Star Wars; Pimeyden polku

Luku. 25

                 Istuin huoneessani harjaten hiuksiani. Olin juuri palannut harjoituksista ja kello oli 14:47. Huokaisin syvään ja laskin harjan sängylleni. Saran viiime tapaamisesta oli jo tasan kuukausi. Hän tulisi tänään ja minun olisi päätettävä mitä tekisin.. Olin jo tehnyt päätökseni... Nyt minun olisi ilmoitettava se heille... Nousin seisomaan ja lähdin käytävälle. Oli miettinyt asiaa jo kuukauden ja nyt tiedän mitä tekisin. Koputin Renin huoneen oveen ja hän tuli avaamaan. - Ren.. Tulisitko kanssani ulos? Minulla olisi asiaa.. pyysin ja Ren katsoi minua yllättyneenä. - Mitä asiaa? hän kysyi ihmeissään. - Ren.. tämä on tärkeää.. sanoin ja katsoi häneen anovasti. - Hyvä on.. Ren sanoi hetken päästä ja hymyilin. - Tule sitten! sanoin ja lähdin ulos Ren perässäni. Kävelin metsäpolkua lumen sataessa Ren perässäni ja pysähdyin aukiolle. Sara seisoi siellä aluksensa luona. - Ava, mitä tämä tarkoittaa? Miksi Sara on täällä? Ren kysyi ihmeissään minulta ja huokaisin. - Ren, muistathan mitä Sara viimeksi sanoi...? kysyin hiljaa ja Ren katsoi minuun hämmentyneenä. - Hän sanoi tulevansa kuukauden kuluttua kuulemaan vastaukseni.. Ja nyt siitä on kulunut kuukausi.. selitin ja Ren huokaisi. - Oletko tehnyt päätöksesi? hän kysyi hiljaa ja nyökkäsin. Lunta alkoi sataa vain enemmän. Suuni tuntui kuivalta kun avasin sen. - Olen tehnyt päätökseni.. Lähden Saran mukaan.. änkytin hiljaa ja katsoin maahan. - Hyvä, tulen hakemaan sinut illalla. Sara sanoi ja lähti aluksellaan. - Mitä!? Miten niin lähdet hänen mukaansa!? Ren huusi ällistyneenä. - Haluan tulla vahvemmaksi.. Siksi lähden hänen mukaansa.. sanoin ja pidättelin kyyneleitä. - Et voi lähteä! Ren huusi. - Lähden vain alle kahdeksi vuodeksi.. Sitten palaan luoksesi.. sanoin surullisesti ja käännyin ympäri palatakseni takaisin tukikohtaan. Mutta Ren tarttui olkapäästäni kiinni. - Miksi...? Miksi lähdet..? hän kysyi hiljaa ja pidättelin jälleen itkua. - Koska en ole arvoisesi.. kuiskasin ja irrotin hänen kätensä. Juoksin takaisin tukikohtaan huoneeseeni, enkä voinut enään pidätellä itkua. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja tipahtelivat rautaiselle lattialle. Näin olisi paras.. ajattelin surullisena ja suljin silmäni. Minun on pakko lähteä.. Tullakseni vahvemmaksi...

Illalla...

Olin pakannut vähäiset tavarani olkalaukkuuni ja nyt olin ulkona kävelemässä metsäpolulla. - Odota! ääni huusi takaani ja käännyin ympäri. Näin Renin ja hän juoksi luokseni. - Sinun ei ole pakko lähteä.. hän sanoi muttakkäänyin ympäri ja jatkoin kävelyä. - Minun on pakko.. sanoin hiljaa ja kävelin aukiolle jossa Sara jo odotti. - Minä teen sinusta vahvan! Ren huusi minulle ja pysähdyin aluksen eteen. - Anteeksi Ren.. Ja kiitos kaikesta.. Lupaan kyllä palata luoksesi kahden vuoden kuluttua.. sanoin hiljaa kyyneleet silmissäni. - Älä lähde.. Ritarikunta tarvitsee sinua.. Ren sanoi ja erotin hänen äänestään pienen epätoivon. Kyynelet valuivat poskilleni ja käännyin ympäri katsoakseni häntä silmiin. - Ren.. Minä.. minä olen ihastunut sinuun.. kuiskasin ja nousin Saran alukseen. Sara oli jo mennyt ohjaajan paikalle ja hän vilkaisi minua huolissaan. - Oletko kunnossa? hän kysyi ja nyökkäsin istuessani harmaalle nahkaiselle penkille. - O-olen minä.. änkytin ja Sara hymyili. - Hyvä on.. Lähdetään.. hän sanoi ja käynnisti moottorit. Katsoin ulos vielä viimeisen kerran.. Ja lensimme avaruuteen...