Saint or Sinner//BC ONESHOTS

NikoxOlli=Päätepisteessä?

*OLLI*

Viinilasi kädessä, romanttinen draama tv-ruudulla ja vierellä aina niin kotoisa ei kukaan. Vaikka kaiken järjen mukaan siinä olisi kuulunut olla juuri se joka oli kaikkea muuta kuin ei mitään. Se joka oli mulle kaikki kaikessa. Mutta nähtävästi se tunne ei ollutkaan molemminpuolinen.

Mä en pysynyt enää edes laskuissa siitä kuinka monet illat mä olin saanut viettää yksin sohvalla tai nukahtaa yksin ja herätä taas aamulla yksin kylmästä sängystä. Aina vain mä olin yksin vaikka meitä oli kaksi. Siltä se ei tosin ollut tuntunut enää pitkiin aikoihin.

Tiesinhän mä että Niko oli kiireinen ihan kuten me kaikki muutkin, sattumoisin kun yksi yhteinen elämäntapa meitä kaikkia yhdisti... päivät kului treeniksellä ja aina oli hullu haippi päällä. Hyvä kun hengittää ehti.

Nyt kuitenkin meillä oli edes vähän rauhallisempi hetki meneillään joten sitähän olisi helposti voinut kuvitella et meillä olis ollut aikaa myös toisillemme. Panostaa yhteiseen arkeen ja elää vain ihan tavallista elämää. Tavallista siis niissä puitteissa kun se nyt meille mahdollista oli.

Aina kun mä ehdotin et tehtäis jotain tai oltais vain kahdestaan kotona, sillä oli jo muita suunnitelmia. Se meni aina paikasta A, paikkaan B, yhdessä Joonaksen kanssa. Mä olin muutaman kerran pyytänyt päästä mukaan mut Nikon mielestä kyseessä oli sellainen juttu josta mä en olisi kuitenkaan innostunut.

Vaikka helposti olisi voinut laskea yhteen yksi plus yksi ja vetää siitä johtopäätöksen et Joonaksella ja Nikolla olis ollut jotain meneillään, mä en jaksanut uskoa siihen. Ehkä mä olin sitten liian sinisilmäinen mutta mä en halunnut uskoa että poikaystävä olisi pettänyt sekä mun että oman parhaan ystävänsä kanssa. Sellaisen draaman tulilinjalle ei yksikään olisi ollut valmis meidän bändiä asettamaan.

Enhän mä voinut sanoa mistä tässä kaikessa oli kyse mutta varmaa oli se, että mä en jaksaisi enää. Vaikka mä en kaivannutkaan suhteessa jatkuvaa tarrautumista ja toisen iholla olemista, halusin mä silti sen muistuttavan enemmän parisuhdetta kuin ystävyyssuhdetta. Ja siltä tämä nyt vakaasti alkoi näyttää. Tai oli oikeastaan näyttänyt jo pitkän aikaa.

Nyt se kuitenkin tulisi päätökseen. Mä jaksoin omasta mielestäni melko hyvin tällaista mutta tuli se raja mullekin jossain kohtaa vastaan. Ja juuri nyt se tuntui siltä. Tänään meidän suhde saisi päätepisteen. Vaikka se ajatus särkikin mun sydämen pieniin palasiin, mun oli ajateltava myös itseäni. Ei tämä ollut enää mikään parisuhde. Tai ehkä hyvin kaukaa haettuna yksipuolinen sellainen... ja se juuri oli se mitä mä kaiken vähiten halusin.

Jos tällainen oli suhde jota Niko halusi, mä toivoin ihan vilpittömästi että joku voisi sille sellaisen tarjota. Mutta se joku en ollut minä. Ehkä mä olin liian itsekäs ajatellessani näin mutta omasta mielestäni mä olin kuitenkin joustanut sen kanssa jo aika paljon.

En mä ollut rajoittanut sen menemisiä tai tekemisiä tai kieltänyt siltä yhtään mitään. Olin mä sille muutamaan otteeseen maininnut että olis ihan kiva jos se viihtyisi välillä kotonakin. Mun kanssa ihan kahdestaan. Luoja, mä en edes muistanut milloin viimeksi me oltiin vietetty kunnolla kahdenkeskistä aikaa... mä olin tainnut pitkittää tätä jo aivan liian kauan.

Kuulin avaimen kääntyvän lukossa ja oven avautuvan. Nappasin sohvan käsinojalla lojuvan kaukosäätimen käteeni ja suljin television. Laskin viinilasin pöydälle ja huokaisin syvään. Romanttiset draamat olivat mulle aina liikaa. Kuinka kaikissa loput olivatkin aina niin kliseisen onnellisia. Voi kun se olisi mennyt oikeassakin elämässä niin...

"Heippa kulta!" kuului tuttu ääni eteisestä.

Tämä oli viimeinen kerta kun mä kuulin tuon tervehdyksen. Olisinko mä sittenkin voinut pitää sen itselläni vielä vähän aikaa... kyllä mä kestin. Olin tähänkin asti kestänyt. Paitsi etten kestäisi... ei tämä enää pitkittämällä parantunut. Tähän auttoi vain yksi asia. Ero.