Lust is Saturday night; love is Sunday morning

Luku 5. You pretend that you're not interested

Ed Sheeran - Insomniac's lullaby

Laura:

Tuulan pommittaessa kysymyksillä, rauhallinen kahvittelu on hetkessä muuttunut kuumottavaksi kuulusteluksi. Eikä Markon läsnäolo samassa huoneessa rauhoita mieltä. Varsinkaan jos se kuulee meidän keskustelua ollenkaan. Mikael tulee tietämättään pelastamaan mua tilanteesta, sillä sen humoristiselle piikittelylle ei voi olla nauramatta. Ahdistus raukea pieninä hippusina mun rinnasta ja tökkään leikkimielisesti Eemiliä poskeen.

"Siellä se aina kiltisti oven takana oottaa, ku tuun kotiin", mä virnistän Mikaelille ohi Eemilin, joka tarttuu mun toiseenkin käteen ja laskee senkin syliinsä.

"Ei tota söpöilyä mun edessä", Mikael heittää vakavana ja osoittaa sormellaan vuorotellen meitä kahta. Mä nauran ja pussaan Eemiliä ihan tahallaan poskelle. Tiedän, ettei Mikael sitä tosissaan sanonut, joten ihan leikilläni kiusaan. Meinaan piikitellä sitä Noorasta, mutten ehdi sanoa mitään.

"Kuinka kauan te ootte ollut yhdessä?" Tuulan sanat palauttaa mut siihen todellisuuteen, että se tosiaan on edelleen meidän toisella puolella istumassa ja seuraamassa tilannetta. Naisen kysymys saa mut jotenkin ihan kokonaan pois raiteiltaan, koska mä ehdin jo asettua toiseen keskusteluun ja pieneen kiusoitteluun jätkien kanssa. Mä vilkaisen Eemiliä, joka on kääntänyt jo valmiiksi katseensa muhun.

"Jonkin aikaa", Eemil vastaa äidilleen ympäripyöreästi. Ei me olla taidettu olla yhdessä kuin muutaman viikon. Ja tunnettu ehkä puolet kauemmin. Oon ihan hyvilläni siitä, ettei Eemil sano mitään tarkemmin, sillä Marko on ilmestynyt vaimonsa viereen. Mä käännän katseeni varmuuden vuoksi Eemilin suuntaan, ettei meidän katseet kohtaisi Markon kanssa ollenkaan. Totta kai se on tunnistanut mutta, mutta kumpikaan tuskin tahtoo sen paljastuvan muille. Alle kuukausi sitten mä istuin sen autossa viimeisen kerran.

****

Me ollaan tekemässä lähtöä Eemilin kanssa. Se on mennyt vielä juttelemaan veljelleen, kun mä jonotan narikasta meidän takkeja. Niin outoa, että jonkun omassa kodissa pitää jonottaa takkeja. Toki kyseessä on juhlat, mutta ne eivät ole vielä päättyneet. Ehkä porukka menee kattelee puutarhaa tai muuten vain ulkoilemaan. Tupakalle tai jotain. Mietin itekin sytyttäväni röökin heti kun pääsen ovesta ulos. Tiedän sen rauhoittavan mun hermoja.

"Hei", tuttu tumma ääni tervehtii takanani. Joudun käyttämään kaiken tahdonvoimani, etten käänny katsomaan. Lopulta kuitenkin uteliaisuus iskee, sillä luulin olevani viimeinen narikkajonossa. Mä näperrän Eemilin ojentamaa numerolappusta ja päädyn vilkaisemaan taakseni. Marko seisoo rennosti kädet puvunhousuntaskuissa mun takana. Mä puren posken sisäpintaa ja vilkaisen hätäisesti ympärilleni. Se onkin puhunut mulle.

"Hei", vastaan hiljaa ja välttelen miehen katsetta. Kumpa Eemil tulisi nopeammin. Mutta toivottavasti se ei tule, jos Marko näyttää tuntevansa mut.

"Eemil, vai?" mies sanahtaa hiljaa ja saa mut nieleksimään. En vastaa mitään, lasken vain katseeni kengän kärkiin. Ahdistuspallo painaa rinnassa. Mä ajattelin, että kun katkaisen kaikki välini entisiin asiakkaisiin, mä en kohtaa niitä enää koskaan. Että mun ei tarvitse puhua niille tai näyttäytyä niille poikaystäväni kanssa. Sivusilmällä näen, kuinka Eemil kävelee meitä kohti. Vilkaisen nopeasti Markon kasvoja ja huomaan sen katselevan mua, mutta käännyn sitten narikan puoleen odottamaan meidän takkeja samalla, kun Eemil pääsee meidän luo. Sen suu on puristunut viivaksi ja se sujauttaa toisen kätensä mun selän taakse.

//Tällasta tänään 8)

Sanoja: 476

Kommentoi ja äänestä ~ demonipinja