Borderland

14. R O B I N

Robin Lake, Moskova, Venäjä

"Just because my path is different

doesn't mean I'm lost."

Kuulimme Luken kanssa tömähdyksen vajaan asti. Olin juuri ottanut näytteen Veran ihottumasta, kun se kuului hiljaisella hetkellä. Luke valpastui saman tien ja vilkaisi minua. Emme tarvinneet sanoja kun juoksimme ulos vajasta.

Luke juoksi edellä, ja pian Lindan ulko-ovi avautui ja Aidan pinkoi ulos. En ollut ikinä nähnyt hänen juoksevan sillä tavalla. Hänen jalkansa suorastaan ahmivat maata, kädet yrittivät kauhoa ilmasta lisää vauhtia ja hän huusi juostessaan. Hän huusi Jasperin nimeä ja kirosanoja. Se sai meidät juoksemaan nopeammin.

Jasper makasi epämääräisessä asennossa kuurasta kovalla nurmikolla parvekkeen alapuolella. Aidan liukui polvilleen hänen viereensä ja tärisi kauttaaltaan. Polvistuin Jasperin toiselle puolelle ja Luke jäi seisomaan Aidanin viereen. Hänen kätensä tärisivät, eikä hän selvästikään uskaltanut koskettaa veljeään.

"O-onko hän-", Aidan sopersi, kun painoin sormeni varovasti Jasperin kaulalle. "Hän on elossa."

Aidanin ryhti lysähti täysin ja hän painoi kasvonsa polviinsa täristen kauttaaltaan. "Luojan kiitos, luojan kiitos..."

"Luke soita ambulanssi", mutisin hiljaa ja käänsin Jasperin selälleen. Hänen päänsä sivussa oli suuri haava, joka tahri hänen mustat hiuksensa vereen. Hänen nenänsä taisi olla murtunut, samoin kuin toinen käsi.

Varmistin vielä toistamiseen hänen pulssinsa ja sen, että hän varmasti hengitti. Harper juoksi ulos Jake perässään, ja kun hän näki Jasperin, käsi lennähti hänen suunsa eteen ja hän perääntyi muutaman askeleen. Jake seisoi ilmeettömänä paikallaan ja tuijotti eteenpäin. Luke puhui puhelimessa ja vilkuili aina välillä Jasperia.

Kun hän lopetti puhelun, hän käveli Harperin luo ja veti tämän varovasti syliinsä. "Jake, mene ambulanssia vastaan. Ne ovat kohta täällä."
Minä olin riisunut hupparin t-paitani päältä ja painoin sen Jasperin ohimon haavan päälle tyrehdyttääkseni verenvuodon. Aidan katsoi eteenpäin lasittunein silmin, ja varoi tarkasti koskemasta veljeensä.

"Luke, onko sinulla Jasperille ne vale henkkarit?", kysyin häneltä. Luke kohotti päänsä ja nyökkäsi. Minun ei edes tarvinnut pyytää häntä hakemaan ne, kun hän oli jo jättänyt Harperin paikoilleen ja pyyhälsi sisälle.

Harper käveli varovasti lähemmäs. "Mi-mitä tapahtui, Aidan?", hän kysyi ja piti kiinni kyynärpäistään. Aidan ei sanonut mitään, mutta kyyneleet kimalsivat hänen silmissään. "Kuinka Miley voi?"
"Hän on pyörryksissä, mutta tokenee. Hän löi päänsä aika pahasti seinään kaatuessaan laatikoita päin", Harper mutisi hiljaa, ja Aidan painoi päänsä käsiinsä.

Kurtistin kulmiani ja katsoin Harperia kysyvästi. Myöhemmin, hän elehti, ja nyökkäsin hyväksyvästi. Mitä ihmettä sisällä oli tapahtunut sillä aikaa kun minä ja Luke olimme olleet vajassa? Miksi Miley oli lyönyt päänsä seinään, miksi Jasper oli pudonnut parvekkeelta ja miksi Aidan oli niin vaitonainen ja varoi edes koskemasta veljeensä.

Ambulanssin sireenit lähestyivät, ja nousin hitaasti seisomaan. Luke palasi sisältä ja heilutteli henkilöllisyystodistusta. "Kuka menee hänen mukaansa?"

Aidan pysyi hiljaa, eikä tehnyt elettäkään suostuakseen. Minä ehdin avata jo suuni, mutta Harper vilkaisi minua ja pudisteli päätään. "Rob, on parempi että minä menen. Linda on poissa tolaltaan ja sinä olet ainoa, joka sen saa rauhoittumaan. Minä voin vaikka sanoa että olen...tyttöystävä? Sisaruksilta me emme näytä."