Borderland

34. H U I J A U S ?

"Sometimes the world doesn't need another hero...

Sometimes what it needs is
a monster"

"Home is where the heart is"

Katsoin Tristanin ovessa olevaa kylttiä. Se meni niin mustan huumorin puolelle, etten tiennyt, pitäisikö minun itkeä vai nauraa. 

Lena hymähti ja Tristan kurottautui työntämään avaimen kerrostaloasuntonsa oveen. Hän asui suuressa hyväkuntoisessa kerrostalossa aivan Traunsteinin keskustassa, jos siellä kunnollista sellaista edes oli.

Tristan työnsi oven jalallaan auki ja astui ensimmäisenä sisään.

En tiedä, mitä olin odottanut. Kai kamalaa sotkua, ruumiita nurkissa, sydämiä lasipurkeissa ja verta seinillä. Tristanin asunto oli kuitenkin kaikkea muuta. 

Hän oli sisustanut poikamieskämppänsä mustalla ja harmaalla. Oli kallis nahkasohva, kitaroita seinillä, siistit harmaat matot ja pieniä koriste-esineitä. Missään ei ollut sotkuista tai pölyistä.

Tristan ripusti nahkatakkinsa naulakkoon, avasi hiuksensa auki ja haroi niitä pitkillä sormillaan. "Aika pienihän tämä on, mutta sohvalla mahtuu nukkumaan yksi ja toinen voi nukkua vierashuoneessa. Tai voin minäkin periaatteessa nukkua sohvalla, se on aika mukava."

Riisuin kenkäni ja nostin takkini naulakkoon. Lena astui pidemmälle taloon. "Minä ajattelin aina talosi ihan erilaiseksi."

Tristan katsahti Lenaan kulmat koholla. "Ajattelitko minun asuvan pienessä luolassa metsän keskellä ja elävän raaoilla jäniksillä?"

"Kutakuinkin noin", Lena myönsi.

Tristanin asunnossa oli kaksi makuuhuonetta, suihkutilat ja yhdistetty olohuone, ruokatila ja keittiö. Se oli melko pieni, mutta viihtyisä.

Vein kantamani ruokakassin keittiöön, ja Tristan pyysi minua tyhjentämään sen jääkaappiin. Kun avasin suuren harmaan jääkaapin oven, irvistin. "Tristan, kuuluuko tämän lojua täällä näin...paljaana?"

Tristan kiiruhti taakseni ja kirosi. "Ei. Jonkun laumastani on täytynyt jättää se siihen. Olen pahoillani", hän mutisi ja kurottautui ottamaan raa'an lihakimpaleen käteensä. Hän pudotti sen muovipussiin ja sulloi pakastimeen. "Joillain laumani jäsenillä on vapaa pääsy asuntooni, mikäli heillä ei ole omia sellaisia tai heidän puolisonsa ovat potkineet heidät pihalle. Stephen Wood nukkui sängylläni kaksi viikkoa."

Stephen Wood. Hän oli yksi niistä kadonneista ihmisistä, jonka kotoa Lilian Holt oli löydetty. "Onko hän ihmissusi?"
"On. Kun hän menetti hermonsa avoeron jälkeen, ajoin hänet laumastani ja häädin hänet Puolaan. Olette varmasti kuulleet niistä murhista ja katoamisista? No, Steve on niiden takana, ei teidän pikkusutenne niin kuin kaikki -minä mukaan lukien- luulimme. Luulin Steven surmanneen vain Lilianin, mutta hän hieman...innostui."

Hieman innostui. Juurikin näin.

Tristan otti kauppakassista limpparipullon, avasi sen ja kaatoi sitä kolmeen lasiin. "Saatte kertoa minulle kaiken tuosta ystävienne äkkilähdöstä."

Lena, joka istui jo pöydän ääressä, näytti epäilevältä. "Miksi ihmeessä? Ei siinä pitäisi olla mitään kummallista."

Tristan kohautti olkiaan. "Ei voi tietää. Minne he edes lähtivät?" Ihmissusi kysyi, ja istui pöydän ääreen työntäen Lenalle lasin. Minäkin istahdin alas ja otin oman lasini. "Kolumbiaan."

Tristanin ilme oli näkemisen arvoinen. "Kolumbia on Etelä-Amerikassa."
"Niin, mitä sitten? Jos äidiltäni tuli hätäviesti, maanosalla ei ole väliä", Lena ilmoitti nenäkkäästi, mutta Tristan pudisteli yhä päätään. "Joopa joo."