Lust is Saturday night; love is Sunday morning

Luku 3. Always losing in this game

Ed Sheeran - Quiet ballad of Ed

Laura:

Voi helvetin helvetti. Voiko ahdistukseen kuolla? Voiko mekkoon, jossa ei edes korsettia ole, kuristua hengiltä? Tuntuu, ettei happi kulje ollenkaan, hyvä että pääsin livahtamaan vessaan sen kummempia selittelemättä. Jättimäisen kartanon uumenista löytyy vessa yllättävän helposti, vaikkei yksityisessä asunnossa mitään kylttejä olekaan, toisin kuin muissa juhlatiloissa.

Vessat on yhtä hulppeat kuin muutkin talot ja selvästi ne on tarkoitettu juhlavieraiden käyttöön, sillä vessassa on koppeja, eikä vain yhtä pönttöä. Mä nojaan aluksi lavuaariin, mutta kun ovelta kuuluu askeleiden ääniä, mä sulkeudun yhteen vessakopeista. Yritän tasata hengitystäni, sillä en tahdo todellakaan mitään paniikkikohtausta tähän hätään. Mä hieron rintakehääni ja nojaan vessan kylmään seinään. Kuuntelen, kuinka äänet huoneessa hiljenee ja siirryn sitten pois kopista. Huuhtelen hikoavat kädet kylmän veden alla ja vedän muutaman rauhoittavan henkäyksen, ennen kuin lähden ulos vessasta.

Olo ei ole yhtään parempi ja mitä lähemmäs ruokasalia pääsen, sitä enemmän tahdon vain kääntyä ympäri ja painella ulko-ovesta ulos. Meinaan jo soittaa Nooralle, että tulee hakemaan, kun spottaan Eemilin nojaamassa seinään vähän matkan päässä. Mä kohotan kevyesti kulmiani, mutta astelen jätkän eteen. Se kiertää toisen käden mun selän taa ja suukottaa kevyesti mun ohimoa. En voi olla hymyilemättä, vaikka sekin tuntuu kovin väkinäiseltä.

"Onks parempi olo?" Eemil kysyy oikeasti huolissaan, ja mä koitan hymyillä ja nyökytellä.

"Joo, taisin vaan juua sen kuoharin niin nopeesti", naurahdan hiljaa ja vilkaisen Eemilin olan yli käytävälle. En tiedä yhtään mihin suuntaan meidän pitäisi mennä, joten ehkä on ihan hyvä juttu, että Eemil on odottanut mua.

"Mennäänkö syömään? Käännetään varmaan kaikkien katseet meihin kun mennään sinne myöhässä.." Eemil huokaa. Se ei kuitenkaan kuulosta siltä, kuin asia haittaisi sitä millään tavalla. En mäkään yleensä oo moksiskaan huomiosta, mutta jotenkin se, että Eemilin kaikki sukulaiset näkee meidät yhdessä, saa ahdistuksen kasvattamaan taas lepattavat siivet mun rintaan. Puren kevyesti huulen sisäpintaa ja nyökkään, vaikka tahdon kieltäytyä. En mä kuitenkaan voi sanoa sitä Eemilille, nää on kuitenkin sen veljen kihlajaiset.

"Tai ehkä me päästään hiippailemaan salaa sinne", Eemil virnistää ja lähtee taluttamaan mua kohti oikeaa suuntaa. Sen käsi on kevyesti mun selän takana ja tunnen, kuinka sen sormet silittää pienesti mun kylkeä. Eemil selvästi aistii mun ahdingon ja yrittää rauhoittaa, mutta tällä kertaa sen kosketuksella ei ole minkäänlaista vaikutusta.

Mun hengitys juuttuu kurkkuun, kun ruokasalin ovet ilmestyy yhtäkkiä aivan liian nopeasti meidän eteen. Vilkaisen Eemiliä, joka selvästi vetää hermostuneena henkeä, ennen kuin työntää oven auki meille. Me livahdetaan ovesta sisälle ja vastaan tulee hienosti koristellut pöydät, iloinen puheensorina ja nauru. Mun vatsassa vääntää, kun Eemil ottaa askeleita kohti pöytää, jossa Mikael jo istuu. Siinä pöydässä kuitenkin tuntuu istuvan koko lähisuku, sillä niin hääpari kuin appivanhemmat istuvat siinä. Pöydässä on myös yksi mulle täysin vieras mimmi, joka ei näytä montaa vuotta Eemiliä nuoremmalta.

Eemil vetää vapaan tuolin äitinsä vierestä ja ohjaa mut istumaan siihen, laskeutuen sitten penkille mun viereen. Tunnen monet katseet meissä, joten tuijotan vain hiljaisena pöytäkoristeita nostamatta katsetta kenenkään silmiin. Miten ihmeessä mä olen päässyt tähän tilanteeseen, että ensimmäisen oikean poikaystäväni isä on ollut mun asiakas?

//Yllätysluku Janikan nimipäivän kunniaksi, kyseinen mimmi ei oo muutamaa kertaa enempää tullut mainittua (ainakaan vielä) mutta päätin silti tämmösen ylimääräsen luvun laittaa. Huomiseen 8)

Sanoja: 522

Kommentoi ja äänestä ~ demonipinja