Saint or Sinner//BC ONESHOTS

OllixAleksi=Annan sulle kaiken

*OLLI*

Mä istuin Aleksin keittiössä kahvikuppi kädessäni ja niin kiusalliselta kuin se tuntuikin, me molemmat oltiin vain hiiren hiljaa. Ehkä meillä ei ollut enää mitään sanottavaa tämän kaiken jälkeen. Tai sitten meistä kumpikaan ei yksinkertaisesti osannut avata suutaan, tietäen et molemmat odotti vain toisen aloittavan.

Me oltiin yhteistuumin sovittu jo aikoja sitten että tämä naurettava pelleily meidän välillä saisi nyt riittää. Kyllä me osattais päästää tällaisesta irti ilman että se vaikuttaisi liikaa meidän ystävyyteen. Sitä meistä kumpikaan ei ollut valmis uhraamaan. Ei edes tämän varjolla vaikka se meille kovin hyvin sopikin.

Koko kesän meillä oli ollut jos jonkinlaista säätöä. Me hengailtiin yhdessä, me flirttailtiin täysin avoimesti muiden nähden, katseltiin leffoja vuoronperään kummankin luona ja harrastettiin seksiä. Kuulosti lähinnä siltä kun me oltais oikeasti pari. Eipä oltu. Ja se kai tässä parasta olikin. Tai mä en rehellisesti enää osannut sanoa oliko se parasta vai pahinta...

Niin monet varoitukset me siitä oltiin saatu kuulla et olisihan se pitänyt tietää. Ei tämä vain toiminut ystävien välillä ilman et vähintäänkin toiselle tuli tunteita. Niin kuin ei meidänkään. Pitkään me oltiin osattu pitää tunteet tämän ulkopuolella mut olihan se päivänselvää et jossain kohtaa niitä tuli väkisinkin. Kun jatkuvasti oli toisen lähellä ja tajuamattaan sen läheisyyteen oli jäänyt jopa koukkuun, ei ulospääsyä enää ollut.

Ja niin me oltiin Aleksin kanssa sovittu että jos näin joskus kävisi, oli peli vihellettävä poikki. Ja nyt se väistämätön paha oli edessä.

Mä olin mennyt ihastumaan ja sain nyt kärsiä siitä menettämällä elämäni parhaan ajan. Meillä oli ollut yhtään asiaa kaunistelematta aivan helvetin upeaa yhdessä. Eikä pelkästään makuuhuoneen puolella vaan ihan muutenkin. Aleksin kanssa multa ei puuttunut mitään. Ei läheisyyttä, ei lämpöä, ei rakkautta... kirotut tunteet!

"Mun pitäis varmaan alkaa lähteä" tokaisin päätäni raapien.

Laskin kahvimukin takaisin pöydälle ja vilkaisin varovasti vastapäätä istuvaan Aleksiin. Sen posliinisen kauniisiin kasvoihin ja intensiivisen sinisiin silmiin. Mustiin peikkohiuksiin jotka saivat sen näyttämään tilanteessa kuin tilanteessa niin upealta. Täydelliseltä.

Siihen kaikkeen mihin mä olin huomioni kiinnittänyt. Sehän oli ollut vain pelkkää fyysistä ihastusta jolla ei ollut mitään tekemistä tunteiden kanssa. Tai ehkä oli mutta sellaisten tunteiden, jotka näytettiin vain toiselle suljettujen ovien takana. Nyt sitä ei enää ollut. Se kaikki oli muuttunut järjen sumentavaksi rakkauden tunteeksi, jonka mä kuvittelin kiertävän minut kaukaa. Se oli pilannut kaiken. Ihan kaiken.

Koko asiaa ylipäätään oli kovin vaikea käsitellä kun ajatteli tämän yön jääneen meidän viimeiseksi yhteiseksi. Se kai siitä erityisen tekikin. Vaikka enhän mä olis halunnut tämän päättyvän näin.. enkä mä uskonut Aleksinkaan haluavan. Sen ideahan tämä koko juttu oli alunperin ollut.

"Niin kai sitten" tuo vastasi hiljaa päätään nyökytellen.

Se ei edes katsonut mua päin. Sen olemus sai mun sydämeni särkymään hieman.. mä tiesin itsekin ettei mun olisi pitänyt kertoa sille tunteistani mutta ketä se muka olisi palvellut? Aleksi olisi saanut vain turhia omantunnontuskia tajutessaan että mä kärsin sen läheisyydessä enemmän kuin nautin. Ja vain siksi että mä syvällä mieleni sopukoissa toivoin meistä aina jotain vähän enemmän. Vaikka mä tiesin sen olevan pelkkää toiveunta. Kunhan mä sain pitää sen edes ystävänä, se riitti mulle. Silloin mä olin ainut jota se satutti ja mä hyväksyin sen täysin.