Luku 12. And then she kissed me like there was nobody else in the room

777 57 7
                                    

Ed Sheeran - Galway girl


Mikael:

Me ei olla nähty Nooran kanssa loman jälkeen ollenkaan. Kieltämättä mä oon kaivannut sen kanssa muhinoimista jo pidemmän aikaa, vaikka toki onhan mulla muita tässä välissä ollut. Se on kuitenkin sen verran huonossa hapessa jo siinä vaiheessa, kun me nähtiin illalla, ettei siitä täksi yöksi seuraa saa, se on varma. En kuitenkaan taho jättää mimmiä ihan oman onnensa nojaan, varsinkaan, kun kaikki muut mimmit on lähtenyt tanssimaan.

Eemil seuraa katseellaan oman mimminsä perään, joten mä rupattelen porukan uuden kundin, Juhan, kanssa. Se vaikuttaa ihan kelpo kaverilta, eikä sen kummemmin näytä olevan Lauran eikä Nooran perään. Välillä aina joku jätkäkavereista on sellasia. Ehkä se niiden toinen frendi - Saku on sellanen. Ei sillä, että se pitäisi paikkaansa. Ei meidänkään porukassa oo sellaista, että frendiä katottais sillä silmällä. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että meidän porukassa on vaan yks mimmi, ja sekin on varattu. Mutta kuinkas kävikään meidän muskettisoturien, joiden piti elää villi ja vapaa nuoruus? Kaks kolmesta on jo kahlinnut ittensä naiseen.

"Oottekste kauanki tuntenu?" mä kysyn silkasta uteliaisuudesta. Mä olin kuullut kyseisen jätkän nimen lomalla Nooran suusta muutamaan otteeseen, joten oletin sen olevan hyväkin frendi mimmien kanssa.

"Joku pari vuotta, tutustuttiin yhen Sakun kautta", jätkä vastaa mulle. Mä nyökkäilen vastaukseksi ja vilkaisen samalla Nooraa, joka on haudannut kasvonsa mun paitaa vasten.

"Et sit yrjöö mun päälle", tokaisen sille vahvasti ja kuulen musiikin yli vain hiljaista muminaa vastaukseksi.

"Lomalla Laura oksens suoraan Eemilin päälle", Noora naurahtaa laiskasti ja kohottaa päätään sen verran, että pystyy vilkaisemaan Juhaa. Sille se kaiketi tän hienon uutisen kerto.

"Niin, no et nyt toista sitä mulle", mä varoitan mimmiä uudemman kerran ja se vaan nyökkäilee.

"Ei mulla enää oo niin paha olo, en kyllä taida jaksaa lähtee tanssimaan vielä", Noora sanoo ja mutristaa huuliaan. Mä tiedän, kuinka kova se on tanssimaan, joten ymmärrän osittain sen harmituksen. Ehkä se ei oo hetkeen päässyt viihteelle, kun Laura on koko ajan kiinni Eemilissä, joten se on odottanut tätä iltaa.

Mä seurailen katseellani tanssilattialla huojuvaa porukkaa. Mun tekis mieli mennä mukaan, musiikkikaan ei ole ylitsepääsemättömän paskaa niin kuin välillä, mutta samalla en taho jättää Nooraa oman onnensa nojaan. Vaikka onhan meidän valtaamilla sohvilla vielä Juha ja Eemil, jotka on syventynyt keskusteluun. Yhtäkkiä mä tunnen viileät sormet mun niskalla ja katsahdan alaspäin mun syliin.

"Moi", Noora virnistää hiljaa ja siirtää kylmät sormensa haromaan mun hiuksia. Nainen, miks sillä on niin lumoavat silmät?

"Moi", vastaan huvittuneena. Onks mimmi niin humalassa vai miks se on tämmösellä tuulella? En voi kuitenkaan valittaa, sillä hetken kuluttua se on jo noussut paremmin istumaan mun syliin ja suutelee mua. Mä tietenkin kierrän käteni sen ympärille ja suutelen takaisin. Yleensä mä en jaksa imutella ketään baarissa, mieluummin siellä jatkoilla, mutta nyt kun tää mahtava mimmi on kivunnut mun syliin, mua ei kiinnosta vaikka oltais keskellä spottivaloja tän pimeimmän nurkan sijaan.

"Mul oli kind of ikävä", Noora mumisee vielä ennen kuin aloittaa uuden suudelman. Niin vittu mullakin oli.

//yllätysluku pitkästä aikaa. Tasan vuosi sitten aloin kirjottaa Lauran ja kumppaneiden elämästä. Siitä on jo niin kauan 😱 joten päätin vuosipäivän kunniaksi tehdä jotain ennen kuulumatonta. Mikaelin näkökulma!

Mitä mieltä luvusta?

Viime viikolla meni myös sadan seuraajan raja rikki, suurin osa taatusti näiden kahden kirjan mukana tulleita, ihan huippua! ❤

Sanoja: 537

Äänestä ja kommentoi ~ demonipinja

Lust is Saturday night; love is Sunday morningWhere stories live. Discover now