Borderland

31. P U N A

"Being good is also a mistake nowadays. People think you are fake."

Kävimme koulua kokonaiset kaksi viikkoa. Oli kieltämättä kummallista palata niin tavalliseen arkeen pitkän tauon jälkeen. Taistelin matematiikan kanssa Lenan vieressä, joillain tunneilla istuin Janan vieressä ja muuten istuin yksin. Väli- ja ruokatunnit vietin joko Janan tai Jaken kanssa. Lenaa välttelin niin paljon kuin mahdollista.

Evanista ja Nickistä ei kuulunut mitään kamalan tärkeää. He olivat siirtyneet jonkun portaalin kautta Afrikkaan, ja etsivät siellä vanhoilta heimoilta vapauttamistaikaa Warrenille. Hänen kuvansa oli ruokapöydällä, ja Tristan kävi vähintään joka toinen päivä kysymässä, edistyimmekö lainkaan.

Seuraavaan täysikuuhun oli vielä aikaa, ja Malakai pysytteli mahdollisimman paljon sisätiloissa. Vapaa-ajallaan Lena opetti hänelle ihmisten tapoja, kuten syömistä, kengännauhojen solmimista, kohteliaita tapoja ja sen sellaista.

Minä olin kuullut taas ääniä päässäni. Joku puhui minulle aina silloin tällöin, huomautteli jotain ja neuvoi. Olin yrittänyt monta kertaa ohjata ajatukseni johonkin suuntaan ja kysyä häneltä, kuka hän oli, mutta hän ei joko kuullut kysymyksiäni tai ei välittänyt niistä.

***

"Mitä maalaat, Jasper?" Jana kysyi ja kumartui katsomaan minun kankaaseeni. Kuvaamataidon tunnilla me teimme öljyvärimaalauksia, ja olin iloinen, kun pääsin tekemään jotain, missä olin hyvä.

"Vuoristoa", sanoin, ja lisäsin harmaaseen hieman lisää mustaa. Jana nyökkäsi, ja vetäytyi takaisin oman kankaansa pariin.
"Entä sinä?" Kysyin, ja kurkistin Janan kankaalle.

Hän oli luonnostellut siihen ihmisen, joka näytti kuitenkin hieman kummalliselta. 
"Ihmissutta. Minulla on ihan ihmeellinen fetissi niihin. Olen lukenut kaikki mahdolliset nettisivut ja kirjat niistä. Tiesitkö, että lykantropia on oikeasti psykologinen sairaus?  Sitä sairastava ihminen kokee olevansa eläin, tai muuttumassa sellaiseksi. Tieteen mukaan muutos tapahtuu kuitenkin vain sairaan mielessä, mutta se on kumminkin saanut nimensä lykantropia-tilasta, jossa ihminen tarujen mukaan muuttuu ihmissudeksi."

Jana puhui ihmissusista silmät hehkuen, mutta minun mielessäni oli vain Tristan repimässä sydäntä Uriahin rinnasta. Ihmissudet eivät ehkä olleet sitä, mitä Jana oletti.

"Okei, se oli sinusta ihan typerää, eikö ollutkin?" Jana katsoi minua epäilevänä, ja kiirehdin pudistelemaan päätäni. "Ei, ei ollenkaan. Minuakin on aina kiinnostanut kaikki myytit ja fantasia." Niin. Olin itse yksi myytti.

Jana hymyili. Hän oli letittänyt kiharansa moneksi pieneksi letiksi, ja ne peittyivät osittain hänen hupparinsa hupun alle. "Kiva kuulla. Tunnen itseni aina välillä ihan höntiksi kun puhun ihmissusista ja muista taruolennoista. Mutta toisaalta, kukaan ei ole vielä todistanut sadan prosentin varmuudella, ettei niitä ole. Niin kauan voin uskoa mitä haluan."

Nyökkäsin, ja Jana korjasi nenäkoruaan parempaan asentoon. "Missä sinä muuten asut? Olemme tunteneet jo pari viikkoa, mutten tiedä sinusta mitään muuta kuin nimen."

Jo pari viikkoa. Minulle pari kuukauttakin oli vähän, mutta Jana oli selvästi sosiaalisempi ja avonaisempi.

"Öh, melko laitakaupungilla", mutisin. En tiennyt ihan tarkkaan, missä Linda oli. Jana kuitenkin tyytyi vastaukseen. Hän oli ymmärtänyt melkein heti alussa, etten ollut kamalan sosiaalinen ja avautuva persoona.

"Minä asun melko keskellä Traunsteinia. Voit tulla joku päivä käymään, jos haluat. Äiti leipoo parhaimmat leivokset koko Saksassa", Jana kehui. Nyökkäsin, ja hymyilin hieman. "Joo. Voin tulla joskus kun pääsen. Minua saatetaan vain tarvita kotona."