No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi

98. Kauan odotettu päivä

Aleksi

Jos joskus olin jännittänyt, niin tämä meni huomattavasti sekoamisen puolelle. Nimittäin olin tälläkin hetkellä oksentamassa vain ja ainoastaan kaikesta tästä jännityksestä.

"Hengitä rauhallisesti, ei oo mitää hätää", Olli rauhoitteli silittäen selkääni ja pitäen hiuksistani kiinni. Olimme olleet jo tovin vessassa, toivottavasti aamu ei mennyt samalla tavalla.

Muuten myöhästyimme vielä omista häistämme. Sehän tästä olisikin puuttunut. Oksensin vielä kerran, ennen kuin puolivahingossa kaaduin Ollin syliin.

Pyyhin vessapaperilla suupieleni ja vedin pöntön sulkien silmäni. Ei enää montaa tuntia, kellokin oli jo 19.21. "Yritetään saada jotakin syödyks ja aletaa mennä nukkumaa, aamulla aikanen herätys", brune kuiskasi.

Nyökkäsin pitäen häntä molemmista käsistä kiinni. Edes meidän ensisuudelma ei ollut aiheuttanut näin paljon perhosia vatsaan. "Me mennää naimisiin", kuiskasin silmieni kastuessa.

"Nii mennää. Huominen on meidän päivä", kihlattuni komppasi ja pussasi poskeani. Hymyillen nousin hänen avustuksella lattialta, oli pakko saada jotakin syödyksi.

"Täällä ei vissiin uskota huonoon onneen", Joel totesi, hän ja Niko olivat nähtävästi juuri päässeet perille. Meillä alkoi olla jo talo täynnä, sillä Joonas ja Tommi olivat tulleet tänne jo aamulla.

"Ei. Me haluttii olla toistemme tukena ja ihan tarpeellista tähänki asti ollu. Ei me uskota siihen et joku yhessä vietetty yö ennen häitä pilais ne", Olli hymähti silittäen hiuksiani.

"Jep", komppasin pussaten häntä huulille, ennen kuin viimein menimme syömään. Pystyin vain hymyilemään tässä jännityksessä. Onneksi tämä helpotti huomenna.

"Mua jännittää liikaa", valitin, kun olimme saaneet syötyä ja itsemme sänkyyn. "Muaki. Mut rakas me selvitään tästä, muista se", Olli kuiskasi pitäen minut lähellään.

Katsoin häntä pitkään silmiin, kunnes suutelimme hetken. Huokaisin pitkään painaen pääni kihlattuni paljaalle rintakehälle. Oli kieltämättä vaikea yrittää nukahtaa, mutta brunen läheisyys rauhoitti minut lopulta uneen.

~~~~~

Vihasin herätysääntäni. Turhautuneena yritin etsiä kädelläni puhelimiamme, meillä kun oli kaksi herätystä, jotta varmasti heräisimme. "Antakaa nukkua", Olli mutisi ja veti minua lähemmäs itseään.

Sain oman puhelimeni käteen, näytöllä luki isolla häät. "Olli vittu me mennää tänää naimisiin!" huusin sitten, varmasti koko talo heräsi siihen. "Mitä vittua?" hän mutisi ja aukaisi väsyneenä silmänsä.

Yhdistin huulemme innostuksen ja jännityksen vallatessa minut heti. Nousin sängystä samantien sammuttaen molempien herätykset, ei minua kovin usein saanut puoli seitsemältä sängystä ylös. Varsinkaan näin innostuneena.

Samassa Joel ilmestyi huoneeseen ja hoputti Ollin mukaansa. Olin pukemassa t-paitaa päälleni, kun Niko ilmestyi myös huoneeseen aamupalan kanssa. Kuinka aikaisin hän oli noussut?

"Me pysytään täällä koko aamu", hän ilmoitti ja hymyili minulle. Nyökkäsin ottaen tarjottimelta kahvikupin käteeni ja hörppäsin siitä. Katsoin ulos Rillan raapiessa ovea, se halusi tänne.

Brune kävi päästämässä pikkukoiran luokseni. "Vittu mä kuolen", huokaisin, jos eilen olin seota, niin tänään varmaan pimahdin totaalisesti.

"Et kuole. Hyvin kaikki menee", Niko vakuutti ja silitti käsivarttani pitäen minut halauksessaan. Sydämeni syke oli korkealla, kun edes ajattelin että tämä oli nyt se kauan odotettu päivä.

"Nyt vaan yrität syödä hyvin, käyt suihkussa, puet, yrität pitää ittes järjissäs ja varmistat vielä et se albumi julkaistaan tänää", hän muistutti sitten lukien muistiinpanoja puhelimestaan.

Olin jo nyt unohtanut albumini, onneksi minun ei tarvinnut muistaa ja huolehtia kaikesta yksin. Aamupalan syömisen ja stressaamisen jälkeen Niko varmisti etten nähnyt Ollia, kun menin suihkuun.

Halusimme sen verran kunnioittaa perinteitä, ettemme nähneet enää heräämisen jälkeen kuin vasta kirkossa. Luotin kyllä bruneen, että hän piti minut tavalla tai toisella järjissäni tämän ajan.

Olli

Koko aamu oli hyvin kiireellinen. Ensin suihkuun, aamupala, oivallus häidemme olevan oikeasti tänään, puvun pukeminen ja hiuksien laittaminen ja kaikki muu säätäminen.

Nyt kuitenkin olimme lähdössä kirkkoa kohti. Puristin Joonaksen kättä lujaa, tämä jännitys tuntui todella piinaavalta. "Muista hengittää", hän hymyili meidän istuessa autoon, Tommi ajoi.

"Mä en jumalauta pysty", valitin sulkien silmäni ja yritin hetken aikaa keskittyä vain hengittämiseen. Tästä piti nyt nauttia. Pian näin Aleksin ja saimme viimein sanoa toisillemme tahdon.

"Pystyt. Tätä sä oot halunnu, enää ei peräännytä", Joel ilmoitti etupenkiltä. Nyökkäsin käsieni täristessä hieman, vaikka Joonas yrittikin rauhoitella minua. Pian tämä jännitys oli ohi.

***

Mitäköhän ens luvussa mahtas tapahtuu? 😀