Lust is Saturday night; love is Sunday morning

Luku 27. Jet-lagged eyes are begging for an hour to sleep

Ed Sheeran - Lately

Eemil:

Oon mä ennenkin nähnyt Lauralla lyhyemmän mekon, mutta seisoessaan valkoinen kesämekko päällään Marco Polon kansainvälisellä lentokentällä hymyssä suin, sulan enemmän kuin ennen.

Me oltiin lennetty Frankfurttiin ja käyty lounastamassa lentokentäl kiireisessä kahvilassa ennen kuin matka oli jatkunut kohti Venetsiaa. Lennot välilaskun kera verotti voimia ja kumpikin meistä haukotteli tasaiseen tahtiin. Koneeseen ei ollut tällä kertaa eksynyt huutavaa vauvaa ja kovaa kuorsaavia ihmisiä, mutta nukkuminen oli ollut lähes mahdotonta. Laura oli valahtanut kalpeaksi hetin koneen noustessa, eikä ollut päästänyt mun kädestä irti koko matkan aikana. Se ei todellakaan viihtynyt koneessa.

Mä kannan olallani meidän yhteistä urheilukassia ja haravoin katseellani nimikylttiä, jota tilaamani taksikuskin piti pitää esillä. 

"Aika fancya, en oo koskaan ennen ettiny nimeäni kuskin kyltistä", Laura naurahtaa ja tähystää odottavien kuskien alueella seisovia ihmisiä. Heitä on vain muutama, mutta silti meidän nimeä ei löytynyt.

"Ei siinä oo mitään ihmeellistä. Eikä siinä varmaan lue kun mun sukunimi", hymähdän mimmin innostukselle ja kierrän käteni Lauran lanteille. "Me ollaan ajoissa, kun ei ollut ruumassa laukkuja."

"Mennäänhän me semmosen veneen kyytiin? Goldoliajelulle?" Laura kysyy ja kääntää kasvojaan mun suuntaan.

"Tietenkin, ei Venetsiassa voi käydä ilman, että kokee gondolikyydin", suukotan mimmin poskea ja spottaan samalla uuden kuskin ilmestyvän riviin. Mä seuraan katseellani, kuinka mies kaivaa repustaan rypistyneen paperin, siloittaa sitä reittään vasten ja nostaa kyltin muisen nähtäville. Nimeni komeilee siinä, joten otan reippaat askeleet Laura käsipuolessani kohti miestä ja tervehdin häntä.

Pian me ollaan jo matkalla kohti kaupunkia. Me kiidetään ohi peltojen ja kasvusto näyttää yllätävän samalta kuin Suomessa. Toki missään ei näy havupuita, mutta muuten pelloista tulee mieleen ihan Suomen maisemat. Auto kiitää ohi autioituneiden tonttien ja lentokentän autoparkkien. Pian me ajetaan korkeiden talojen täyttämään viidakkoon. Lähes jokainen talo on rakennettu kivistä ja tiilistä. Seinät ovat rapistuneet ja monen parvekkeen reunoja koristaa metalliset ristikkoaidat.

Me kiidetään ylinopeudella eteenpäin ja Laura tarraa toisella kädellään mun reiteen pitääkseen tasapainon auton takapenkillä. Se vaikuttaa yllättävän rauhalliselta pelottavaan kyytiin nähden - ehkä se on iloinen päästyään pois lentokoneista - ja kommentoi hassun näköisiä liikennemerkkejä, pohtien mitä ne mahtavat tarkoittaa.

"Welcome Venecia!" Laura osoittaa tuulilasin läpi ruskeaa taulua, jonka alta taksi painaa eteenpäin. En voi kun hymyillä mimmin innostukselle. Se oli koneessa selittänyt, kuinka oli käynyt vain muutaman kerran ulkomailla. Kumpikin hiljentyy katsomaan horisonttia, kun me kiidetään pitkällä sillalla. Laura hengähtää mun vieressä, kun kaistojen välissä kulkeva juna kiihdyttää meidän ohi.

Me jäädään kyydistä keskelle vilkasta liikennettä, mutta auto ei voi jatkaa kaupunkiin autoteiden puuttuessa kokonaan.

"Jalkapatikka alkakoon", Laura vitsailee ja luo väsyneen hymyn alla kulkevaan kanaaliin. Me lähdetään etsimään hotellia, mutta onneksi taksikuski oli ollut tarpeeksi ystävällinen selittäessään nopeinta reittiä.

"Täällä on niin nättiä", Laura kommentoi katsellessaan uteliaana ympärilleen. Mimmi osoittelee vähän väliä taloja tai laivoja tai kapeita kujia, jotka houkuttelevat lähemmälle tutkimiselle.

Ennen pitkää oikea majoituspaikka löytyy ja me päästään hengähtämään huoneeseen. Mä suuntaan oitis suihkuun, Lauran lysähtäessä kasvot edellä pedatulle sängylle. Jos sitä hetken lepäisi ja lähtisi sitten viettämään lomamatkaa Venetsian sydämeen.

//Ei tullut luku torstaina joulun jälkeen mmh.. Hyvää uutta vuotta ihanat lukijani! 

Eilen tuli tasan kaksi vuotta täyteen siitä, kun Lauran ja Eemilin matkaa aloin kirjoittamaan ja siitä innostuneena luin koko ensimmäisen kirjan uudelleen. Teksti oli kuolettavan täynnä kirjoitusvirheitä ja epäloogisuuksia, että häpesin silmät päästäni, mutta samalla myös huomasin oman kehitykseni vuosien varrella. Toivottavasti muutkin ovat huomanneet saman ;) Ehkä jossain kohtaa saan aikaa ja puhtia korjailla ja muokata aiempia lukuja. Luin myös vanhoja kommentteja luvuista ja niistä inspiroituneena sain puhtia kirjoittaa tarinaa eteenpäin!

Sanoja: 553

~demonipinja