Star Wars; Pimeyden polku

Luku. 42

        Näin kun Hanare juoksi Reniä kohti ase tappoiskussa. Yritin tavoitella valosapeliani, mutta en löytänyt sitä. Silloin näin silmissäni sen saman muiston, joka oli piinannut minua ikuisuuden.. Sen hetken kun jätin Hanaren palkkionmetsästäjien käsiin... Sisälläni aaltoileva pelko muuttui vihaksi.
En ole enään se sama pelkuri..! ajattelin ja syöksyin Renin eteen. Poltava kipu lävisti kylkeni ja kaaduin maahan. Kipu sumensi silmäni.. Ehdin vain nähdä Renin kauhusta kalpeat kasvot ennen kuin menetin tajuntani...
.
       Herätessäni huomasin olevani metsässä. Vilkuilin ympärilleni mutten nähnyt ketään.
Missä olen..?
Kävelin hiukan eteen päin ja näin puiden keskellä kulkevan polun. - Tervetuloa Ava.. lempeä ääni sanoi ja silloin huomasin edessäni seisovan naisen. - Kuka olet? Kuolinko minä? kysyin ihmeissäni ja katseeni kohdistui naisen hohtaviin vihreisiin silmiin. - Voi kulta rakas.. Olen isoisoäitisi.. nainen hymyili ja astuin askeleen taakse päin. - Oletko minulle sukua? En edes tiedä nimeäsi.. sanoin varuillani. - Uskotko nyt? Nainen kysyi ja loi tulta käteensä. - Oletko sinäkin tulen hallitsija? Kysyin ällistyneenä ja nainen naurahti hieman. - Nimeni on Lila. Olen tulen jumalatar. Lila sanoi hymyillen ja katsoin häntä hieman tarkemmin. Punaiset, kiiltävät hiukset kehystivät pehmeitä kasvoja ja vihreät silmät katsoivat minuun ystävällisesti. Lilalla oli päällään punertava hartiahuivi ja mekko. - Oletko Saran äiti? Oletko Lila Fett? Kysyin lopulta ja Lila nyökkäsi. - Kyllä minä olen. Hän vastasi. - Mikä paikka tämä on? Olenko kuollut? kysyin ja katselin ympärilleni. - Tämä on Pimeyden polku.. Lila sanoi ja huomasin jälleen kivisen, tumman polun joka jatkui loputtomiin metsän mukana. - Olenko keskellä pimeyttä? kysyin ja pelko kouraisi vatsaani. - Valinnoillasi olet valinnut pimeyden.. Hylkäsit Vastarinnan ja jatkoit Ritarikunnassa. Lila sanoi tyynesti ja huomasin käsieni tärisevän. Vilkaisin Lilaan hermostuneesti.
Miksi hän on edes täällä…?
- Olen tullut kertomaan sinulle voimistasi.. Lila sanoi ja huokaisin. - Turhaan tulit.. Voimani vietiin jo. sanoin hiljaa ja katsoin maahan. - Ei. Olet väärässä. Lila sanoi tiukasti ja katsoin häntä silmiin yllättyneenä. - Mistä oikein puhut? Voimani vietiin. En voi enään hallita tulta. sanoin jas silloin Lila laski kätensä olkapäilleni. - Ava, vaikka menettäisit voimasi, sisälläsi oleva liekki palaa aina kirkkaana. Sinulla on tulen voima, eikä kukaan kykene viemään sitä sinulta... Lila kuiskasi hymyillen ja hänen kuvajaisensa alkoi haalistua. - Älä mene vielä! huusin mutta hän oli jo poissa. Seisoin yksin tummassa metsässä. Hänen sanansa soivat yhä korvissani. Päässäni pyöri miljoonia ajatuksia, mutta silloin tajusin.
Miten pääsen pois täältä..?!