Borderland

11. J A M E S

"F.E.A.R. has two meanings -

Forget Everything And Run

or

Face Everything And Rise.

The choice is yours."

Juoksin ikkunalta ikkunalle ja ovelta ovelle. Piirsin ristejä sekä työnsin pieniä krusifikseja ovenkarmien päälle. Jos en päässyt joihinkin huoneisiin, kiskaisin päästäni hiuspinnin ja tiirikoin sen auki. Olisin voinut tietenkin myös potkia, mutta se olisi aiheuttanut turhaa huomiota, ja olin luvannut Thomakselle, ettei talolle kävisi mitään.

Yritin myös soittaa Nickille. Hänen puhelimensa oli pois päältä, mikä sai minut vainoharhaiseksi. Mitä jos hänelle oli käynyt jotain? Kello oli puoli kolme ja minä olin vampyyrijahdissa. Minä! En minä ollut jahtaaja, minä olin (todennäköisesti) kouluttaja. Täyttäisin kuusitoista viikon päästä, siihen asti minä elin tiedottomuudessa.

Kun uskoin tukkineeni vampyyrin jokaisen reitin ulos, tarkistin kaikki vielä kerran ja palasin sitten käytävään. Siellä oli joku toisiaan nuoleskeleva pari, jonka ajoin pois ja jäin levottomana odottamaan Thomasta. Mikä hänellä kesti?

Ehdin vilkuilla puhelimeni kelloa useampaan otteeseen, ennen kuin heiluriovi heilahti ja Thomas tuli käytävään liitu kädessään. Huoahdin helpotuksesta ja kävelin toimistohuoneen pven eteen. "Minä olin jo ihan varma, että löysit kivan naikkosen, heivasit korusi helvettiin ja kuolit. En olisi jaksanut enää ruumiita."

Thomas näytti huvittuneelta ja avasi oven. "Jaa. Mitäs nyt? Tarkistin kaikki ikkunat ja ovet."
Astuin sisään huoneeseen ja kaivoin urheilukassista kaksi puuvaarnaa ja heitin niistä toisen Thomakselle. "Piilota se jonnekin, vaikka takkisi alle. Onhan teillä valkosipulia?"

Thomas nyökkäsi, ja työnsi puuvaarnan housunkauluksensa alle. "On."
Nyökkäsin. "Okei. Nyt ilmoitat kaikille, että juhlat ovat ohitse. Kaltaisesi riesat vain juoksevat ulos ihan normaalisti, mutta vampyyri jää ansaan."

Thomas näytti melkein loukkaantuneelta. "Kaltaiseni riesat?"

"Älä ota itseesi, se on yleisnimitys normaaleille ihmisille." Hymyilin hänelle, ja hän kohautti olkiaan. "Okei. Let's lopetetaan partyt."

Lähdimme huoneesta ja suljin sen uudelleen. Thomas käveli machomaisesti ulos heiluriovesta ja hetken päästä musiikki sammui ja kuului nyreitä buuauksia.
"OKEI, BILEET OHI, KAIKKI KOTIIN! JACK SOITTI, ETTÄ KYTÄT ON TULOSSA TÄNNE, JOTEN ETTE HELVETISSÄ HALUA OLLA TÄÄLLÄ SILLOIN!"

Se sai porukkaan liikettä. Seisoin heilurioven luona katsellen ulos virtaavaa ihmisjoukkoa. Jotkut olivat hitaampia, ja Thomas hätisteli heitä tiehensä suurieleisesti. Sitten hän juoksi portaat ylös ja kailotti saman valheen yläkertaan, ja jo hetken päästä sieltä alkoi virrata puolipukeisia ihmisiä kuin muurahaisia.

Puolen tunnin päästä ihmisiä ei ollut enää jäljellä. Oli vain ja ainoastaan jäätävästi roskia, vaatekappaleita, viini- ja kaljapulloja sekä oluttölkkejä joka puolella. Thomas käveli väsyneen näköisenä luokseni. "Okei, lähdemmekö me etsimään itikkaamme?"
Nyökkäsin. "Joo. Jos jompikumpi löytää sen, hakee toisen. Se ei pääse karkuun. Ole silti varovainen."

Thomas nyökkäsi, ja lähti jo portaita kohti. Viime hetkillä epäröin. "Ehkä...ehkä minä sittenkin tutkin talon yksin."

Thomas pysähtyi ja kääntyi ympäri. Hänen harmaat silmänsä olivat väsyneet, hiukset sekaisin ja vaatteet rypyssä. "Miksi helvetissä?"
"No kun sinä olet vain tavallinen ihminen."
"Olethan sinäkin vielä tässä vaiheessa." Thomas huomautti. Hän tiesi enemmän mitä olin ajatellut.