utu

12 | ei identiteettikriisiä, vain itselleen valehtelemista

Adeten kanssa oli kivaa, joo, mutta se ei vain tuntunut oikealta. Hänellä oli oikeita tunteita minua kohtaan, ja minä vain teeskentelin. Miksi? Adaminko takia? Vai kaikkien muiden?

Minä en olisi halunnut teeskennellä, mutten myöskään rikkoa Adeten sydäntä. Kun me olimme yhdessä, hän oli niin onnellinen, enkä minä halunnut tehdä häntä surulliseksi. Kaikki oli mennyt hänen kanssaan niin nopeasti ja sulavasti ja ilman mitään mutkia tosi pitkälle, jos ei laskenut minun oman pääni mutkia. Kaikki oli ulkopuolelta loksahdellut nopeasti paikalleen, eikä minulla ollut ollut sananvaltaa sille, mitä tapahtui. Kaikki vain tapahtui. Adette tapahtui.

Minä hymyilin hänelle, minä suutelin häntä, tein kaiken, enkä tuntenut häntä kohtaan enää mitään. Aina kun hän oli lähelläni, minä saatoin haistaa hänen hiuksensa ja leikkiä niillä, mutten oikeasti ajatellut häntä. Kun hän lähti, minulla oli paljon parempi omatunto olla ajattelematta häntä. Minä ajattelin koko ajan Utua. Ja se oli ihan perseestä.

Otin sotkuisesta vaatehuoneestani t-paidan, farkut ja sukat ja heitin ne sängylle. Olin alkanut paljon enemmän miettiä, mitä laitoin päälleni. Olin alkanut miettiä kaikkea paljon enemmän. Olin alkanut miettiä hiuksiani ja asuani ja sitä, miltä minä tuoksuin. Olin sekoamassa, kyllä vain!

Puin päälleni, otin puhelimen laturista ja lähdin alakertaan. Lulu istui ruokapöydän ääressä päällään jättimäinen huppari, joka kuului varmaan jollekin hänen kavereistaan. Hän selasi kännykkäänsä samalla syöden leipää, jonka päällä oli mintunlehtiä. Outo lapsi.

"Oho, kello on ykstoista ja sä oot jo ylhäällä. Muistaksä, et nyt on kesäloma?" hän kysyi, kun avasin jääkaapin ja otin appelsiinimehutölkin.

"Mä nään frendejä tänään", sanoin ja ravistin purkkia.

"Sä näät niitä joka päivä."

"Nii mut tänään mä nään niitä aikasemmin."

Mehua oli jäljellä niin vähän, että join sen lopun suoraan purkista ja heitin purkin roskiin. Puhelimeni värähti. Voi ei, Utu vastasi.

"Mun frendit muute yks päivä näki teiät jossain", Lulu sanoi katse puhelimessaan puraissen palan leivästään kuin se ei muka olisi ollut järkyttävä uutinen.

"No eikä vitussa nähny", nojasin molemmat käteni pöytään niin vauhdikkaasti, että ne kolahtivat.

Lulu hengasi tosi paljon poikien kanssa, ja jos yksikään heistä oli nähnyt Utun meidän kanssamme, kaikki tietäisivät jo. He eivät olisi jättäneet sellaista juorua kertomatta. He olisivat huutaneet sen kaikille, jotka tiesivät. Ja sitten kaikki tietäisivät. Ja minä olisin oikeasti mennyttä. Voi vittu.

"Chillaa, vaa Nana ja Kiki, ja ne kerto vaa mulle", hän sanoi ja katsoi minuun kummastellen reaktiotani.

Huokaisin melkein helpotuksesta.

"Miks sä oot noin järkyttyny? Johtuuks se sun uudesta frendistä Utu Jäkälästä?"

Otin helpotushuokaisun takaisin.

"Nyt Lulu helvetti turpa kiinni, me ei olla mitää frendejä, se vaa roikkuu meiän mukana Unnan takia", katsoin merkittävästi siskooni.

Häntä ei vieläkään näyttänyt kiinnostavan.

"Onks sun maskuliinisuus noin kolhiintuvaa? Lol."

Lulu nousi pöydästä ja vei lautasen tiskikoneeseen.

"Utu on oikeesti niin siisti tyyppi, et mä tasan tutustuisin siihen, jos mul ei jo valmiiks ois liikaa kavereita. Sulla ei oo, ja se hengaa sun porukan kans, mut sä et oo valmis hyväksymään ees sitä, et se on Unnan frendi. Oikeesti Levi, sä oot nössöin tyyppi, jonka mä tiiän. Ja mä tiiän paljon nössöjä tyyppejä. Pitäskö sun vaikka kasvaa? Vois auttaa ton sun identiteettikriisin kans", hän sanoi ja lähti sitten vain kävelemään huoneeseensa.