Borderland

21. L I N D A

"I can't unlove you."

Vasta kotimatkalla huomasin, että vähäinen vaatetus oli ollut suuri virhe. Kylmä ympäröi minut joka puolelta ja kietoi ohuen ilman vaippaansa. Hengitykseni muodosti kevyitä höyrypilviä ilmaan, ja lumi narskui kenkieni alla.

Juuri kun olin päässyt takaisin Lindan luokse, lumihiutaleet humahtivat yhtäkkiä liikkeelle ja alkoivat leijailla tanssiliikkein kohti maata. Natasha oli palauttanut ajan kulun.

Kiskaisin Lindan oven auki, ja astuin kynnyksen ylitse. Jake kömpi parhaillaan ylös maasta, ja oli saada sätkyn, kun minä seisoin eteisessä. "Mitä vittua sinä siinä teet?"

Luke ja Harperkin huomasivat minut, ja Luken kulmat kurtistuivat todella syvään kurttuun.

"Jasper katosi, tietääkö kukaan mitä helvet-" Robin pyyhälsi huoneesta, ja seisahtui kuin seinään nähdessään minut. "Mitä tapahtuu?"

"Selitän sinulle ihan kohta, okei?" Jätin takkini ja kenkäni eteiseen ja pyyhälsin huoneeseen, jossa Aidan oli päässyt jalkeille ja nojasi kämmenillään polviinsa. "Mitä tapahtui? Mihin katosit?"

Istuin sängylle ja heiluttelin hermostuneena jalkojani. "Öh, selitän myöhemmin. Haluan nyt vain tietää, olemmeko me sujut? Haluan tehdä yhäkin selväksi sen, etten ole sinulle vihainen tai mitään, ja toivon, että sinäkin voisit vain unohtaa tapahtuneen. En halua tämän pilaavan välejämme tai ylipäätään muuttavan niitä huonompaan suuntaan."

Aidan nyökkäsi, ja raapi niskaansa. "Joo en minäkään. Yritän unohtaa, lupaan sen. Se nyt vain tulee olemaan todennäköisesti todella hankalaa. Mutta minä yritän, ihan varmasti. Ja lupaan etten tee sitä uudestaan."

Nyökkäsin, ja onnistuin hymyilemään hieman. "Hyvä homma."

Otin yhden suklaan Harperin sairaalaan tuomasta suklaarasiasta, ja tarjosin Aidanillekin yhtä. Hän kuitenkin kieltäytyi, ja pakeni huoneesta melko pian. Hän ei tulisi unohtamaan tapahtunutta.

Olin jonkin aikaa huoneessa yksin, kuuntelin musiikkia ja söin vadelmasuklaita, kunnes Robin tuli koputtamatta sisään kahden limpparipullon kanssa. Hän istuutui vastapäiselle sängylle ja heitti minulle limppari pullon. Se lensi oikean käteni ohitse sängylle, ja Robin irvisti. "Sori, en tajunnut kätesi olevan kipsissä."

Poimin pullon vasemmalla kädelläni, ja Robin nojautui eteenpäin avatakseen sen. Kun hän istui takaisin sängylle, olin jo varautunut kysymyksiin.

"Mitä tapahtui?"

"Sinä muistat, kuinka kerroit minulle Natasha Konstantinovista, ja siitä, että hän varmaan tulee ottamaan minuun yhteyttä?" Kysyin, ja Robinin kasvoille levisi ymmärrys. "Aivan. Niinpä tietenkin. Miksen heti tajunnut. Pysäyttikö hän ajan?"

Nyökkäsin, ja Robin avasi Pepsi-pullonsa korkin ja otti ison kulauksen tummaa juomaa. "Mitä hän sanoi sinulle?"

"Hän ottaa minuun yhteyttä parin kuukauden päästä, ja sitten olen hänen oppilaanaan jonkun aikaa. Hän kuulemma tuntee isäni, ja oikeastaan hän näytti myös kuvan, jossa oli isäni ja jonkun toisen miehen kanssa jollan 1 700 -luvulla."

Robin nyökkäsi hitaasti. "Joo, olen kuullut heidän...tuttavuudestaan. Ja pistän pääni melkein pantiksi siitä, että se toinen mies oli Garrett Durham, eikö?"

Nyökkäsin hieman hämilläni, ja Robin selvensi asiaa ilmeeni huomatessaan. "Tunnen hänen vaimonsa Ellen Durhamin. Oikeastaan jo pienen ajan päästä me tapaamme hänen sisarensa Amandan pojan Sebastian Templetonin. Pyysin häneltä nimittäin apua Veran suhteen."

Kurtistin kulmiani. "Onko Vera yhä mukana?"

Robin nyökkäsi. "Joo. Vaja on ikään kuin yhteydessä Lindaan eri tavoin, Dublinissa se oli se toisiksi ylin kerros, josta me tulimme tikkaita pitkin tänne, ja Moskovassa se oli vaja, samoin kuin täällä Siperiassa. Joskus se on ullakkohuone ja joskus kellari, mutta se on aina mukana."