utu

8 | pieni ja laiha vatsa

🌪️
Ärsytti. Taas vaihteeksi. Utu oli tulossa päättäribileisiin, ja taaskaan Unna ei voisi olla meidän kanssamme. Ja ihmiset näkisivät Unnan Utun kanssa.

Tässä olisi mahdollisuus mennä nukkumaan, oli kuitenkin pariin kuukauteen viimeinen yö, jona minun pitäisi edes vähän pitää kiinni unirytmistä. Mistä unirytmistä? Sitä ei ollut näkynyt koko kouluvuoden aikanakaan. Mutta kesällä siitä tulisi yksi farssi. Ja ihan sama.

Minä pyörin hereillä ja mietin, voisiko mainettani enää pelastaa. Vai pitäisikö minun kuunnella Unnaa, ja vaan olla vähät välittämättä? Sen lisäksi hän vielä väitti, ettei ihmisiä oikeasti edes kiinnostaisi, jos he näkisivät Utun minun porukassani. Tottakai heitä kiinnostaisi! Ei Utu nyt vaan ollut normaali tyyppi, ja jos hän päätyisi porukkaan, eivät ihmiset enää arvostaisi minua.

Huomisen jälkeen olisi kesä, jonka aikana minun ei tarvitsisi edes ajatella muiden mielipiteitä. Mikä vapaus.

Ja huomisiltana olisivat kaikkien puhumat päättäribileet. Utu oli tulossa sinne. Unna oli kutsunut hänet.

Kun olimme sopineet viime viikon sunnuntaina, ja Unna oli tullut takaisin, hän oli vannonut Utulle, että kaikki muuttuisi. Mikä kaikki? En minä edelleenkään ollut lämpenemässä Utulle, vaikka en ehkä voisikaan enää kiusata häntä jatkuvasti.

Toisaalta ihan sama, ei minulla ollut nyt halua kiusata ketään. Se oli joskus tosi raastavaa.

Utu ärsytti minua. Tälläkin viikolla joka päivä vähintään yhdellä päivän välitunneista Unna katosi Utun mukaan, eikä tullut enää samalla välitunnilla takaisin. Ihmiset sielläkin näkivät heidät yhdessä. Minä olin kai melkein jo menettänyt koko maineeni, mutta sentään Utu ei vielä hengannut minun kanssani. Eikä hän tulisi koskaan hengaamaankaan. Unna saisi pitää hänet, kunhan piti kaukana minusta ja palasi jossain vaiheessa takaisin ilman häntä.

Vihdoin ne silmät viimein halusivat mennä kiinni. Olisivatpa pitkät yöunet tiedossa! Olisi ihanaa herätä aamulla, joka olisi muutaman tunnin päästä, mutta sentään minä nukahdin.

°

Heräsin, hyppäsin vaatteisiin, pyörähdin koululla, tulin kotiin, makailin sängyllä liian kauan, melkein myöhästyin, ja nyt kävelin sen Henry Laakson talon eteisestä eteenpäin ja menin etsimään Adamia, tai edes jotakuta, kenet tunsin.

Asunto oli aika iso, tai ainakin täällä oli aika paljon huoneita. Paikka oli jotenkin koristeltu, mutten oikeastaan yhtään jaksanut keskittyä siihen, minkälaisia koristeita siellä oli. Ledvalot vilkkuivat katonrajassa, vaikka niillä tuskin melkein koko yönä tulisi olemaan paljoa tehtävää, oli tulossa kirkas kesäyö. Ikkunat olivat auki, tai ainakin verhot.

Paikalla oli jo aika paljon ihmisiä, ja melkein kaikilla jo oli kertakäyttömuovimukit käsissään. He juttelivat muiden kanssa tai yrittivät kiusallisesti tanssia. En huomannut ketään, jonka olisin tuntenut. Tunnistin monia, ja olin nähnyt melkein kaikki joskus koulussa, mutta kukaan niistä ei ollut hyvää seuraa.

Tottakai ensimmäinen tyyppi, jonka oikeasti tunnistin, oli Utu Jäkälä. Pysähdyin ihmisjoukon keskellä ja huokaisin kyllästyneenä. Todennäköisesti Unna oli hänen kanssaan, vaikken nähnytkään häntä. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa - jatkaa etsimistäni ja yrittää löytää Adam ja muut, tai mennä Utun ja Unnan luokse.

Utu huomasi minut. Voi kuinka helvetin kiva. Nyt minun oli ainakin pakko mennä heidän luokseen. Utu sanoi todennäköisesti Levi tuli, sillä nyt Unna seisoi lähellä häntä ja katsoi minua. Hän ei näyttänyt kovin onnelliselta. Luulin, että olisimme olleet ok! No, en jäisi sinne sitten. Leikkisin vain, etten edes ollut huomannut heitä.