AleksixOlli=Täydellinen

240 20 8
                                    


*OLLI*

Hyräilin tulevan albumimme avaus biisiä samalla keittiötä siistien. Kaiken oli oltava täydellistä. Sinne päin, ei riittänyt. Edes hyvä ei ollut tarpeeksi hyvä Aleksille. Vain täydellisyys kelpasi. Juuri siksi että tuo mies oli sitä itsekin. Täydellinen.

Mä olin jäänyt kotiin järjestelemään sille synttäri-illallista kun tuo oli itse lähtenyt Joonaksen ja Nikon kanssa tatuointistudiolle. Ne oli hommanneet Aleksille lahjakortin ja varanneet jo etukäteen kyseiselle päivälle ajan. Ei tietenkään ilman Aleksin suostumusta. Se oli jo pitkään puhunut siitä kuinka halusi uutta mustetta iholle ja meidän tarkkaavainen parivaljakkomme oli ottanut vihjeestä kiinni.

Sillä välin mulla oli hyvää aikaa järjestellä omaa yllätystäni ja kaivaa sen lahja esille jo valmiiksi. Meidän arki oli ollut viime vuodet niin hektistä ettei kukaan ollut oikein ehtinyt muodostaa siitä edes kunnollista ajatusta. Puhumattakaan että parisuhteessa olevilla olis ollut aikaa panostaa yhteiseen hyvinvointiin.

Rundilla ollessa me kaikki kuusi oltiin kuin parisuhteessa keskenämme. Siltä se hyvin usein ainakin minusta tuntui. Kaikki oli niin aikataulutettua et iltaisinkin päällimmäinen ajatus oli vain se että pääsisipä pian nukkumaan. Mistään muusta puhumattakaan! Aamulla kun se kaikki alkoi taas alusta.

Romantiikasta ei ollut tietoakaan ja mun kaltaiselle ihmiselle se oli ajoittain aika vaikea pala. Mä tunnustauduin meidän porukan romantikoksi. Kaikki sellainen kiehtoi mua jostain syystä. Ehkä se oli mun tapa toteuttaa itseäni. Ja kun mä jouduin olemaan tarpeeksi pitkään ilman moista luovaa tekemistä, musta tuli kärttyinen. Ihan sama efekti kun Nikolla silloin kun se oli liian kauan pois kissansa luota. Parisuhteen romantiikka ja kissa oli täysin verrannolliset keskenään!

Avaimen kilahdus sai mut keskittymään taas edessä avautuvaan näkyyn. Vaikka itse sanoinkin, mä olin onnistunut tässä kattauksessa aika hyvin. Vain kynttilät oli enää sytytettävä.

"Olli? Huhuu!" kuului eteisen suunnalta.

Mä nappasin sytyttimen sivupöydältä ja laitoin kahteen pitkään pöydällä olevaan kynttilään tulen. Heitin sytyttimen takaisin sivulle ja suuntasin eteiseen Aleksin luo. Mulla oli ehtinyt tulla sitä jo ikävä vaikka se oli ollut vain muutaman tunnin pois mun luota.

"Tervetuloa kotiin" sanoin hymyillen.

Nähdessäni Aleksin hämmentyneet kasvot, mä en voinut olla kuin salaa vähän tyytyväinen. Sitä oli yleensä todella vaikea saada yllätettyä mitenkään.

"Tuu" jatkoin tarttuen sitä kädestä, aikomuksenani johdatella se keittiöön.

Siellä se saisi yllättyä vielä vähän lisää. Vaikka mä en keittiössä mikään yllättävä näky yleensä ollutkaan, harvemmin mä mitään kynttiläillallista suunnittelin. Siinä tapauksessa mä mieluummin maksoin tuosta palvelusta ja vein Aleksin jonnekin hienoon ravintolaan. Silloin mä sain keskittyä vain ja ainoastaan olennaiseen. Aleksiin.

"Pitääkö mun huolestua?" tuo kysyi hämmentyneenä.

Se oli täysin oman harkinnan varassa minkä halusi huolestuttavaksi mieltää. Toivottavasti se kuitenkin näki tämän enemmän positiivisena yllätyksenä. Siihen mulla oli ainakin kova pyrkimys. Enkä mä sentään mikään tunari keittiössä ollut. Vaikka itse sanoinkin, mä olin ihan mukiinmenevä kokki.

"Hyvää syntymäpäivää rakas" kuiskasin johdateltuani sen kynttilöin koristellun pöydän ääreen.

Tuon katse oli näkemisen arvoinen. Sen silmät oli hämmästyksestä suuret ja huulilta karannut tahaton henkäys kieli onnistuneesta yllätyksestä. Se tuijotti hetken vain eteensä eikä saanut sanottua sanaakaan. Joko mä sain olla vähän ylpeä itsestäni?

"Mitä sä oot täällä oikein tehny sillä välin kun mä olin pois?" se kysyi ihmeissään.

Tuo käänsi katseensa muhun ja vilkuili edelleen hämmentyneenä ruokapöydän suuntaan. Mä hymyilin tyytyväisenä ja suuntasin sivupöydän luo jossa mun varsinainen lahjani sijaitsi.

Nappasin paketin käteeni ja menin taas takaisin Aleksin luo. Katsoin hymyillen sen kiinnostuksesta tuikkiviin silmiin ja ojensin parhaan mahdollisen taitoni mukaan paketoidun lahjani sille.

"Olet rakas" sanoin painaen kevyen suukon tuon poskelle.

Se oli edelleen silminnähden hämillään eikä tahtonut saada sanaa suustaan. Kai sen saattoi ottaa jo pienenä erävoittona. Aina Aleksi oli ollut meistä kahdesta se joka onnistui yllättämään. Nyt oli minun vuoroni ja kaikesta päätellen vielä onnistuinkin siinä.

"Mitä mä oon tehny ansaitakseni sun kaltaisen miehen elämääni?" tuo kysyi päätään pudistellen.

Täysin saman kysymyksen mä olisin voinut heittää myös toiseen suuntaan. Niin monet kerrat tuo oli päässyt yllättämään mut mitä ihanimmilla konsteilla et mun oli sula mahdottomuus keksiä mitään vastaavaa.

"Olemalla mun" vastasin ja kiepsautin sen omistavasti syleilyyni.

Minun ja vain minun. Me oltiin oltu yhdessä jo monta vuotta enkä mä ihme kyllä tuntenut vieläkään sen kuuluisan alkuhuuman hiipuneen. Ehkä se johtui vain siitä et me vietettiin niin paljon aikaa treeniksellä, rundeilla ja ylipäätään pois kotoa että sitten kun sinne himaan pääsi, ei toisesta olis malttanut pitää näppejään erossa millään.

"No? Sattuisko sulla olemaan nälkä?" kysyin irtauduttuani toisesta.

Se nyökkäili hymyillen ja antoi mulle muutaman pikaisen suukon ennen kuin istahti pakettinsa kanssa pöydän ääreen.

"Uskallanko mä avata tän tässä vai säästetäänkö se makkariin?" tuo kysyi kulmiaan kohottaen.

Kyllä se varsin hyvin tiesi etten mä halunnut juhlapäiviä pilata ostamalla jotain pervoa. Sen mä tein sitten muuten vain jos siltä tuntui. Harvemmin kyllä moiset ostokset oli minun mieleeni. Jos me sellaisia juttuja tarvittiin, sitten me tilattiin niitä yhteistuumin. Yhteinen harrastus kun se sattui olemaan...

"Sun lahja, sun päätös" kerroin hymyillen.

Tuo katsoi mua epäilevästi hymyillen ja hetken mietittyään laski paketin viereiselle tuolille. Se meni istumaan omalle vakiopaikalleen ja odotti minun liittyvän seuraan.

"Säästetään se myöhempään" tuo tokaisi.

Mä nappasin hymyillen pöydälle laitetun viinipullon käteeni ja kaadoin siitä Aleksin edessä olevaan lasiin. Vaikka se muuten ei mikään viini-hifistelijä ollutkaan, mä tiesin sen pitävän moisesta kynttiläillallisen merkeissä. Tekihän se ruuasta vielä hiukan hienompaa. Tai antoi ainakin sellaisen vaikutelman.

"Ruuan jälkeen mä haluan nähdä millasen tatuoinnin sä menit ottamaan" tokaisin hymyillen ja vetäisin uuniluukun auki. Nappasin hyllyllä olevat patakintaat käsiini ja nostin höyryävän ruuan keskelle pöytää. Vetäisin sitten auki jääneen luukun kiinni ja heivasin kintaat takaisin omalle paikalleen.

Aleksi kohotti kulmiaan hymyillen ja tuosta päätellen mä tulisin varmasti pitämään sen ottamasta taideteoksesta enemmän kuin olisin uskonutkaan. Kunnes mä pääsisin taas itse tekemään moisia sen iholle... siihen ei onneksi neulaa ja mustetta tarvittu. Hampaat ja huulet riitti vallan mainiosti... 

***

Sanoja 910 

Ottakaa ny välil jotai muutaki täst ko ain vaa Joelii ja Ollii :)

Saint or Sinner//BC ONESHOTSWhere stories live. Discover now