta pidän vain harvoista. Oli ilkeää kiusata sinua ja omatuntoasi sillä tavalla. Kai minäkin siis pyydän sinulta anteeksi."

Lena oli kyllä kummallinen ihminen. "Aa. No, onko kaikki välillämme siis okei?"
Lena nyökkäsi, ja tarjosi minulle mehua. "On. Evan kertoi minulle, mitä kaikkea olitte puhuneet katoamisilmoituksia jakaessanne. Hän oli pitänyt sinusta. Joten, no, kiitos."

"Ai siis mistä?"
"Siitä että olet ystävällinen Evanille. Hän on todella nopea sopeutumaan, mutta kaipaa silti opastusta. Minä, Nick ja Malakai autamme häntä parhaamme mukaan, mutta hän kaipaa myös muuta tukea", Lena selitti.

"No minäkin viihdyin Evanin seurassa. Hän on mukava", huomautin, ja Lena nyökkäsi.
"Oletko ollut yhteyksissä Janaan?"

Pudistelin päätäni. "En oikeastaan. Hän on yrittänyt kysellä perääni muutaman kerran, mutta en ole vastannut."
"Miksi? Tarvitset ystäviä."
Naurahdin hiljaa. "Paraskin puhuja."

Lena mulkaisi minua tyrmistyneenä. "Törppö! On minulla ystäviä!"
"No antaa tulla."
"Nick, Evan, Malakai, yksi Nora ja..." Lena hiljentyi miettimään. "Ja Robin, ja sinä ja..."
"Ai minä olen pääassyt ystävälistallesi?"

Lena mulkaisi minua uudelleen. "Et ole vihauslistallani, joten joo. Kuinka monta ystävää itselläsi sitten on?"

"Noh, sinä, Aidan, Robin, Warren, Miley, Harper, Sam ja Lee."

"Hah, kaksi enemmän. Ja Aidan on sitä paitsi veljesi", Lena huomautti. 
"No mutta hän on silti ystäväni", huomautin hänelle takaisin. Listasta uupui yksi nimi. Jake. Olin pitänyt häntä ystävänäni, mutta en kai voinut enää. Yritin työntää Jaken taka-alalle ja keskittyä johonkin positiivisempaan.