osa 20

383 31 2
                                    

"Onko se ladannut? Kysyn Louislta, kun makaan sängyllä. Olen maannut pehmeällä sängyllä välillä silmiäni sulkien.

"Kohta." Toteaa hän, kun pyörähtää tuolillaan. Olemme olleet tässä huoneessa ainaskin puoli tuntia. Täällä huoneessa pitää olla ainaskin yksi valvomassa videoita ja etsimässä johtolankoja. He olivat innoissaan jo, kun kerroin hänen omistavan ison talon missä on kattohuoneisto ja hänellä on talo sen lähistöllä. Itse jo pelkäsin, että jään kiinni ja olisin mennyttä. Ei edes kolme pientä tequilaa saanut oloani rennoksi, vaikka toivoin. Kuulen, kun oveen koputetaan salaisella koputuksella. Nousen ylös sängystä ja menen avamaan oven. Aukaisen sen ja näen oven takana Alican, Zaynin ja Niallin. Päästän heidät sisään ja suljen oven.

"Tulitte hyvään aikaa!" Toteaa Louis ja alkaa naputella näppäimistöä nopeasti ja yhdelle ruudulle ilmestyy erilaisia numeroita.

"Hakkeroitko sä äsken Jasonin puhelimen? " kysyn hämmilläni ja astun Zaynin viereen. Kiedon käteni häneen ja painan poskeni hänen rintakehään. Hän tuoksuu niin ihanalta. Käännän kasvoni ja suukotan häntä solisluuhun alla olevaan huuliin.

"Miltä näyttää? Naurahtaa Louis ja vilkaisee minua.

"Pystytkö jäljittää noiden numeroiden omistajat? " Kysyy Alicia ja laittaa kätensä tuolin nojalle ja katsoo näyttöä.

"Pystyn, mutta se vie aikaa. " Vilkaisee Louis Aliciaan.

"Hoida homma! " Taputtaa hän Louista olkapäähän ja lähtee huoneesta. Huokaisen pienesti ja kävelen taulukon luokse. Taulukkoon on lisätty kerrotalo jossa kävin ja pohjapiirustukset ja kirjoitettu yksityiskohtia. Nyt en voi viettää Zaynin kanssa ulkona aikaa. Se on vaarallista ja jos joku Jasonin apureista näkee hänet tai jonkun heistä, meidän suunnitelmat ovat pilalla ja se tarkoittaa pakenemista. Tässä pelissä on myös oma henki kyseessä. En pysty kuvitella, että Zayn ei seisoisi vierelläni, jos he saavat tietää. Teen kaikkeni, että hän jättää Zaynin ja muut rauhaan. Tunnen kuinka Zayn kietoo kätensä ympärilleni.

"Olen valmis tekemään mitä tahansa, että hän jättää teidät rauhaan. " käännyn ympäri ja katson häntä ruskeisiin silmiin.

"Ei hän jätä ketään rauhaa ennen, kun hän makaa mullan alla. " Toteaa Niall kädet puuskassa. Irrottaudun Zaynistä ja katson blondia poikaa. Järkytyn heidän kuulemasta. Aikovatko he tappaa Jasonin?

"Aioitteko tehä Jasonista lopun? Miten muka pääsette hänen lähelle? " kysyn, kun nostan käteni vyötärölleni ja otan pari askelta eteenpäin.

"Ei me muuten päästä hänestä eroo. Ensin pitää löytää sen apurit ja kiduttaa heitä, että saataisi tietoja. " Sanoo Louis tietokoneen ääreltä ja naputtaa hiirellä pari kertaa.

"Luuletteko he kertoisivat?" Naurahdan pienesti. Jos Jason on kova naamanen niin hän kyllä miettii kahdesti ottaako hän mukaansa tai ei apureita bisneksiinsä. Eli tuskin he kertoisivat meille mitään.

"Jos he eivät kerro saavat sitten kuulan päähän. " Sanoo Niall kylmästi. Nielaisen ja pidän kasvoni tyynenä.  En halua heidän aistivan pelkuruuttani tai olisin järkyttynyt kuulemastani. He tosissaan käyttävät aseita. Luulin he vaan puolustautuvat niillä, mutta he oikeasti käyttävät asetta. Tämä on pakko olla vitsi.

"Älkää jaksako naurattaa. " Totean pienesti heiluttaen päätäni.

Naurahtaa Louis ja nousee penkiltä. Hän kävelee ison kaapin luokse ja vetää sitä sivummalle. Kaappin siirtyttyä sen takaa ilmestyy kaksi ovea. Hän aukaisee ovet ja sieltä ilmestyy pieni huone joka on täynnä aseita. Kävelen lähemmäksi ja näen patruunoja ja mustia nahka hanskoja.

ContactWhere stories live. Discover now