Luku 45 - Milloin susta on kasvanut aikuinen?

587 66 21
                                    

Paniikki valtaa koko kehoni. Tämä on juuri se asia mitä olen pelännyt. Pahin mahdollinen asia mitä voisi käydä. Se, että kaikki saavat kuulla minun ja Zaynin suhteesta. Meistä leviää joku pusukuva. Kuka sellaisen on edes ottanut? Olemme kaikenlisäksi olleet niin varovaisia, että mitä teemme julkisilla paikoilla. Kaikki pitävät meitä varmasti ihan vastenmielisinä. Tai ehkä enemmänkin minua. Zaynia on varmaan aina pidetty vastenmielisinä, mutta kukaan ei vain ole koskaan kehdannut sanoa sitä. Paitsi minä olen tainnut sanoa useampaakin otteeseen. Mutta se on totta! Ainakin joskus.

Kun Jenna oli kertonut puhelussa, että meidän kuvia on levinnyt, lopetin sen puhelun samantien. Sen jälkeen Jenna on yrittänyt soittaa minulle kymmeniä kertoja, mutta en ole vastannut. En ole pystynyt enkä muutenkaan juuri nyt halua keskustella hänen kanssaan. En ole vieläkään uskaltanut mennä nettiin, koska en tiedä olenko valmis näkemään sitä kuvaa.

Huokaisen syvään ja kerään itseni. Avaan koneeni ja menen ensimmäisenä tämän Lontoon koulun nettisivuille. Tosiaan, kaikilla oppilailla on tietyt oikeudet koulun sivuihin, jotta sinne voitaisiin laittaa kaikkia uutisia. Ja tämähän vasta onkin mehukas uutinen.

"Vaihto-oppilas Gabriella Smithillä on suhde isäntäperheensä lapsen Zayn Malikin kanssa!" Luen ääneen. Haluan nyt jo itkeä ääneen. Kuulostaahan tuo varmasti monen korvaan todella vastenmieliseltä. Mutta minkä minä tunteilleni mahdan? En minä niitä ole valinnut. Jos vain voisin, peruisin kaiken enkä olisi koskaan edes sekaantunut Zayniin. En olisi pilannut elämääni. Rullaan sivua vähän alaspäin ja sitten näen sen kuvan. Minun on pakko sulkea silmäni sillä en kestä katsoa kuvaa. Kuva on otettu koulun pihalta. Muistan itseasiassa päivän todella hyvin. Minulla oli ollut koulua neljään saakka ja olin todella väsynyt. Zaynilläkin oli neljään saakka joten päätimme mennä samaa matkaa kotiin. Katsoimme monta kertaa ympärillemme, että pihalla ei olisi ketään. Muistan ettemme oikeasti nähneet ketään. Sanoin silloin Zaynille, että ajatus on silti huono, sillä joku voi kuitenkin nähdä ja on muutenkin todella suuri riski ruveta pussailemaan keskellä koulun pihaa. Zayn kuitenkin sai minut vakuuttuneeksi siitä ettei pihalla olisi ketään eikä kukaan ulkopuolinen näkisi, joten hän suuteli minua. Joku hemmetin kusipää näköjään kuitenkin sai napsaistua kuvan ja se koituikin kohtaloksemme. Tai pikemminkin minun kohtaloksi. Miten minä annoinkin Zaynin ylipuhua minut? Olen niin tyhmä.

Seuraavaksi menen oman kouluni nettisivuille. Siellä on vähän erilainen uutinen, mutta täysin sama kuva. Tässä vaiheessa minun tekisi mieli repiä kaikki hiukseni päästä.

"Koulun priimaoppilas Gabriella Smith lähti muutamia kuukausia sitten vaihto-oppilaaksi Lontooseen. Hän on aina noudattanut sääntöjä ja ollut muutenkin mallioppilas. Hän on edustanut kouluamme monissa tapahtumissa. Emme missään nimessä halua haukkua Gabriellaa tai sanoa, että hän on tehnyt täysin väärin sillä ihminen ei tunteilleen mahda mitään. Kuitenkin fiksuna ihmisenä hän olisi voinut vähän ajatella mihin ryhtyy. Gabriellalla on suhde isäntäperheensä lapsen kanssa (Zayn Malik). Hän varmasti tiesi säännöt, mutta ei kuitenkaan pystynyt noudattamaan niitä."

En minä alunperin tiennyt mistään säännöistä! Kukaan ei kertonut minulle niistä, kun lähdin vaihtoon! Sain tietää niistä vasta myöhemmin Jennalta ja silloinkin oli jo liian myöhäistä. Jos minulle oltaisiin kerrottu säännöistä heti, olisin voinut varautua tällaiseen.

Pääni on niin sekaisin tästä kaikesta etten enää tiedä mitä minun pitäisi ajatella. Kaikeista tärkein kysymys kuitenkin on; Mitä minun pitää tehdä? En kehtaa enää liikkua missään. Kaikki varmasti nauraa minulle!

Hento koputus kuuluu ovellani. Vain yksi ihminen koputtaa noin.

"Sisään", pyydän itkuisella äänelläni. Ovi aukeaa ja arvaukseni meni oikeaan. Nimittäin Charles seisoo oven toisella puolella. Emme ole pitkään aikaan viettäneet aikaa kahdestaan, kun olen ollut vain Zaynin tai Carolinan kanssa. Nyt minua vähän kaduttaa.

"Moi. Saanks mä tulla sisään?" Charles kysyy.

"Totta kai", vastaan. Teen hänelle tilaa sängylle. Charles tulee viereeni istumaan.

"Onko jokin hätänä?" Kysyn, sillä Charles vaikuttaa oudolta.

"Mä näin sen kuvan", Charles sanoo viitaten selvästi minuun ja Zayniin.

"Ai", vastaan hiljaa laskien katseeni käsiini. Hermostuneena näprään kynsiäni. Minua pelottaa kuulla mitä Charles ajattelee nyt minusta.

"Hei, emmä oo vihainen, jos sä sitä mietit", Charles sanoo ja ottaa kädestäni kiinni.

"Etkö?"

"En tietenkään. Enkä mä ajattele susta mitenkään eritavalla", Charles kertoo hymyillen, "Vaikka onhan se aika ällöttävää, että oot menny iskee jonkun Zaynin!" Charles jatkaa ja minä alan nauramaan. Lyön häntä hellästi käteen.

"En mä ketään ole iskenyt!" Naurahdan.

"Kiva nähdä sut taas hymyilemässä", Charles sanoo iloisesti.

"Milloin susta on kasvanut noin aikuinen?" Kysyn leikilläni.

"En tiedä, ehkä sillä välin kun sä imuttelit sen teiniangstin kanssa."

"Hyi, lopeta!" Nauran.

Vaihdamme Charlesin kanssa yleisesti kuulumisia ja puhumme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Olinkin jo ehtinyt ikävöimään häntä.

"Mitä sä nyt aiot tehdä?" Charles kysyy minulta ja arvelen, että hän meinaa tätä koko sotkua.

Huokaisen syvään, "mä en tosiaankaan tiedä."



Tää alkaa lähenee loppuaan...

Could You Stay? | Zayn Malik | VALMIS Onde histórias criam vida. Descubra agora