Star Wars; Pimeyden polku

Luku. 49

            Ren ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun kun joku sotilas jouksi luoksemme. - Jotku tuntemattomat alukset hyökkäävät, sir! hän huudahti ja katsoin häntä ihmeissään. - Tule. Ren sanoi tiukasti minulle ja lähti juoksemaan sotilaan kanssa kohti tukikohtaa. Lähdin epäröimättä heidän peräänsä. Yhtäkkiä kuulinkin jo taistelun ääniä, pistoolien laukaisuja ja tuskanhuutoja. Juoksin pois metsästä ja näin sotilaita ja tummiin pukeutuneita vihollisia. 
Keitä he ovat..?
Näin Renin puhumassa Kenraali Huxille ja kävelin heidän luokseen. - Ketkä tänne hyökkäävät? kysyin heiltä yhäkin hämmentyneenä. - He ovat samoja henkilöitä jotka sieppasivat sinut kuukausia sitten. Kenraali Hux sanoi nopeasti ja vatsaani kouraisi. - Tulivatko he hakemaan minua..? kuiskasin ja yritin piilottaa äänessäni esiintyvää pelkoa. - Emme anna heidän enään tehdä  niin. Ren sanoi tiukasti ja hymyilin hieman. - Sinun kannattaisi pysyä huoneessasi kunnes hyökkäys on ohi. Kenraali Hux sanoi minulle  ja kavahdin hieman taaksepäin. - Mutta minunkin täytyy taistella teidän kanssanne! huudahdin järkyttyneenä. - Hän on oikeassa. Ihan varmuuden vuoksi. Tulen kertomaan kunnes hyökkäys on ohi. Ren sanoi ja nyökkäsin lopulta. - Hyvä on.. Kai te olette oikeassa.. sanoin hiljaa ja laahustin huoneeseeni. 
Olisin halunnut auttaa heitä.. Tunnen oloni niin avuttomaksi..
Silloin huoneeni ovi potkaistiin auki ja näin Hanaren tumman hahmon. Otin automaattisesti valosapelin vyöltäni ja Hanare piti omaa valosapeliaan kädessään. - Nyt on viimein aika selvittää välimme.. hän sanoi ja hyökkäsi. Terät osuivat toisiaan vasten sihahtaen. Käytin kaiken voimani mutta se ei riittänyt. 
Hän on liian vahva! ajattelin kauhuissani ja paniikki nousi sisälläni. Astuin askeleen taaksepäin ja Hanare kohotti miekkansa iskuun. Nopeasti juoksin hänen ohitseen käytävälle ja sieltä taistelukentälle. Vilkuilin ympärilleni mutten nähnyt Reniä missään. Kuulin Hanaren juoksuaskeleet takaani ja lähdin metsään toivoen että saisin karistettua hänet kannoiltani. 

Juoksin niin nopeasti kuin pystyin mutta väsymys alkoi tuntua. Lopulta jouduin pysähtymään metsänaukiolle. Yritin hengähtää mutta Hanare hyökkäsi jälleen kimppuuni armottomana. Taistelessamme väsymys alkoi jo hidastaa liikkeitäni ja kauhu kuristi kurkkua. 

Mitä jos Hanare voittaa..? MItä jos minä kuolen..?
Näin Hanaren juoksevan minua kohti mutten jaksanut enään liikkua. Yhtäkkiä tuntui aika pysähtyisi.
Tulen liekki palaa aina sisälläsi... Sinulla on tulen tahto..
Lilan sanat kuuluivat jälleen päässäni. Mutta kauhu kangisti kehoni.
Osaanko sitä edes enään..? Mitä jos epäonnistun..?  ajattelin peloissani.
Minä yritän. 
En voi muutakaan.. 
Keskityin ajattelemaan tulta. Sen voimaa, lämpöä ja valoa. Yhtäkkiä käsiini ilmeistyin tulen lieskoja ja silloin palasin nykyhetkeen kun Hanare juoksi minua kohti valmiina iskemään. Ampuin häntä tulella ja hän paiskautui päin puuta. Menin hänen luokseen ja Hanare nousi heiveröisesti pystyyn.
Silloin jostain syystä viha otti minusta vallan. Otin valosapelini ja iskin sen hänen lävitseen. Hanare katsoi minua ja näin muistoja hänen silmissään. Näin kun elämä virtasi pois hänestä..
- Hyvästi.. Ava... hän kuiskasi käheästi  ja vetäisin miekan pois. Hanare kaatui kuoleena maahan ja hänen lasistuneet silmänsä katsoivat kohti taivasta. Silloin valosapeli putosi kädestäni maahan. Katsoin Hanarea kauhuissaan ja vajosin polvilleni.
Mitä olin tehnyt..?