Borderland

9. M O S K O V A

"I was told I shouldn't have come to Moscow."

Robin siirsi Lindan kuudelta.

Se ei tuntunut läheskään niin pahalta kuin viime kerralla. Robin sai Lindan kunnolla valmisteltua, ja matka oli huomattavasti lyhyempi kuin aiemmin. Oikeastaan en edes huomannut sitä. Maisemat vain vaihtuivat hiljaisen jyrinän ja pienten vatsanväänteiden saattelemana.

Seisoin heti ikkunan ääressä katsellen heräilevää Moskovaa. Tai no, se alkoi olla jo aika hereillä. Kello oli Moskovassa nimittäin jo reilusti aamupäivän puolella, ja autoja sinkoili sinne tänne koristeellisten rakennusten lomassa. Robin käveli viereeni ja avasi ikkunan. "Lindankin pitää saada hieman tuulettua. Lähden Moskovan kellon mukaan kahdentoista aikoihin, pitää yrittää saada Harp hereille siihen mennessä."

Nyökkäsin, ja lähdin keittämään lisää kahvia. Robin oli pyytänyt minua käyttäytymään mahdollisimman varovasti nyt kun emme tienneet voimistani hirveästi mitään. Saattaisin vaikka vahingossa räjäyttää jotain.

"Onko kamalan viisasta, että minä lähtisin kaupungille? Mitä jos minä vain pysyttelisin täällä..." Ehdotin Robinille, joka pudisteli päätään nojaten ikkunalautaan. "Ei, Jasper. Sinun on saatava jotain tekemistä, et sinä kumminkaan mikään vanki ole. Et voi virua täällä päivästä toiseen, sinun on saatava raitista ilmaa ja uusia vaatteita."

Robin käveli eteiseen ja kantoi sieltä yhden laatikon keittiön pöydälle. Hän penkoi sitä hetken. "Venäjällähän on rupla, eikö?"

Nyökkäsin, ja Robin kiskaisi laatikosta paksun kirjekuoren, jossa luki suurilla mustilla kirjaimilla RUPLA. Hän avasi sen ja heitti pöydälle kasan ruplan seteleitä ja pari luottokorttia. "Näillä pitäisi pärjätä tämä päivä. Jos tarvitset lisää, ota vain täältä" Robin heristi kuorta ja tunki sen takaisin laatikkoon.

Suuni oli loksahtanut auki järkytyksestä. "O-onko tuo edes aitoa rahaa?"
Robin pudisteli päätään ja sulloi rahat nahkaiseen lompakkoon. "Ei. Onko sillä niin kamalasti väliä, kun ne on niin hyvin väärennetty ettei kukaan ymmärrä sitä."
"Luottokortitkaan eivät taida olla ihan laillisia?"

Robin hymähti. "No mitä luulet? Ei meillä loputtomasti oikeaa rahaa ole. Väärennetty ei haittaa ketään hetkeen. Ja on meillä oikeaakin rahaa siltä varalta että kassalla tarkastetaan. Ei olla jääty ikinä kiinni."

Kerta se olisi ensimmäinenkin. Olisin halunnut sanoa, mutta pidin suuni kiinni. Parempi niin, uskoakseni. Saatoin toimia rikollisten kanssa, mutta olin alaikäinen. En joutuisi vankilaan, kai? En tiennyt, miten Venäjällä toimittiin.

"Robin taputteli farkkujensa taskuja. "Ai paska. Sinulle ei ole vielä teetetty henkkareita. Se pitää hoitaa tänään, voisin värvätä Luken siihen..."
Robin taisi puhua enemmän itselleen kuin minulle mutta kohotin silti kulmiani ja uskaltauduin huomauttamaan hänelle, että kyllä minulla henkkarit oli.

Robin katsoi minua ja purskahti hersyvään nauruun. "Idiootti, ei oikeat henkkarisi. Niillä et pitkälle pötkisi. Minkä niminen haluaisit olla? Robert, Samuel vai kenties Dave?"
Ilmeeni oli toisen kerran kymmenen minuutin sisällä todella järkyttynyt. Väärennettyä rahaa, väärennetyt henkkarit...

"Mitä seuraavaksi? Puenko peruukin?"

Robin pidätteli nauruaan samalla kun sulki laatikon. "Et taida. Keitä sinä lisää kahvia niin minä käyn potkimassa nuo madot jalkeille."
Robin kantoi laatikon takaisin eteiseen ja hölkkäsi sitten käytävään. "JA NYT KAIKKI JAHTAAJAN VARJOKUVAT YLÖS NIINKUIN OLISITTE JO, KELLO ON YLI KYMMENEN!"

Kaadoin juuri vettä kahvinkeittimeen, kun Aidan käveli haukotellen keittiöön. Hän oli saanut vaatteet päälleen, ja niihin kuuluivat sininen neulepaita ja harmaat college-housut. "Huomenta veli. Oletko jo okei?"